Kiinnostus Suomea kohtaan oli varsin vähäistä 1890-luvun alun Britanniassa. Oxfordin yliopiston historian professori ja näkyvä yhteiskunnallinen keskustelija Edward A. Freeman oli kuitenkin sitä mieltä, että Suomen tilanne vaati brittien huomion ja hän julkaisi keväällä 1892 laajan katsauksen Suomen poliittisen järjestelmän kehityksestä ja nykytilasta. Tarkastelen tässä artikkelissa syitä Freemanin Suomea kohtaan osoittaman kiinnostuksen taustalla sekä sitä, miten hän linkitti Suomen autonomian osaksi ajankohtaista Home Rule -keskustelua Britanniassa.
”Koska Suomi ei kiinnosta ketään”. Tällä perusteella Contemporary Review’n päätoimittaja hylkäsi tammikuussa 1892 Edward Augustus Freemanin lehteen tarjoaman Suomen autonomian historiallista taustaa ja oikeutusta käsitelleen artikkelin. Freeman (1823-1892), Oxfordin yliopiston historian professori ja näkyvä yhteiskunnallinen keskustelija, oli toista mieltä: tilanne Suomessa vaati brittien huomion. Aihe oli tärkeä myös siksi, että autonominen Suomi oli erinomainen vertailukohta Irlannille, jonka asemasta käytiin kiivasta keskustelua. Niinpä Freeman tarjosi seuraavaksi artikkeliaan Macmillan’s Magazine’en, joka julkaisikin sen maaliskuussa 1892, vain viikkoja Freemanin yllättävän kuoleman jälkeen.1 Suomessa ymmärrettiin välittömästi artikkelin ja sen kirjoittajan merkitys ”Suomen asian” kansainväliselle puolustamiselle. Sanomalehdet raportoivatkin laajasti, kuinka ”Englannin etevin historiankirjoittaja ja valtiollinen auktoriteetti” asettui Suomen tueksi.2 Mutta miksi juuri Freeman innostui kirjoittamaan Suomen autonomiasta, mitä hän sanoi aiheesta ja miten artikkeli heijastelee hänen poliittista ja historiallista ajatteluaan laajemmin? Vastaukset näihin kysymyksiin löytyvät useista eri arkistoista Englannissa ja Suomessa sekä tietenkin itse artikkelista.
Aivan kuten suomalaiset sanomalehdet korostivat, Edward Freeman oli eturivin historiantutkija edustaen ensimmäistä ammattitutkijoiden sukupolvea Britanniassa. Hän oli myös aktiivinen ja vaikutusvaltainen yhteiskunnallinen keskustelija. Liberalismia ja demokratiaa kannattanut Freeman tunnettiin poleemisesta ja kiihkeästä tyylistään. Hän taisteli taipumatta epäoikeudenmukaisuutta vastaan, oli sitten kyse Britannian imperialistisesta pullistelusta tai yläluokan ketunmetsästyksestä. Häntä pidettiin kuohahtavana persoonana, joka kärhämöi niin tutkijoiden kuin poliitikkojenkin kanssa. Toisaalta hän oli myös hyväntahtoinen ja lojaali seuramies ystävilleen.3) Hän oli tuottelias kirjoittaja, joka julkaisi niin keskiajan historiaa koskevia tutkimuksia, oppikirjoja ja esseitä kuin yhteiskunnallisia artikkeleita sanoma- ja aikakauslehdissä. Suomalaisille oli tärkeää saada tuekseen näin näkyvä hahmo, vaikka Freemanin kampanjointi Suomen puolesta katkesikin hänen kuolemansa takia ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Ehkä lyhyeksi jääneestä kampanjasta johtuen Freeman on saanut vain vähän huomiota autonomian ajan ulkomaisia suhteita koskevassa tutkimuksessa. Esimerkiksi Anssi Halmesvirta mainitsee hänet vain ohimennen kirjoittaessaan Edvard Westermarckista ja Suomen puolustuksesta Britanniassa. Juhani Paasivirta puolestaan myöntää Home Rule -kysymyksen lisänneen Britannian liberaalien piirien kiinnostusta Suomeen, muttei kuitenkaan mainitse Freemania.4 Vähäistä huomiota selittänee sekin, että tutkijoiden huomio on kohdistunut ensisijaisesti kulttuuriadressiin ja 1900-luvun alussa Britanniassa toimineisiin Suomen tukijoihin.5 Freemanin artikkeli ansaitsee kuitenkin enemmän huomiota, sillä se kertoo toisaalta siitä, miten suomalaiset pyrkivät hankkimaan tukijoita ulkomailta, sekä toisaalta siitä, miten Suomen asia saatettiin tehdä ulkomaisille lukijoille merkitykselliseksi sitomalla se kohdemaan yleisölle tuttuihin Home Rule’n kaltaisiin poliittisiin ja kulttuurisiin teemoihin.
Venäläisten kyseenalaistaessa yhä äänekkäämmin Suomen erityisaseman 1890-luvun alussa suomalaiset ryhtyivät etsimään ulkomailta tukea omalle perustuslaki-ideologiaan pohjaavalle tulkinnalleen autonomian oikeutuksesta. Osana tätä hanketta Edvard Westermarck etsi 1890-luvun alussa Britanniasta sopivia henkilöitä kirjoittamaan aiheesta. Freemania ehdottivat hänelle Frederick York Powell ja James Simes.6 Powell oli Pohjoismaista kiinnostunut historioitsija ja Freemanin ystävä, joka itsekin arvosteli myöhemmin Venäjää halpamaisesta yrityksestä nitistää suomalaisten kansallishenki.7 Simes puolestaan oli Westermarckin oikolukija Macmillanin kustantamossa, joka julkaisi myös Freemanin tutkimuksia.
Freeman lupasi kohteliaasti lausua muutaman sanan Suomen puolesta perehdyttyään ensin tarkemmin asiaan. Hänen aiemmat tietonsa aiheesta olivat ilmeisen rajalliset. Tutkimuksessaan Historical Geography of Europe (1881 ja 1882) Freeman kävi systemaattisesti läpi Euroopan maita ja kansoja, mutta Suomen ja suomalaiset hän ohitti muutamalla maininnalla puhuessaan yleisemmin Itämeren piirissä tapahtuneista rajamuutoksista.8 Westermarck todennäköisesti olettikin näin olevan ja hän lähetti Freemanille jo heti ensimmäisen kirjeensä ohessa Suomea koskevaa kirjallisuutta. Pakettiin kuului ainakin englanniksi käännetty versio J. R. Danielsonin teoksesta Suomen yhdistäminen Venäjän valtakuntaan (1890), jossa Danielson pyrki historiallisten lähteiden valikoivan lukemisen avulla todistamaan Suomen erityisaseman historiallisen ja oikeudellisen perustan.9 Freemanin päiväkirjat osoittavat hänen innostuneen nopeasti asiasta ja syventyneen sekä Suomen historiaan että sen nykyiseen poliittiseen tilanteeseen. Hän pyysi Westermarckilta lisää tietoa esimerkiksi Suomen valtiosäännöstä, säätylaitoksesta, äänioikeudesta sekä siitä, mitä Porvoon valtiopäivillä oikeastaan tapahtui.10 Freeman huomasikin pian olevansa ”erittäin” kiinnostunut Suomen valtiojärjestyksestä, joka hänen mielestään oli suorastaan ”mitä erikoisin poliittinen koe”. Suomessa oli eriskummallinen ja kiinnostava poliittinen tilanne ja siksi Contemporary Review’n hylkäyspäätös oli Freemanin mielestä suorastaan ”typerä”.11
Freemanin innostus on ymmärrettävää. Hän oli ensinnäkin perehtynyt historioitsijan roolissa poliittisten ja oikeudellisten instituutioiden ja valtiojärjestysten historiaan Englannissa sekä keskisessä ja eteläisessä Euroopassa.12 Suomen kautta avautui uudenlainen näkökulma tuttuun teemaan. Toisekseen, Freeman koki sorrettujen puolustamisen tärkeäksi, oli sitten kyse työväenluokasta, Britannian siirtomaavallan uhreista Intiassa tai pienistä kansoista kuten Montenegrosta – tai Suomesta.13 Suomen poliittinen tilanne selvästi vetosikin Freemanin oikeudentuntoon. Kolmanneksi, hän piti itseään juuri oikeana henkilönä tarttumaan tehtävään. Hän selitti sekä Westermarckille että kustantajalleen George Macmillanille kuinka tärkeää oli, ettei Venäjän toimia kritisoineet vain ennestään puolueelliseksi tiedetyt ”Venäjän parjaajat”. Freeman oli aiemmin sekä arvostellut että kiitellyt Venäjän toimia mikäli hän oli tulkinnut maan toimineen oikeudenmukaisesti. Siksi hän oli mielestään uskottava taho kyseenalaistamaan Venäjän toimet Suomessa.14
Freemanin artikkelissa on tunnistettavissa kolme keskeistä teemaa: Home Rule, Suomen autonomian historiallinen tausta sekä maan nykyinen tilanne. Teksti heijastelee monin tavoin Freemanin poliittista ja historiallista ajattelua. Hän esimerkiksi asetti Suomen osaksi eurooppalaista arjalaista kulttuuria. Tulkinta Euroopasta yhtenäisenä arjalaisen kulttuurin alueena vaikutti voimakkaasti Freemanin historialliseen ajatteluunsa ja perustui nimenomaan kulttuuriseen ja filologiseen yhtenäisyyteen, ei biologiseen rodulliseen yhtenäisyyteen. Hänen mukaansa Eurooppa oli kaikkein homogeenisin maanosa ja tämä näkyi etenkin samankaltaisuutena oikeudellisissa ja poliittisissa instituutioissa.15 Suomi kuului Freemanin tulkinnan mukaan osaksi tätä kulttuuripiiriä. Suomen alueella oli ollut aikojen alussa ”esi-arjalaisia”, jotka olivat sitten vähitellen omaksuneet arjalaisen kulttuurin ja sivistyksen. Suomalaiset olivat kuitenkin kiinnostava poikkeus arjalaisesta valtavirrasta, sillä Freeman piti heitä läntisestä sivistyksestään huolimatta osittain primitiivisenä sukuhaarana, joka puhui suomea, ei-arjalaista kieltä.16 On selvää, että suomen arjalainen kulttuuri-yhteys oli edellytys sille, että Freeman ylipäätään kiinnostui Suomesta, sillä hänen asenteensa ei-arjalaisiin Euroopan ulkopuolisiin kansoihin oli hyvin ennakkoluuloista. Tutkijana hän esimerkiksi kieltäytyi kirjoittamasta ”inhottavista” Euroopan ulkopuolisista kansoista.17
Freeman rakensi poliittiset argumenttinsa historiallisten esimerkkien ja nykyhetken historiallisen taustoittamisen varaan. Hän tulikin tunnetuksi lausahduksesta ”History is past politics, and politics is present history”. Nykyhetken poliittiset kiistat olivat ymmärrettävissä vain, mikäli niiden historiallinen tausta tunnettiin ja siksi Freemanin tutkimuksia sekä yhteiskunnallisia kirjoituksia leimaa jatkumoiden korostaminen. Oman ajan politiikan juuret olivat historiassa.18 Näin Freeman toimi myös Suomea käsitelleessä artikkelissaan jäljittäen esimerkiksi suomalaisen kansallistunteen sekä oikeudellisten instituutioiden juuret keskiajalle. Freemanin tulkinta siitä, että suomalainen kansallistunne, jonka autonomian myöntäminen oli nostanut pintaan, juonsi juurensa Ruotsin aikaa edeltävälle ajalle, miellytti varmasti suomalaista yleisöä. Kuuluihan tämä osaksi teleologista historiakuvaa, jota etenkin suomenkieliset historioitsijat Yrjö Koskisen johdolla julistivat. Todennäköisesti Freeman oli poiminut ajatuksen Westermarckin hänelle toimittamasta aineistosta.
Freeman piti Suomen historiaa lähtökohtaisesti poikkeuksellisena: maa oli valloitettu kahdesti, ensin ruotsalaisten ja sitten venäläisten toimesta, ja kummallakin kerralla se oli hyötynyt valloituksesta. Ruotsalaiset olivat taanneet läntisen sivistyksen ja uskonnon ja venäläiset puolestaan vahvistaneet olemassa olleet lait ja poliittisen järjestelmän herättäen Suomessa selkeän tunteen kansallisesta yhtenäisyydestä: ”tämä liitto despoottisen hallitsijan alusmaana on tarkoittanut suomalaisille askelta eteenpäin rauhan tiellä, aiempaa selvempää tunnetta täydestä itsenäisyydestä”.19 Suomen historian eriskummallisuudet eivät kuitenkaan jääneet tähän, vaan maan perustuslaki oli toinen todiste omaperäisestä historiallisesta kehityksestä. Freemanin mukaan Suomen perustuslaki edusti arkaaista kantaa ja oli sellaisenaan ainutlaatuinen koko Euroopassa. Siinä missä Ruotsi oli jo muokannut perustuslakiaan, kokoontui Suomessa edelleen neljä säätyä valtiopäiville aivan kuten ”goottien ja vandaalien” aikanakin. Erityiseksi Suomen tilanteen teki sekin, että valtiopäiville kokoontui nimenomaan neljä, ei kolme säätyä.20 Talonpoikien historiallisesti vankka poliittinen asema puhutteli demokratiaa voimakkaasti kannattanut Freemania.
Home Rule esiintyi artikkelissa useassa yhteydessä ja siihen liittyvät kommentit olivat selvästi suunnattu lukijoille Britanniassa. On toki ymmärrettävää, että Freeman nosti Home Rule’n esiin heti artikkelin alussa, sillä se oli keino tehdä muuten ehkä vieraalta vaikuttava aihe merkitykselliseksi kotimaan lukijakunnalle. Freeman kuului Irlannin Home Rule’n äänekkäisiin kannattajiin.21 Suomi oli hänelle hedelmällinen esimerkki, sillä toisin kuin Ruotsin ja Norjan kaltaiset federaatiot, se vastasi hänen tulkintaansa Home Rule’sta. Kyse oli alusmaa-suhteesta, jossa autonominen osa päätti sisäisistä asioistaan omien lakiensa mukaan, mutta valtakunnan yhteiset asiat olivat sen itsenäisen päätösvallan ulkopuolella. Hieman pahoitellen Freeman totesi suomalaisten saaneen muistutuksen itsenäisyytensä rajoista Krimin sodan aikana englantilaisten kylväessä tuhoaan Suomen rannikolla. Suomen suuriruhtinaskunta oli näin vedetty mukaan emämaansa ja Englannin välisiin kiistoihin.22
Suomi oli tärkeä esimerkki Freemanille myös siksi, että toimivan itsehallintonsa takia se todisti, ettei Home Rule ollut vain ”aiemmin testaamaton teoreettinen rakennelma” kuten osa Irlannin itsemääräämisoikeuden vastustajista esitti. Freeman saattoi kuitenkin Suomen avulla todistaa kyseessä olevan käytännössä koeteltu malli, joka toimi, mikäli poliittiset ja historialliset puitteet olivat suotuisat. Freeman tunnusti, ettei aina näin ollut ja rinnasti useammankin kerran artikkelissaan Suomen ja Puolan päinvastaiset kohtalot.23 Suomen kohdalla kokeilun onnistuminen johtui Freemanin mukaan pitkälti maan historiallisesta kehityksestä ja ratkaisevana hän piti tapahtumia Porvoon valtiopäivillä. Hän ei lakannut hämmästelemästä sitä, kuinka Suomi oli liitetty Venäjään täysin ennen näkemättömällä tavalla. Poikkeukselliseksi tilanteen teki hänen mielestään se, että Aleksanteri I kohtasi Porvoossa nimenomaan Suomen lain perusteella valitut Suomen edustajat. Freeman myös lainasi suomalaisten usein toistamaa kohtaa Aleksanterin puheesta, jossa tsaari kohotti Suomen kansakuntien joukkoon.24 Westermarckille hän kirjoitti kuinka poikkeuksellista oli, että valloittaja, Aleksanteri I, omalla julistuksellaan loi valloittamastaan alueesta valtion ja kansan.25
Toistuvat viittaukset suomalaisen autonomian menestystarinaan linkittivät artikkelin osaksi käynnissä ollutta keskustelua Irlannin asemasta. Artikkeli täyttikin monta eri tehtävää: se teki Suomen asiaa tunnetuksi ulkomailla sekä tarjosi Freemanille tilaisuuden puolustaa Irlannin itsemääräämisoikeutta. Home Rule olikin hänelle turvallinen lähtökohta käsitellä muuten vierasta aihepiiriä: se antoi jotakin, jonka varaan tekstin saattoi rakentaa ja jonka kautta tulkita Suomen mennyttä ja nykyistä tilannetta. Suomen ja Irlannin tilanteen vertaaminen kertonee siitäkin, että Suomen sitominen ajankohtaiseen kansalliseen kysymykseen paransi mahdollisuuksia löytää julkaisija artikkelille, joka kertoi maasta, jonka ei lähtökohtaisesti uskottu kiinnostavan lukijakuntaa. Suomessa kiinnitettiin huomiota Freemanin toistuviin viittauksiin Irlannin Home Rule -keskusteluun, mutta tämän ei katsottu vähentävän artikkelin arvoa.26
Käsitellessään Suomen ajankohtaista tilannetta Freeman asetti sanansa varoen. Hän myönsi ilmassa olevan huolestuttavia merkkejä, vaikkei toistaiseksi ollutkaan konkreettisia todisteita Venäjän aikeista rajoittaa Suomen oikeuksia. Freeman tunnusti kirjoittavansa lähinnä kuulopuheiden varassa, mutta hän piti kuitenkin suomalaisten huolta oikeutettuna, sillä niin äänekkäästi venäläinen lehdistö vaati muutoksia Suomen asemaan. Hänestä oli täysin kestämätöntä väittää, että Aleksanteri I:n intentioita Porvoon valtiopäivillä olisi vuosikymmenien ajan tulkittu väärin ja että hän olisikin itse asiassa vain liittänyt Suomen yhtenä maakuntana Venäjän valtakuntaan, ei antanut sille itsenäistä asemaa kansakuntien joukossa. Freemanista venäläisten esittämä ajatus siitä, että kun jotain oli ”kunniallisesti annettu, sen voisi ottaa pois kunniallisesti ja hallitsijan asemaa vahingoittamatta”, oli epälooginen.27 Freeman oli selvästi omaksunut suomalaisten tulkinnan Porvoon valtiopäivistä ja Aleksanteri I:n antamasta vakuutuksesta. Hän vetosikin Aleksanteri III:een, jotta hän edeltäjiensä tapaan kunnioittaisi Suomen oikeuksia. Venäjän ei olisi pitänyt pyrkiä venäläistämään Suomi, vaan ottamaan oppia tästä demokraattisemmasta ja liberaalimmasta valtakunnanosasta ja muuttumaan sen kaltaiseksi.28
Artikkelin sisältö ja symbolinen arvo ymmärrettiin Suomessa. Samoin ymmärrettiin se, miten merkittävän tukijan Suomi oli Britanniasta saanut. Sanomalehdet eri puolilla maata raportoivat, kuinka innokkaasti ja sympaattisesti Freeman Suomesta kirjoitti. Esimerkiksi Nya Pressen korosti Freemanin aina asettuvan oikeudenmukaisuuden puolelle välittämättä nationalistisista intresseistä ja Tampereen Uutiset puolestaan alleviivasi hänen puolueettomuuttaan ja vapaamielisyyttään.29 Oli tärkeää korostaa Freemanin oikeudenmukaisuutta, sillä vahvistihan se hänen luotettavuuttaan ja artikkelin uskottavuutta. Lehdet myös käänsivät laajoja otteita tekstistä, sillä kuten Tampereen Uutiset asiaa perusteli, lukijoita varmasti kiinnosti kirjoitus, joka ”hehkuu lämmintä myötätuntoisuutta Suomea kohtaan”.30 Kansainvälistä näkyvyyttä Freemanin artikkeli sai, kun siitä ilmestyi otteita maaliskuun 1892 Review of Reviews -julkaisussa.
Vuoden 1892 lopussa artikkelista julkaistiin Tukholmassa eripainoksena ruotsinkielinen käännös. Teosta koristi Freemanin muotokuva, jossa professori esiintyi muhkeassa sokraattisessa parrassaan. Käännöstä edelsi allekirjoittamaton esipuhe, jossa artikkeli määriteltiin yksiselitteisesti ”puolustuskirjoitukseksi”. Kirjoittajan mukaan Freemanin perehtyneisyys poliittisiin ja oikeudellisiin kysymyksiin tekivät hänestä pätevän kommentoimaan aihetta ja hänen tapansa asettaa Suomen tilanne historialliseen ja kansainväliseen viitekehykseen teki artikkelista erityisen merkittävän kannanoton Suomen puolesta maan rajojen ulkopuolella. Se oli, kirjoittaja korosti, toistaiseksi tärkein ulkomainen puheenvuoro Suomen puolesta.31
Myös käännös huomioitiin laajasti lehdistössä. Kuin yhdestä suusta lehdet kehottivat lukijoitaan tutustumaan tähän ”mitä kiinnostavimpaan ja merkittävimpään esitykseen Suomen poliittisesta asemasta” sekä ylistivät taas sen kirjoittajaa. Kuten Tampereen Uutiset huomautti ”tokkopa lienee yhtään muukalaista, joka lämpimämmin on puhunut Suomen puolesta kuin tämä kuuluisa historian tutkija ja etevä waltiomies”.32 Artikkelin herättämästä kiinnostuksesta ja sen merkityksestä suomalaisille kertoo sekin, että Hangossa järjestettiin jopa esitelmätilaisuus, jossa maisteri E. Lindén selvitti kuulijoille Freemanin tulkintoja.33
Historiantutkijan tehtävänä ei varsinaisesti ole jossitella, mutta Freemanin tapauksessa on kuitenkin kutkuttavaa spekuloida sillä, mitä olisi tapahtunut, jollei hän olisi kuollut juuri ryhdyttyään perehtymään Suomen historiaan ja ajankohtaiseen poliittiseen tilanteeseen. Freemanin aiemmat kampanjat erilaisten poliittisten ja yhteiskunnallisten kysymysten puolesta olivat olleet intensiivisiä: hän kirjoitti toistuvasti esimerkiksi Bulgarian kysymyksestä sanoma- ja aikakauslehtiin sekä vaikutti mielipiteisiin kulisseissa ahkeran kirjeenvaihdon avulla. Freeman oli järkähtämätön ja moni vastustaja kuvasikin hänen kärkevyyttään, jatkuvaa kampanjointiaan ja suoranaista jankuttamista rasittavaksi ja ärsyttäväksi.34 Mikäli Freeman olisi selvinnyt Espanjassa saamastaan keuhkoputkentulehduksesta, on todennäköistä, ettei hänen kannanottonsa Suomen puolesta olisi jäänyt yhteen artikkeliin Macmillan’s Magazine’ssa. Hänen tunnusomaisen jääräpäisyytensä lisäksi tätä tukee se, että Suomen poliittinen järjestelmä ja pienen kansan epäoikeudenmukainen kohtelu löysivät kaikupohjan hänen poliittisesta ajattelustaan ja arvomaailmastaan.
Kirjoittaja on yleisen historian m.a. yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa ja viimeistelee tutkimusta myöhäisviktoriaanisen ajan historiantutkijoiden ammatillisista rooleista.
Lähteet ja tutkimuskirjallisuus
Arkistolähteet
British Library
Additional Manuscripts (Macmillan Papers)
Hull History Centre
Letters from Edward Augustus Freeman to Edith Thompson
The John Rylands Library
Papers of Edward A. Freeman
Åbo Akademis bibliotek
Edvard Westermarckin kokoelma
Painetut lähteet
[Anon.], Förord. Teoksessa Edward A. Freeman, Finland. Tukholma 1892.
Frederick York Powell. A Life and a Selection from his Letters and Occasional Writings II. Toim. Oliver Elton. Clarendon Press, Oxford 1906.
Freeman, Edward A. History of Federal Government from the Foundation of the Achaian League to the Disruption of the United States. Macmillan, Lontoo 1863.
Freeman, Edward A. The Growth of English Constitution from the Earliest Times. Macmillan, Lontoo 1872.
Freeman, Edward A. The Historical Geography of Europe. Longman, Lontoo 1882 [2. korjattu painos].
Freeman Edward A. Finland. Macmillan’s Magazine maaliskuu 1892, 321-328.
Westermarck, Edvard. Minnen ur mitt liv. Bokförlaget Natur och Kultur, Tukholma 1927.
Sanomalehdet
En utländsk försvarskrift för Finland. Wiborgsbladet 11.12.1892.
”Finland” af Edward A. Freeman. Åbo Tidning 23.11.1892.
Finland af Edward A. Freeman., Hufvudstadsbladet 6.12.1892.
Finland i den Engelska Pressen. Nya Pressen 5.3.1892.
Julhelg föredraget. Hangö 10.1.1893.
Literatur. Björneborg Tidning 13.12.1892.
Literatur och Konst. Nya Pressen 22.11.1892.
Kirjallisuutta. Tampereen Uutiset 9.12.1892.
Suomi Englannin sanomalehdistössä, Uusi Suometar 6.3.1892.
Suomi Englannin sanomalehdistössä. Tampereen Uutiset 11.3.1892.
Suomi ja Englannin sanomalehdistö. Oulun Ilmoituslehti 18.3.1892.
Suomi ulkomaan sanomalehdistössä. Keski-Suomi 12.3.1892.
Tutkimuskirjallisuus
Bell, Duncan. Alter Orbis. E. A. Freeman on Empire and Racial Destiny. Teoksessa G. A. Bremner & Jonathan Conlin (toim.), Making History. Edward Augustus Freeman and Victorian Cultural Politics. Oxford University Press, Oxford 2015, 217-235.
Bratchel, M. E. Edward Augustus Freeman and the Victorian Interpretation of the Norman Conquest. Arthur H. Stockwell, Devon 1969.
Bremner, G. A., & Conlin, Jonathan (toim.). Making History. Edward Augustus Freeman and Victorian Cultural Politics. Oxford University Press, Oxford 2015.
Burrow, J. W. A Liberal Descent. Victorian historians and the English past. Cambridge University Press, Cambridge 1981.
Halmesvirta, Anssi. Suomen puolustus Britanniassa: Edvard Westermarck ja Pro Finlandia -adressi. Teoksessa Jussi Nuorteva & Pertti Hakala (toim.) Pro Finlandia. Näkökulma: Saksa, Iso-Britannia, Itävalta ja Unkari. Kansallisarkisto, Helsinki 2015, 284-292.
Jones, H. S. Historical Mindedness and the World at Large. E. A. Freeman as Public Intellectual. Teoksessa G. A. Bremner & Jonathan Conlin (toim.), Making History. Edward Augustus Freeman and Victorian Cultural Politics. Oxford University Press, Oxford 2015, 293-310.
Kirby, James. From Tractarian to Democrat: The Intellectual Formation of E. A. Freeman. Teoksessa G. A. Bremner & Jonathan Conlin (toim.), Making History. Edward Augustus Freeman and Victorian Cultural Politics. Oxford University Press, Oxford 2015, 31-45.
Lurcock, Tony. Suomen-tuntijat ja tukijat Isossa-Britanniassa. Teoksessa Jussi Nuorteva & Pertti Hakala (toim.) Pro Finlandia. Näkökulma: Saksa, Iso-Britannia, Itävalta ja Unkari. Kansallisarkisto, Helsinki 2015, 284-292.
Morrisroe, Vicky L. ”Sanguinary Amusement”. E. A. Freeman, the Comparative Method and Victorian Theories of Race. Modern Intellectual History 10:1 (2013), 27-56.
Paasivirta Juhani. Suomi ja Eurooppa. Autonomiakausi ja kansainväliset kriisit (1808-1914). Kirjayhtymä, Helsinki 1978.
Tervonen, Jukka. J. R. Danielson-Kalmari. Historiantutkija ja -opettaja. Suomen Historiallisia Tutkimuksia 163. Suomen Historiallinen Seura, Helsinki 1991.
- Edward Freemanin kirje George Macmillanille 10.1.1892. Add MSS 55053, British Library (tämän jälkeen BL). [↩]
- Suomi Englannin sanomalehdistössä, Uusi Suometar 6.3.1892. [↩]
- Kts. Edward Freemanista yhteiskunnallisena vaikuttajana ja historiantutkijana Bremner & Conlin (toim.) 2015. (Huom. tämä viittaus on koko toimitettuun teokseen. [↩]
- Halmesvirta 2015, 284; Paasivirta 1978, 317. [↩]
- Kts. esim. Lurcock 2015, passim. [↩]
- Westermarck 1927, 98-99. [↩]
- Frederick York Powell’n puhe ”A General Survey of Modern History” Manchesterissa 1903. Frederick York Powell, 9. [↩]
- Edward Freemanin kirje Edvard Westermarckille 22.11.1891. Edward Westermarckin kokoelma (EW) X, Åbo Akademis bibliotek (ÅAB); Freeman 1882, 505, 529-530, 535. [↩]
- Westermarck 1927, 98-99; Tervonen 1991, 86-92. [↩]
- Edward Freemanin päiväkirja 15.10.1891-16.2.1892. Papers of Edward A. Freeman FA3/8/1, The John Rylands Library; Freemanin kirje Westermarckille 29.11.1891 ja 19.1.1892. EW X, ÅAB. [↩]
- Freemanin kirje Westermarckille 20.12.1891 ja 14.2.1892. EW X, ÅAB; Freemanin kirje Edith Thompsonille 24.2.1892. Letters from Edward Augustus Freeman to Edith Thompson U DX/9/196, Hull History Centre; Freemanin kirje George Macmillanille 10.1.1892 ja 16.2.1892. Add MSS 55053, BL. [↩]
- Freeman 1863, passim; Freeman 1872, passim. [↩]
- Kirby 2015, 40-41; Bratchel 1969, 31. [↩]
- Freemanin kirje George Macmillanille 10.1.1892. Add MSS 55053, BL; Freemanin kirje Westermarckille 14.2.1892. EW X, ÅAB. [↩]
- Morrisroe 2013, 31-36; Bell 2015, 218-222. [↩]
- Freeman 1892, 322; Freeman 1882, 12. [↩]
- Freemanin kirje Alexander Macmillanille 16.4.1871. Add MSS 55049, BL. [↩]
- Burrow 1981, 63-165; Jones 2015, 304. [↩]
- Freeman 1892, 323. [↩]
- Freeman 1892, 323 [↩]
- Morrisroe 2013, 54; Kirby 2015, 40-41. [↩]
- Freeman 1892, 325. [↩]
- Freeman 1892, 321-322, 325. [↩]
- Freeman 1892, 325. [↩]
- Freemanin kirje Westermarckille 20.12.1891. EW X, ÅAB. [↩]
- [Anon.], ”Förord” 1892, vi. [↩]
- Freeman 1892, 326-328. [↩]
- Freeman 1892, 327-328. [↩]
- Kts. esim. Finland i den Engelska Pressen. Nya Pressen 5.3.1892; Suomi Englannin Sanomalehdistössä. Uusi Suometar 6.3.1892; Suomi Englannin sanomalehdistössä. Tampereen Uutiset 11.3.1892; Suomi ulkomaan sanomalehdistössä. Keski-Suomi 12.3.1892; Suomi ja Englannin sanomalehdistö. Oulun Ilmoituslehti 18.3.1892. [↩]
- Suomi Englannin sanomalehdistössä. Tampereen Uutiset 11.3.1892. [↩]
- [Anon.], ”Förord” 1892, v-vi. [↩]
- Literatur och Konst. Nya Pressen 22.11.1892; Kirjallisuutta. Tampereen Uutiset 9.12.1892. Kts. myös esim. ”Finland” af Edward A. Freeman. Åbo Tidning 23.11.1892; Finland af Edward A. Freeman., Hufvudstadsbladet 6.12.1892; En utländsk försvarskrift för Finland. Wiborgsbladet 11.12.1892; Literatur. Björneborg Tidning 13.12.1892. [↩]
- Julhelg föredraget. Hangö 10.1.1893. [↩]
- Frederick York Powell’n muistokirjoitus Freemanista, The Spectator 16.3.1892. Julkaistu teoksessa Frederick York Powell, 32-33. [↩]