Geust, Carl-Fredrik: Vlasovin armeija. Stalinin sotilaat Suomen palveluksessa. Docendo Oy, Jyväskylä 2017. 256 s.
Vaikka Suomen viime sotien historia on moneen otteeseen julistettu läpitutkituksi ja kuluneeksi aihepiiriksi, ainakin toistaiseksi oivaltavat tutkijat ovat kuitenkin kyenneet löytämään uusia näkökulmia sotiemme historiaan. Suomalaisen sotahistorian ja Venäjän pitkän linjan asiantuntija, tietokirjailija Carl-Fredrik Geust on uudessa teoksessaan tuonut esille aiheen, joka etenkin arkaluontoisuutensa vuoksi lienee pitkään pysynyt tabujen joukossa: Suomen armeijan palvelukseen toisen maailmansodan aikana loikanneet venäläiset.
Vlasovin armeija viittaa kansallissosialistisessa Saksassa toisen maailmansodan loppuvaiheessa, vuonna 1944 perustettuun, suurimmaksi osaksi etnisistä venäläisistä koottuun sotilasyksikköön, jota johti saksalaisten sotavangiksi jäänyt neuvostokenraali Andrei Vlasov. Suomalaiset olivat hekin ”mukana” Vlasovin armeijan perustamisessa, sillä kuten Geust osoittaa, suomalaisilta sotavankileireiltä luovutettiin esimerkiksi lentäjävankeja Saksaan Vlasovin armeijan yksiköihin. Silti Vlasovin armeijan nostaminen Geustin teoksen nimeksi ei täysin tee oikeutta teoksen sisällölle, sillä Geustin tutkimus on huomattavasti otsikkoaan laajempi. Teoksen aikajänne alkaa jo ajalta ennen talvisotaa, ja talvisotaosuudessa taas Geust kuvaa mielenkiintoisesti venäläisemigranttien ja loikanneiden sotavankien pyrkimyksiä työskennellä Suomen hyväksi. Huomiotta ei jää myöskään suomalaisen sodanjohdon usein nihkeä suhtautuminen venäläisemigranttien avuntarjouksiin. Tässä varovaisuus oli kenties viisautta – eihän sodanjohto tuolloin voinut tietää, oliko tarjouksissa tosiasiassa kyse Stalinin juonista, emigranttiorganisaatioita kun epäiltiin pitkälti Neuvostoliiton salaisen poliisin soluttamiksi.
Tekijän on onnistunut myös löytää tähän mennessä tuntemattomaksi jäänyt ukrainalaisryhmän matkakertomus talvisodan ajan Suomesta, joka kuvaa hyvin sitä hehkuvaa innostusta, jolla monet Suomea auttamaan pyrkineet suhtautuivat maamme taisteluun itsenäisyytensä puolesta. Geust osoittaa kuitenkin taitavasti, että apuhalukkuus ei suinkaan aina ollut pyyteetöntä.
Välirauhan ja jatkosodan alun ajalta Geust puolestaan esittelee loikkareiden suurta panosta suomalaisen propagandatyön hyväksi. Kun Vlasovin armeijaa ei vielä tässäkään vaiheessa ollut olemassakaan, teoksen nimi ja myös Vlasovin joukkojen esittelyyn käytetty johdanto jäävät aavistuksen irrallisiksi teoksen varsinaisesta sisällöstä. Jatkosodan ajalta käsittelyyn tulevat suomalaisten yhteistyö Saksan kanssa, Vlasovin armeijan synty sekä suurisuuntaiset suunnitelmat vihollisen selustaan tähdättyine kommandoiskuineen. Geust tekee kaiken muun ohessa palveluksen suomalaiselle propagandan tutkimukselle valottamalla laajasti suomalaisten sotavangeille laatimien lehtien historiaa, toimintaa ja sisältöä, jotka tähän mennessä ovat jäänet tutkimatta.
Geustin teos on kiistaton palvelus suomalaiselle sotahistorian tutkimukselle tuodessaan kokonaan uusia näkökulmia tähän mennessä tutkimattomaan aiheeseen. Olisikin ollut suotavaa, että teos olisi saanut ansaitsemansa huolellisen kustannustoimituksen, jossa esimerkiksi laajat, nyt leipätekstiin sisällytetyt luettelot olisi voitu siirtää viitteisiin ja esimerkiksi kahden sivun laajuiseksi jäänyt pääluku (!) 8 olisi voitu liittää joko sitä edeltävään tai seuraavaan päälukuun, mikä olisi tehnyt teoksesta helppolukuisemman ja siten tehnyt oikeutta Geustin kokoamalle valtavalle, suorastaan pyörryttävän pikkutarkalle tietomäärälle sekä sen keräämiseen ja työstämiseen käytetylle ajalle.
VTT Olli Kleemola on uuden sotahistorian ja propagandan tutkija, joka toimii tällä hetkellä post doc -tutkijana Turun yliopistossa.