Taipale, Ilkka (toim.): Sata innovaatiota Suomesta: Kuinka Suomesta tuli Suomi — poliittisia, sosiaalisia ja arkipäivän keksintöjä. Into Kustannus Oy, Helsinki. 2017. 332 s.
Eri yhteiskuntien väliset erot tulevat monesti ilmi varsin pienissä ja arkisissa asioissa. Jokapäiväisessä arkielämässä näitä asioita ei aina tule sen ihmeemmin pohtineeksi, mutta toisaalta niiden puuttuminen voi aiheuttaa melko suuren kulttuurishokin. Dosentti Ilkka Taipaleen toimittama tietokirja Sata innovaatiota Suomesta käsittelee juuri tällaisia suomalaisten arkielämään vaikuttavia asioita. Innovaation käsite on teoksen sivuilla ymmärretty laveasti. Kirjoittajat eivät tarkoita innovaatioilla niinkään liiketaloudellisesti sovelluskelpoisia keksintöjä, vaan ihmiselämää helpottavia yhteiskunnallisia käytäntöjä. Teoksessa käsitellään suomalaisia poliittisia, sosiaalisia ja arkipäivän innovaatioita laidasta laitaan. Huomiota osakseen saavat esimerkiksi niin julkisuusperiaate, väestörekisteri kuin monille lapsuudesta tuttu Afrikan tähti -lautapeli.
Sata innovaatiota Suomesta julkaistiin alun perin vuonna 2006. Nyt käsillä oleva painos on jo kolmas. Teos on rakenteensa puolesta helppoa ja varsin kevyttä luettavaa vaikka aihe sinänsä on tärkeä. Kirja koostuu lyhyistä noin parin sivun mittaisista alaluvuista, joista kukin käsittelee yhtä innovaatiota. Innovaatiot on ryhmitelty teemoittain. Osa kirjassa esitellyistä innovaatioista on varsin vanhoja, esimerkiksi väestörekisterin juuret juontuvat 1500-luvulle asti ja jokamiehenoikeus puolestaan pohjaa ikivanhaan maan tapaan. Teoksen kirjoittajakaarti on varsin vaikutusvaltainen ja monipuolinen. Mukana on esimerkiksi pitkän uran tehneitä poliitikkoja, tutkijoita, kansalaisjärjestöjen vaikuttajia sekä julkishallinnon asiantuntijoita. Monesta kirjassa esitellystä uudemmasta innovaatiosta kirjoittaa henkilö, joka on tavalla tai toisella vaikuttanut kyseisen innovaation ideointiin tai käyttöönottoon. Toisinaan rivien välistä voi aistia syvää tyytyväisyyttä ja jopa ylpeyttäkin onnistunutta elämäntyötä kohtaan. Minulle lukijana jäi erityisesti mieleen entisen liikenneministeri Pekka Tarjanteen kuvaus siitä, kuinka hänen ministerikaudellaan 70-luvun alussa Suomen liikenneturvallisuutta parannettiin tuntuvasti. Vuosittaiset liikennekuolemat onnistuttiin muutamassa vuodessa vähentämään puoleen. Niinkin yksinkertaiset asiat kuin nopeusrajoitukset ja turvavyön käyttöpakko ovat vuosikymmenten saatossa pelastaneet kymmeniä tuhansia ihmishenkiä. Silti niitä vastustettiin aikanaan ankarasti.
Sata innovaatiota Suomesta esittelee lukuisia suomalaisia menestystarinoita. Näin kirja on samalla myös kertomus siitä, miten eräästä Euroopan mittakaavassa perifeerisestä ja köyhästä maatalousvaltaisesta maasta tuli 1900-luvun mittaan eräs maailman toimivimmista yhteiskunnista. Kirja on hyvää mainosta Suomelle, joten ei olekaan ihme, että se on käännetty kymmenille eri kielille. Monet kirjassa esitellyt asiat ovat meille suomalaisille itsestäänselvyyksiä, mutta muualla maailmassa ne eivät välttämättä sitä ole. Esimerkiksi monien sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien kohdalla Suomi on edelleen edelläkävijä ja kenties myös esikuva monille muille yhteiskunnille. Sosiaalipolitiikkaa tavalla tai toisella sivuavat innovaatiot saavat kirjan sivuilla melko paljon huomiota. Mukaan ovat päässeet niin pyrkimykset vähentää asunnottomuutta kuin myös suomalainen erikoisuus, maksuton kouluruokailu. Kirjassa käsitellään toki myös paljon konkreettisempia innovaatioita. Eräs tällainen arkea helpottava keksintö on Maiju Gebhardin 1940-luvulla kehittelemä astiankuivauskaappi. Aikoinaan se helpotti kotitöistä tuolloin vastanneiden naisten arkea huomattavasti. Astetta pysäyttävämpi esimerkki arkielämän teknologiasta koskee saniteettioloja: Suomen eräästä vientituotteesta, kuivakäymälästä, kirjoittava Asta Rajala muistuttaa lukijoita siitä, että suurelta osalta maailman ihmisistä puuttuu edelleen kelvollinen käymälä. Samalla huono hygienia on maailman pahimpia tappajia. Mielenkiintoisena detaljina mainittakoon, että Rajalan mukaan Suomessa lähes miljoona ihmistä elää edelleen kunnallisen viemäriverkoston ulkopuolella kuivakäymälän varassa. Luku on varsin suuri ja tuli ainakin allekirjoittaneelle suoranaisena yllätyksenä.
Kirjaa lukiessa tulee helposti hyvälle mielelle, sillä onhan teoksen kantavana teemana menestystarinoiden ja kansallisten onnistumisten esittely. Näin kirja osaltaan tukee kansallista narratiivia, jossa suomalainen yhteiskunta nähdään poikkeuksellisen hyvänä ja onnistuneena. Kriittinen lukija voi jäädä pohtimaan, esitetäänkö tietyt asiat toisinaan ehkä jopa hieman liian hyvässä valossa. Esimerkiksi itsemurhien ehkäisyä käsittelevässä alaluvussa mainitaan, että Suomi on eurooppalaisissa itsemurhatilastoissa siirtynyt kärkisijoilta keskikastiin. Samalla jää kuitenkin sanomatta, että pohjoismaisessa vertailussa Suomi on itsemurhien osalta edelleen kärkisijoilla ja että aivan viime vuosina itsemurhien määrä on lähtenyt jopa nousuun. Lähtötaso huomioiden itsemurhien ehkäisyn saavutukset ovat silti komeita: Itsemurhien määrä on puolittunut vuodesta 1990 vuoteen 2015.
Kirjassa käsitellään myös joitakin sosiaalisen aspektin omaavia tietoteknisiä innovaatioita kuten Linux ja IRC. Alkujaan Linus Torvaldsin kehittelemä vapaaseen lähdekoodiin perustuva Linux-käyttöjärjestelmä tarjoaa käyttökelpoisen vaihtoehdon kaupallisille käyttöjärjestelmille. Se on kustannussyistä suosittu erityisesti kehitysmaissa. Kotimaista viestintäteknologiaa käsitteleviä kappaleita lukiessa aloin miettimään, miksi Suomessa sosiaalisen median kenttä on nykyisin pitkälti yhdysvaltalaisten suuryritysten (Facebook, Twitter) hallussa, vaikka myös täällä Suomessa kehiteltiin erilaisia yhteisösivustoja jo aivan 2000-luvun alussa. Ne eivät kuitenkaan jostain syystä lyöneet läpi samalla tapaa kuin Facebook ja Twitter myöhemmin. Ehkäpä IRC:n lisäksi myös IRC-Galleria olisi ansainnut kirjaan oman lukunsa, jos ei muuten niin menetettynä mahdollisuutena.
Saamelaisten asemaa käsittelevä alaluku poikkeaa kenties hieman teoksen yleisestä linjasta tai hengestä, sillä sen kirjoittaja, saamelaiskäräjien entinen puheenjohtaja Pekka Aikio, esittää myös jonkin verran kritiikkiä saamelaisten nykytilannetta kohtaan. Aikion näkemyksen mukaan alkuperäiskansojen oikeuksia koskevista juhlapuheista huolimatta Suomen valtio pyrkii edelleen assimiloimaan saamelaisväestön osaksi valtakulttuuria. Samalla saamelaisia ei aina edelleenkään oteta vakavasti alkuperäiskansana. Aikion puheenvuoro on valaiseva muistutus siitä, että alkuperäiskansojen oikeuksissa on vielä parannettavaa.
Sama pätee tietysti myös esimerkiksi asunnottomien ja mielenterveyspotilaiden tilanteeseen. On helppo yhtyä teokseen esipuheen kirjoittaneen tasavallan presidentti Sauli Niinistön ajatukseen siitä, että hyvinvoinnin edistäminen edellyttää jatkuvaa kehittämistä ja uusintamista. Toisaalta erityisesti uusien sosiaalisten innovaatioiden kohdalla on oltava tarkka siitä, ettei niin sanotusti mene lapsi pesuveden mukana. Jatkuvan uudistamisen ohella on syytä pohtia myös sitä arvopohjaa, jolle suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on perinteisesti rakentunut. Suomalaisen yhteiskunnan vahvuus saattaa olla juuri siinä, että täällä on kyetty yhteensovittamaan eri ihmisryhmien ja yhteiskuntaluokkien erityisintressejä paremmin kuin monessa muussa maassa. Vaikka julkisuudessa toisinaan muuta esitetäänkin, niin Suomessa jo perustuslaki turvaa laaja-alaiset perusoikeudet, joihin kuuluu klassisten vapausoikeuksien lisäksi myös taloudellisia, sivistyksellisiä ja sosiaalisia oikeuksia. Tätä perustuslain henkeä heijastelee se, miten Suomessa on huolehdittu mediaanikansalaisten lisäksi myös asunnottomien, mielenterveyskuntoutujien ja vaikkapa vapautuvien vankien tilanteesta.
Valitettavasti nykyistä poliittista ilmapiiriä tuntuu toisinaan leimaavan pikemminkin pyrkimys syyllistää jo ennestään vaikeassa tilanteessa olevia ihmisryhmiä, kuten esimerkiksi pitkäaikaistyöttömiä. Henkirikosten ennaltaehkäisyä käsittelevässä alaluvussa Ilkka Taipale muistuttaa kuitenkin siitä, että lyhytnäköinen politiikka saattaa kostautua jopa yhteiskuntarauhan heikkenemisenä. Yhteiskuntarauhan ylläpito ja rikollisuuden ehkäisy edellyttävät Taipaleen mukaan erityisesti syrjäytyneiden miesten aseman parantamista. Pitkän ja monipuolisen uran tehnyt dosentti onnistuu veitsenterävällä logiikalla osoittamaan, että panostus sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kehittämiseen maksaa itsensä aina takaisin. Kun myös yhteiskunnan heikoimmista pidetään huolta, niin lopulta jokaisen hyvinvointi lisääntyy. Kenties tässä on samalla teoksen keskeisin opetus. Sata innovaatiota Suomesta on lukemisen arvoinen kirja jokaiselle, mutta erityisesti poliittisille päätöksentekijöille.
Kirjoittaja on valtiotieteiden maisteri ja antropologi, joka valmistelee väitöskirjaa huono-osaisuudesta ja kolmannen sektorin ruoka-avusta Suomessa.