TM Virpi Siitosen väitöskirja ”Puolueet kirkkoa valtaamassa? — Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja yhteiskunnan väliset suhteet Forssan, Merijärven ja Vihdin seurakuntavaalien 1970, 1974 ja 1978 valossa” tarkastettiin 7. huhtikuuta 2018 Helsingin yliopistossa. Vastaväittäjänä toimi dosentti Ville Jalovaara (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Jyrki Knuutila (Helsingin yliopisto). Väitöskirja on luettavissa sähköisesti osoitteessa https://helda.helsinki.fi/handle/10138/233306.
Länsimaisen yhteiskunnan keskeisiä arvoja on demokratia. Kirkko on osa yhteiskuntaa, joten sen hallintoon kohdentuvat samat demokratiavaatimukset kuin muihin yhteiskunnan instituutioihin. Kirkon omaksuman edustuksellisen demokratian mukaan sen hallinnossa ovat papit ja maallikot. Kuten 1970-luvulla, aihe kiinnostaa vieläkin. Tästä osoituksena voidaan pitää sitä, että noin kuukausi sitten Helsingin Sanomien palstoilla keskusteltiin tarpeesta uudistaa kirkon hallintoa, mihin myös Kotimaa-lehti kiinnitti huomiota kolumnissaan.
Vuoden 1970 seurakuntavaaliuudistus voidaan nähdä osana pyrkimystä lisätä demokratiaa kirkon hallinnossa. Tarkastelen väitöskirjassani 1970-luvun seurakuntavaalien valossa kirkon ja yhteiskunnan suhteita, jotka kiinnostivat sanomalehtiä ja herättivät keskustelua samoin kuin nytkin. Sanomalehdissä nousi esiin seurakuntien työ ja sen merkitys ihmisten arjessa. Keskustelua käytiin myös kirkon asemasta ja sen merkityksestä suomalaisessa yhteiskunnassa.
Valitsin tutkimuskohteeksi kolme erilaista seurakuntaa: Forssan, Merijärven ja Vihdin seurakunnat. Kokosin aineiston kymmenestä sanomalehdestä, jotka kahta lukuun ottamatta ilmoittivat olevansa sitoutumattomia. Lehtiä tutkimukseeni valitessani otin mukaan yhden valtakunnallisen lehden ja sen lisäksi maakunta- ja paikallislehtiä, jotka ilmestyivät tutkimusseurakuntien alueella. Tutkimusaineistooni kuuluivat myös seurakuntien vaaliasiakirjat ja kunnallisvaalien tulokset. Tutkimuksessani käytin historiatutkimuksen menetelmää ja lehtiaineiston käsittelyssä sisällönanalyysiä.
Sanomalehtien Liiton äskettäin teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisten mielestä sanomalehdet ovat yleissivistyksen kannalta tärkein media, ja niillä on merkittävä vaikutus yhteiskunnalliseen keskusteluun. Lehden toimituksesta riippuu, mitä aiheita ja missä laajuudessa se haluaa nostaa esiin. Sanomalehdistön vaikutusta yhteiskunnalliseen keskusteluun pitää merkittävänä lähes 90 prosenttia suomalaisista. Huomattava on, että sanomalehdet koetaan edelleen näin tärkeiksi, vaikka rinnalle on tullut internet ja sen myötä muun muassa sosiaalinen media.
Lehdissä oli 1970-luvulla paljon uutisia seurakuntavaaleista muiden kirkkoa ja uskontoa käsittelevien aiheiden lisäksi. Tämä osoittaa, että kirkko ja sen toiminta kiinnostivat mediaa, joka nosti esiin erilaisia kirkollisia aiheita. Kirkon kannalta oli silloin ja on vieläkin tärkeää, että se on esillä mediassa ja että myös sen sanoma tulee esiin.
Kun suhteellinen vaalitapa otettiin käyttöön 1970-luvulla, alkoivat seurakuntavaalit kiinnostaa sanomalehtiä uudella tavalla. Aluksi ehdokaslistoissa ei saanut käyttää tunnuksia, niissä oli vain roomalaiset numerot. Tunnuksettomuus herätti keskustelua ja kritiikkiä. Vaikka kirkkolaki mahdollisti poliittisten ja muiden tunnusten näkymisen seurakuntavaaleissa jo vuonna 1994, valitsijayhdistykset ovat usein häivyttäneet taustaryhmittymänsä ehdokaslistoiltaan.
Aktiivisesta tiedottamisesta huolimatta äänestysprosentti jäi 1970-luvun vaaleissa vastoin odotuksia alhaiseksi, alle 20 prosentin. Tutkimusseurakunnissa äänestysprosentti vaihteli seurakunnittain ja vaaleittain noin 13 prosentista yli 43 prosenttiin. Korkein äänestysprosentti oli Merijärvellä, jossa herätysliike oli näkyvästi mukana vaaleissa. Ilman lehtien vilkasta uutisointia olisi äänestysinto voinut olla paljon heikompi. Demokraattisuus kuitenkin lisääntyi suhteellisen vaalitavan tultua käyttöön, sillä se takasi yhtäläisen äänioikeuden ja mahdollisti eri tavoin ajattelevien seurakuntalaisten osallistumisen vaaleihin aikaisempaa helpommin ja tasa-arvoisesti.
Vaikka vuoden 2010 vaaleissa 16-vuotiaatkin pääsivät äänestämään ensimmäisen kerran, on vaaleissa äänestysvilkkaus ollut vielä alhaisempi kuin 1970-luvulla. Vuonna 2014 äänestäneiden osuus oli 15,5 prosenttia eli toiseksi korkein 1990-luvun alun jälkeen. Samaan aikaan näyttää poliittisten puolueiden aktiivinen osallistuminen vaaleihin laskeneen, sillä poliittisilta listoilta valittiin entistä vähemmän edustajia kirkkovaltuustoihin ja seurakuntaneuvostoihin kuin edellisissä vaaleissa vuonna 2010.
Kirkko on monin tavoin yrittänyt herättää vaalikiinnostusta ja tehnyt uudistuksia äänestysprosentin nostamiseksi. Ennakkoäänestys tuli mahdolliseksi vuonna 1986, mikä ei kuitenkaan juurikaan lisännyt äänestysaktiivisuutta. Myös vaalipäivien määrää on vähennetty, koska pitkä äänestysaika oli koettu monin tavoin hankalaksi. Vuoden 2014 vaaleissa oli ensimmäistä kertaa vain yksi vaalipäivä. Vaaliviestinnässä on alettu painottaa verkkoviestintää. Kaksissa viime vaaleissa on ollut käytössä myös vaalikone, jonka kautta äänioikeutetut ovat voineet tutustua ehdokkaisiin. Tämän voisi olettaa auttavan ehdokkaan valinnassa, mutta vaalikoneen käyttö saattaa tuntua vieraalta etenkin ikääntyneimmistä seurakuntalaisista.
Alhaisen äänestysprosentin katsottiin 1970-luvulla johtuvan siitä, että kirkon asiat eivät kiinnostaneet. Toisaalta seurakuntalaiset voivat katsoa, että asioita oli hoidettu hyvin ja että samalla tavalla voidaan jatkaa. Lehtihaastatteluissa moni seurakuntalainen sanoi kokevansa kirkon asiat etäisiksi. Sopuvaalien määrä kasvoi vaali vaalilta. Vaikka se ehkä kertoi yksimielisyydestä, monet katsoivat niiden kaventavan demokratiaa.
Seurakuntavaaliuudistus tarjosi myös puolueille aiempaa paremmat mahdollisuudet päästä vaikuttamaan seurakunnan päätöksentekoon. Vaalien politisoituminen keskustelutti. Lehdet toivat voimakkaasti esiin puoluepoliittista näkökulmaa ja selvittivät innokkaasti valitsijayhdistysten taustoja nojautuen paikallistuntemukseensa ja kyselemällä valitsijayhdistysten asiamiehiltä.
Kirkon piirissä puolueiden aktiivisuus seurakuntavaaleissa jakoi mielipiteitä. Toisaalta tunnustettiin, että politiikka oli aina jollain tavalla ollut mukana kirkon toiminnassa. Toisaalta pelättiin liian läheistä yhteistyötä puolueiden kanssa ja pahimmassa tapauksessa päätöksenteon valumista puoluetoimistoihin. Keskusteltiin myös siitä, missä määrin työväenpuolueet olivat olleet mukana kirkon toiminnassa ja missä määrin niiden tulisi olla. Taloudelliset näkökohdat nousivat vahvasti esiin lehdissä. Kyseltiin, miten puolueiden mukaantulo vaikuttaa kirkon varojen käyttöön.
Kirkon edustajat viittasivat Ruotsin esimerkkiin. Siellä puolueet olivat olleet vaaleissa jo 1930-luvulta alkaen, eikä ongelmia ollut esiintynyt. Tosin äänestysprosentti oli jäänyt sielläkin hyvin alhaiseksi. Syksyn 2017 vaaleissa se oli kuitenkin aiempaa korkeampi, yli 18 prosenttia. Tämä herätti keskustelua, koska ruotsidemokraatit maahanmuuttovastaisena puolueena oli vaaleissa mukana vahvalla kampanjalla. Jotkut epäilivätkin, että äänestysaktiivisuus nousi myös sen tähden, että osa äänestäjistä halusi torjua ruotsidemokraattien menestystä.
Suomessa puoluepoliittisella pohjalla laadittujen listojen määrä kasvoi vaali vaalilta 1970-luvulla. Puolueet halusivat näkyä seurakuntavaaleissa, koska siitä voi olla hyötyä niin kunnallisissa kuin valtiollisissa vaaleissa. Kysymys oli myös vallasta ja vaikutusmahdollisuuksista seurakuntien ja kirkon asioihin. Kaikkien ehdokkaiden valintaan vaikuttivat myös hengelliset näkökohdat, sillä kirkkolain mukaan ehdokkaan tuli olla jumalaapelkäävä ja kristillisestä harrastuksesta tunnettu.
Vuoden 1970 vaaleissa sosialidemokraatit olivat näkyvästi omilla listoillaan. Pohjois-Suomessa Suomen Kansan Demokraattisella Liitolla SKDL:llä oli omia valitsijayhdistyksiä. Myös Suomen Maaseudun Puolue SMP laati omia ehdokaslistoja. Puolue oli saanut suurvoiton vuoden 1970 eduskuntavaaleissa, joten se halusi hyödyntää nosteen. Keskustapuolueen vaali-innostusta seurakuntavaaleissa lisäsi sen kärsimä tappio sekä kilpailutilanne eduskuntavaaleissa menestyneen Suomen Kristillisen Liiton SKL:n kanssa. Seurakuntavaaleissa ei-sosialistiset puolueet olivat usein vaaliliitoissa eri kokoonpanoilla. Puolueiden lisäksi seurakuntaväki ja herätysliikkeet perustivat omia valitsijayhdistyksiä tai olivat mukana ei-sosialistien listoilla.
Vuoden 1970 vaaleissa puoluepoliittisella pohjalla muodostettuja valitsijayhdistyksiä oli koko maassa lähes puolet, vuonna 1974 kaksi kolmasosaa ja vuonna 1978 kolme neljäsosaa. Puolueiden kiinnostus seurakuntavaaleihin ilmeni myös siten, että ne laativat kirkkopoliittisia ohjelmia 1970-luvulla. Puolueet julkaisivat vain vähän omia mainoksiaan ja ilmoituksiaan mutta tekivät tiedotelehtisiä ja järjestivät seminaareja. Rahallisesti ne satsasivat vähän seurakuntavaaleihin.
Lehtien haastattelemista seurakuntalaisista monet suhtautuivat kielteisesti puolueiden mukaan tuloon seurakuntavaaleihin, vaikka toisaalta toivoivat ehdokaslistoihin selviä tunnuksia. Vaalit olivat henkilövaalit, joissa äänestettiin tuttua henkilöä. Suurilla paikkakunnilla tuli ongelmaksi, että äänestäjät eivät tunteneet ketään ehdokkaana olevaa. Lisäkiinnostusta vaaleihin hankittiin värväämällä ehdokaslistoille julkkiksia ääniharaviksi.
Työssäni peilasin seurakuntavaaleja 1970-luvun kunnallis- ja eduskuntavaalien tuloksiin. Valtakunnallisesti ei-sosialististen puolueiden, erityisesti kokoomuksen, kannatus kunnallisvaaleissa nousi 1970-luvun loppua kohti. Myös eduskuntavaaleissa suuntaus oli samanlainen. Tutkimusseurakunnissa äänestyskäyttäytyminen oli samansuuntaista kuin koko maassa, mutta niissä oli omat paikalliset piirteensä. Forssassa sosialidemokraateilla oli vankka asema. Keskustapuolueen ja SKL:n asema vahvistuivat vuosikymmenen kuluessa siellä. Vihdissä sosialidemokraattien kannatus oli vakaa. Kannatustaan nostivat kokoomus ja SKL. Merijärvellä keskustapuolue oli valta-asemassa 1970-luvulla.
Kaikissa tutkimusseurakunnissa edustajien vaihtuvuus oli suurta 1970-luvun seurakuntavaaleissa. Jopa 2/3 kirkkovaltuustoon ja kirkkoneuvostoon valituista varsinaisista jäsenistä ja varajäsenistä vaihtui yhdessä vaalissa. Toisaalta oli myös luottamushenkilöitä, jotka valittiin kaikissa 1970-luvun seurakuntavaaleissa. Luottamustehtäviin valituista monilla oli vahvat kytkennät puolueisiin, mikä osoittaa kiinteää yhteistyötä kirkon ja yhteiskunnan välillä. Tämä herätti kuitenkin huolta siitä, että puolueet alkaisivat liiaksi vaikuttaa seurakunnan päätöksentekoon. Naisten osuus luottamushenkilöistä kasvoi.
Merkille pantavaa on, että tutkimusseurakuntien luottamushenkilöiksi valitut osallistuivat monipuolisesti myös muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan. Heitä oli mukana eri alojen järjestö- ja seuratoiminnassa. Eri yhteiskuntaluokkia edustavien henkilöiden asettuminen ehdokkaiksi kuvasi arvostusta ja kiinnostusta kirkkoa kohtaan. Puolueissa mukana olleet voivat katsoa kirkon luottamustehtävät ansioksi ollessaan ehdokkaina kunnallis- ja eduskuntavaaleissa.
Vaikka 1960-luvulla noussut ja vielä 1970-luvun puolella jatkunut radikalismi kyseenalaisti kirkon asemaa, kertoivat 1970-luvun seurakuntavaalit kuitenkin kirkon vahvasta asemasta. Myös se, että väestöstä kuului kirkkoon vuonna 1970 yli 92 prosenttia kuvasti kirkon merkitystä yhteiskunnassa. Jäsenmäärän kehityssuunta viime vuosikymmeninä on ollut aleneva. Tämän vuoden alussa jäsenmäärä oli runsas 70 prosenttia.
Seuraavat seurakuntavaalit järjestetään ensi syksynä. Silloin on mahdollisuus asettua ehdokkaaksi tai ainakin käydä äänestämässä ja samalla tuottaa aineistoa uusiin tutkimuksiin.