Mies, joka ei katsonut kameraan

A. E. [Aarne Erkki] Järvisellä (1891-1963) oli monta roolia. Hänet tunnetaan varsinkin eräkirjailijana, mutta hän oli myös kuvataiteilija, joka ei koskaan lähtenyt metsään ilman maalausvälineitä. Kolmas Järvisen toiminnan kentistä oli työ johtavana metsänhoitajana Lapissa: hän oli näkyvä ja vaikutusvaltainen hahmo, minkä takia hänestä on otettu paljon valokuvia eri tilanteissa. Kuvien pohjalta tehtyjä tulkintoja hänestä ei ole aiemmin tehty. Tässä artikkelissa lähteinä ovat kolme Järvisestä eri rooleissa otettua valokuvaa. Pohdin sitä, miten voin niiden kautta avata häntä ihmisenä ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. Tekstuaalinen aineisto-osuus hänestä on valtaisa. Mitä uutta voin tekstien lisäksi valokuvista löytää?

Tutkimusprosessini aikana kuvamäärästä nousivat esiin 1920-luvulla otettu valokuva, jossa Järvinen maalaa akvarellia metsässä ja kaksi 1950-luvulla otettua kuvaa: toisessa hän istuu kotonaan työpöydän ääressä ja kolmannessa hän on ylimetsänhoitajan työtehtävissään arvioimismiesten retkeilyllä. Kolme kuvaa on pieni otanta, eikä niihin liity muuta systemaattisuutta kuin se, että niissä kuvantuvat Järvisen eri roolit. Jokainen valokuva kuitenkin erottui muista vastaavista intuitiivisesti kiinnostavana. Lisäksi aineistona ovat tilanteisiin ja tapahtumiin liittyvät kymmenet muut valokuvat, aikaisemmat tutkimukset1 Järvisestä, hänen kirjoittamansa erätarinat ja lehtiartikkelit, arkistomateriaali metsähallituksen hakkuusuunnitelmista ja jälleenrakennusaikaa avaava tutkimuskirjallisuus.

Tarkastelen aineistoa kulttuurihistorian, täsmällisemmin mikrohistorian näkökulmasta, jossa ”pyritään avaamaan näkökulma kyseessä olevan aikakauden mieleen”. Mikrohistorian näkökulma asettaa keskiöön elämäkertatutkimuksen tavoin yksittäiset toimijat, mutta myös yhteisö, mikro-ja makrotason vuorovaikutus, on kiinnostuksen kohteena.2 Tässä määrittelyssä on pohdintani ydin; yksilö omassa ajassaan, jota tulkitsen kuvien kautta. Mikrohistoriaan liittyy myös ehkä-kirjoittaminen tai se, että aiheen pariin johdatetaan mieluummin kysymällä kuin vastaamalla.3 Myös valokuvien tulkinta voi olla samankaltaista.

Historiantutkimuksen lähteinä valokuvia on alettu käyttää 1960-1970-luvuilta lähtien, ja ne kuuluvat mikrohistorian esiin nostamiin aineistoihin.4 1990-luvulla alettiin keskustella termistä kuvallinen tai visuaalinen käänne, jossa kuvia ja yleensäkin visuaalisuutta pidetään lähteinä tekstien vertaisina. 2000-luvun alussa valokuvista tuli analyysin ja kiivaankin keskustelun lähde muun muassa muistamisen ja ”post-muistamisen” sekä trauman ja holokaustin tutkimuksessa. ”Valokuva ei ole pelkästään historiallinen dokumentti. Refleksiivisenä ilmaisukeinona se myös valottaa ja paljastaa historian todistamiseen liittyvää rakentunutta, konstruoitua luonnetta”, selventävät Jennifer Tucker ja Tina Campt.5

Kontekstualisointia, johtolankoja ja sukupuolen esittämistä

Kolme kuvaa A. E. Järvisestä ovat yksittäisiä otoksia, mutta ne voivat näyttää suuntaa kokonaistulkinnalle. Mikrohistorian näkökulmassa vuoropuhelu mikro- ja makrotason välillä vaatii varsinkin valokuvien tulkinnassa aktiivista kontekstualisointia. Carlo Ginzburg pohtii mikro- ja makrohistoriaa käyttämällä metaforaa lähikuvien ja panorointien edestakaisesta liikkeestä, jossa lyhyen keston tarkastelusta voi palata historiallisen prosessin kokonaisvaltaisuuteen.6 Valokuvan julkaisumuotokin on kontekstuaalista: kuvaa tulkittaessa on merkityksellistä se, onko kohteena vaikkapa tutun ottama albumikuva, lehti- tai mainosvalokuva.7 Lisäksi kolme kuvaa antavat faktuaalista tietoa Järvisestä, jolloin valokuvia voidaan tarkastella rekisteröivinä dokumentteina.

Käsite punctum on ollut minulle väylänä inspiraatioon, ihmettelyyn ja kysymyksiin. Roland Barthes’lle punctum on ”hätkähdyttävä ja valppauden herättävä yksityiskohta”, joka on yhteydessä katsojan syvimpiin muistoihin ja kokemuksiin. Yksityiskohdan vaikutus voi olla jopa niin voimakas, että se paradoksaalisesti täyttää koko kuvan.8 Valokuvien tulkinnassa olen kiinnostunut myös tavallista tavallisimmistakin yksityiskohdista, jotka itsestäänselvinä pakenevat omaan näkymättömyyteensä.9 Yksityiskohtien tarkasteluun houkuttelee myös valokuvan olemukseen liittyvä tarkkuus. Kuvaa suurennettaessa siitä erottuvat detaljit voivat omassa tahattomuudessaan avata tutkijalle uusia kysymyksiä, näkökulmia tai uutta tietoa tarkasteltavaan asiaan tai ajankohtaan Carlo Ginzburgin johtolankametodin mukaisesti. Siinä pienten vihjeiden avulla pyritään pääsemään suurempien kokonaisuuksien jäljille.10

Aiemmissa tutkimuksissani11 olen tarkastellut naisista otettuja valokuvia ns. ”uuden naisen” kontekstissa ja löytänyt niistä muun muassa vastaankatsomisen12 teeman. Esimerkiksi nuoret naiset 1920-luvulla eivät asettuneet katseen kohteeksi sen alistavassa merkityksessä, vaan päinvastoin he saattoivat katsoa suoraan, ehkä uhmakkaastikin kohti kameraa. Miten sitten nyt, kun kameran kohteena on mies?

Filosofi Judith Butlerin mukaan sukupuolta esitetään tai suoritetaan kulttuurisesti vakiintuneissa ja toistettavissa eleissä ja rituaaleissa. Se, mitä pidämme olemuksenamme, onkin jotain, mitä ennakoimme ja tuotamme ruumiillisilla teoilla.13 Kuviin asettaudutaan ja niissä ollaan tietyissä tunnistettavissa asennoissa. Näen valokuvissa pyrkimyksen kulttuuriseen oikein olemiseen, jonka niin kuvaaja kuin kuvattavakin ovat sisäistäneet.14 Suhteessa sukupuoleen voidaan puhua myös nais- tai miestapaisuudesta, ”tavoista olla ja toimia – tai tavoista olla toimimatta, tahtomatta ja tietämättä” kuten matkailun kulttuurintutkija Soile Veijola ja yhteiskuntapolitiikan tutkija Eeva Jokinen kirjoittavat.15

Valokuvassa oleminen asettuu mutkattomasti performatiivisuuden ylläpitäjäksi, sillä kuvaaminen itsessään on osa erilaisia rituaaleja. Kuvanottotilanteet ja kuvassa oleminen ovat erikoisella tavalla kirkas ja selkeä tapahtuma, kulttuurinen käytäntö. On kiinnostavaa, että rituaalinomaisissa kuvissa on myös havaittavissa varhaisten valokuvamuotokuvien kompositio ja visuaalinen rakenne.16 Lisäksi valokuviin on sisäänrakentunut monistettavuus, sillä historiallisten valokuvien ollessa kyseessä negatiiveista on voitu vedostaa lukemattomia kopioita, mikä tavallaan moninkertaistaa toiston välityksellä esitetyn sukupuolen ideaa. Valokuva teknologisena keksintönä kuljettaa niin naisen kuin miehenkin ideaalikuvaa tehokkaasti eteenpäin.17

1. valokuva: Kuvataiteilija

Albumiin liimatussa valokuvassa A. E. Järvinen istuu maassa ja maalaa ja on itsekin kuin sulautunut osaksi metsämaisemaa. Hän on syventynyt kuvan tekemiseen aivan kuin mikään ulkopuolinen ei voisi häntä häiritä.18 Olennaista kuvassa on toiminta: Järvinen keskittyy maalaamiseen, luonnon kuvaamiseen. Ilman maalausvälineitä – kuten ilman kivääriäkään – hän ei työ- eikä eräretkille lähtenyt. Valokuvassa ne kaikki ovat maassa kädentuntumassa kuten muukin tarpeellinen kattilasta lähtien.

Kuvataide oli inspiroinut Järvistä jo nuorukaisena, ja kouluaikoinaan hän opiskeli iltaisin Ateneumissa. Suoritettuaan metsänhoitajan tutkinnon vuonna 1915 hän meni taideyhdistyksen piirustuskouluun ”tarkoituksena vakavampi taideopiskelu”.19 Järvinen valitsi kuitenkin metsänhoitajan ammatin, ja avustavan metsätalouden tarkastajan työkenttä Kittilässä kutsui häntä seuraavana vuonna valmistumisen jälkeen.20

Järviselle maalaaminen itsessään oli hänelle tärkeämpää kuin itse kuva: ”Saanhan yksityiskohdin seurailla maiseman värejä, kuin koskettaa niihin.”21, 40.)) Ystävälleen metsänhoitaja-taiteilija H. Ahtelalle Järvinen tilitti tunnelmiaan ja tavoitteitaan:

”Joskus tunnen käyneeni niin lähellä kirkkainta kauneutta, että miltei pyörryttää. – Kunpa voisin ilmentää tuollaisen kokemuksen, ilmentää siten, että ei näy siveltimen vetoa, ei kynän piirtoa. Näkyisi vain yksinkertainen puhdas kauneus.”22

Metsiä arvioitaessa taipaleet olivat tiettömiä ja pitkiä; erämaassa ruoka oli hankittava metsästämällä tai kalastamalla.23 Tästä Järvinen nautti. Mutta kyllä Lappiin tulo oli häntä pelottanutkin: ”Tiesihän helsinkiläispoika tulevansa mittaamattomaan, kesyttömään korpeen, jossa ei vielä juuri saha sihissyt eikä kirves kolkkanut, jonka eläjillä oli viljalti aikaa ’miettiä mitä miettisivät’, kuten sanonta kuului.”24

Kuten valokuvia tutkiessa monesti käy, poikii yhdestä kuvasta useampi samasta aiheesta tai tilanteesta otettu valokuva – niin tästäkin Järvisestä otetusta valokuvasta, jossa hän istuu maassa ja maalaa. Paristakymmenestä albumikuvasta25 päätellen kyseessä on eräretki, jossa hän on vaimonsa Laina Järvisen, tuntemattomaksi jäävän nuoren miehen ja pystykorvan kanssa. Muissa kuvissa Järvinen tähtää Ukko-Mauser-pistoolilla ja roikottaa lintusaalista kädessään, tekee nuotiota, keittää kahvia, makoilee maassa ja istuskelee rannalla koiran kanssa. Yhdessä kuvassa on tukkikämppä. Monissa valokuvissa Järvinen kantaa maalausvälinelaukkua. Mitä ilmeisemmin hänen kumppaninsa ovat napanneet valokuvat Järvisestä hänen omalla kamerallaan. Siitä kertoo myös negatiivin alivalottuminen, sen huono tekninen laatu.26

Taidehistorioitsija Anna Dahlgrenin mukaan valokuva-albumi sisältää kulttuurihistoriaa avaavia näkökulmia.27 Albumiin järjestetään, luokitellaan ja rakennetaan erilaisia koosteita ja sisältöjä. Suhteessa historiallisiin, sosiaalisiin ja kulttuurisiin olosuhteisiin albumi voi ohjata katsomista ja tulkintaa sekä heijastaa ja rakentaa mielikuvia ja näkemyksiä.28 Dahlgren painottaa valokuva-albumin prosessuaalista merkitystä traditionaalisten valokuvien ja vakiintuneiden käytäntöjen sekä uusien tekniikoiden ja uuden käytön välillä.29 Järvisen albumikuvissa tunnelma on rento ja nuoret ihmiset iloisia. Vaikuttaako siihen albumikuviin liittyvä henkilökohtaisuus? Siksikö samasta tilanteesta otetut kuvat viestivät vapaalla kuvausotteellaan jotain sattumanvaraista, ei-suunniteltua? Ovathan ne omassa yksityisyydessään kuin päiväkirjan lauseita. Toisaalta albumikuvat ovat julkisia, sillä ne on tarkoitettu näytettäväksi myös vieraille ihmisille: kuvattuna oleminen on tavallaan julkista esittämistä, poseeraamista. Valokuva-albumi sukkuloi julkisen ja yksityisen välillä, kuten media- ja kulttuurintutkija Patricia Holland kiteyttää.30 Sen takia albumikuvat ovat verrattomia mikrohistoriallisen tutkimuksen lähteitä. Tässä hetkessä oleviin valokuviin on kiteytynyt näkymiä menneisyydestä.31 Kuvaajaa ei albumikuvissa yleensä nimetä eikä niitä siteerata niin kuin studiokuvissa on tapana, mikä tavallaan vahvistaa niiden luonnetta kulttuurin tuottamina kuvina.32 Valokuva taiteilevasta Järvisestä jossain päin Lappia avaa etsimääni ajankuvaa ja toki myös hänen persoonaansa; pontevalta, voimakkaalta ja iloiselta vaikuttavaa nuorta miestä. Olipa metsäkondyktöörin 1920-luvulla myös mahdollista kulkea metsässä maalaustarvikelaukku mukana ja maalata joutoaikoinaan.

2. valokuva: Kirjailija

Lehtikuva Järvisestä on julkaistu vuonna 1957 kulttuurilehti Kaltiossa hänen kirjoittamansa artikkelin ”Seitapiirin synty ja tarkoitus” yhteydessä. Pian sodan jälkeen perustettiin Lapin taideseura Seitapiiri, jossa Järvinen oli kantavana voimana ja puheenjohtajana.33 Kaltion artikkelissa hän kirjoittaa, kuinka Lapin sodan jälkeen ihminen on kasvanut henkisesti vaikeuksissa. ”Ilmiö on sama, mikä saa hiilen muuttumaan timantiksi ankarassa paineessa.”34 Kulttuurielämä käynnistyi nopeasti: hävitetty Lappi sai voimaa kulttuurista ja taiteesta, jota sen asukkaat, ”kuin timantit” itse loivat.35

A. E. Järvinen kirjoitti elämänsä aikana kaksikymmentä eräkirjaa36, ja hänet mainitaan eräkirjallisuuden klassikoksi.37 Kuvanottohetkeen mennessä Järvinen oli julkaissut kolmetoista kirjaa. ”Jokainen tarinani on täältä Lapista, ainoassakaan ei pitäisi olla lannan38 makua”, hän painotti Suomen Kuvalehden haastattelussa vuonna 1955. Järvinen oli juuri saanut valtion kirjailija-apurahan, jonka ”tukemana hän voisi kokonaan antautua kutsumukselleen”. Järvinen oli muuttanut Rovaniemelle johtotehtäviin vuonna 1919, ja ylimetsänhoitajan työ piti häntä kuitenkin vielä kiinni hänen johtamassaan Metsähallituksen arvioimistoimistossa.39

Kun Järvinen artikkelini ensimmäisessä kuvassa oli vielä nuori, on hän tässä 64-vuotias valkotukkainen mies. Kuvaajana oli Rovaniemellä toimineen valokuvaamo Roifoton omistaja, valokuvaaja Marja Vuorelainen (1911-1990).40 Vuorelainen oli käynyt taideteollisuuskeskuskoulun graafisen linjan 1930-luvulla Helsingissä ja suorittanut valokuvausopintoja Saksassa. Ammattimaisen valokuvauksen hän aloitti seuraavalla vuosikymmenellä lehti-, ateljee- ja dokumenttikuvaajana, ja Rovaniemelle Vuorelainen muutti vuonna 1952.41

Tutkiessani valokuvaa, jossa Järvinen istuu työpöytänsä ääressä, tekee mieli todeta mikrohistorioitsija Matti Peltoseen viitaten, kuinka ”valokuvasta menneisyys todella katsoo meitä. Se on ollut siellä säilössä odottamassa katseittemme kohtaamista, ikään kuin koteloituneena menneisyyden palasena.” Valokuviin liittyy tutkijaa ilahduttavaa tahatonta muistia, kuvatessa tarkoituksetonta ja huomaamatonta.42 Vuorelaisen ammattitaidolla ottama tarkka valokuva houkutteleekin yksityiskohtien tarkasteluun. Niistä kirjoitti myös Suomen Kuvalehden toimittaja: ”Näkee heti, että Lappi on täkäläisten sydäntä lähellä. Siitä muistuttavat työpöydällä oleva jyhkeä karhunkallo43, seiniä peittävät Järvisen omat maalaukset, joiden kaikkien aiheina ovat Lapin kairat, tunturit ja kiveliöt, sekä ennen kaikkea valkotukkainen isäntä itse”, ”kairojen kuvaaja” kuten lehtiartikkeli on otsikoitu.44

Kun valokuvaa suurentaa, erottuvat kolme seinällä olevaa maisemataulua niin hyvin, että Järvisen takana oleva pastellityö löysi nykyisen omistajansa näyttäessäni valokuvaa yleisötilaisuudessa45. Kirjoja on vitriinikaapissa, jonka päälläkin on kasa kirjoja, pari palkintopokaalia ja kuvanveistäjä Jussi Mäntysen Ilves-veistos46. Työpöydällä on puhelin, nippu papereita, valokuvia kehyksissään, mustekynä, mustetta ja imupaperiteline. Ollaan kulttuurikodissa.

Suomen Kuvalehden haastattelussa Järvinen kertoo toimittajalle, kuinka hän oli juttua varten pukeutunut aluksi ”pyhäpukuun”. Vaimonsa Laina Järvisen kehotuksesta hän on laittanut päälleen arkivaatteet jotta olisi ”vähän aidomman näköinen”. Kuvassa Järvisellä on ruudullinen eräpusero ja kiveräkärkiset lapinkengät, kuvailee toimittaja.47 Oltiin tekemässä juttua eräkirjailijasta. Solmio on kuitenkin jäänyt kaulaan. Pukeutumisen suhteen Järvinen näyttää olevan ”jätkämytologian”48 ja ”herran” välitilassa.

Niin tämä kuin muutkin kuvat Suomen Kuvalehden artikkelissa ovat sangen asetelmallisia, rakennettuja mutta todellisuudessa mahdollisia. Niissä Järvinen puhdistaa luodikkoaan, tuijottaa takkatulta kirja kädessään samalla pystykorva Peikkoa rapsuttaen ja viettää ”iltapuhdetta” vaimonsa ja poikansa kanssa kirjaa lukien.49 Lehtivalokuvat Järvisen elämästä ovat kurkistusaukkoja esitettyyn todellisuuteen, perhe-elämän harmoniaan, jossa mies on perheen pää. Hän on tämän ”esityksen” sankari. Suomen Kuvalehden artikkeli miellytti Järvistä päätellen siitä, että hän oli saksinut sen omaan valokuva-albumiinsa.50

Feministisessä visuaalisuuden tutkimuksessa katse, se miten kamera/valokuvaaja katsoo kuvattavaa mutta myös mihin hän itse katsoo, on merkittävä.51 Taidehistorioitsija Kaja Silvermanin mukaan katseen kohteena olemisessa oletamme kameran edustavan eräänlaista kaikkialla läsnä olevaa ja herättävää persoonatonta Katsetta, joka kohdistuu meihin ja jonka katsottaviksi asetumme.52 Minulle tämän Järvisestä otetun valokuvan punctum on hänen alaspainunut, ulossulkeva, sisäänpäinkääntynyt katseensa. Toimittajan tai valokuvaajan pyynnöstä – tai omasta halustaan – hän katsoo kirjoituskonetta, joka olikin kovassa käytössä. Järvisessä on vakavaa, järkälemäistä arvokkuutta.

3. valokuva: Metsänhoitaja

Kolmannessa valokuvassa A. E. Järvisellä on ylimyksellisen itsevarma, patruunamainen asento. Hän on isäntänä arvioimismiesten retkeilyllä, johon kollegoja on kutsuttu ympäri Suomen. Metsänhoitaja Kalervo Setälän ottamassa valokuvassa Järvinen näyttää olevan yksin, sillä kuvaaja on rajannut hänen kanssaan juttelevan miehen näkymättömiin puun taakse. Vain pitkän takin lieve erottuu. Taustalla näkyy epäterävänä mies tekemässä havaintoja metsästä. Kuvan oikeassa reunassa olevan kilpikaarnamännyn perusteella ollaan ainakin osittaisessa luonnonmetsässä Ylitornion Sompasella.53

Kansatieteilijä Leena Paaskosken mukaan metsänhoitajan ammattia on pidetty kutsumusammattina, johon liittyy rakkaus metsään.54 Metsänhoitajien puhuessa metsän merkityksestä on erottunut aina kaksi asiaa: metsäalan ammatillinen merkitys ja metsäsuhde, metsään liittyvät henkiset asiat. Niiden välillä ei ollut ristiriitaa.55 Kulttuuriantropologi Tiina Suopajärvi taas näkee metsäammattilaisten lähtökohdaksi taloudellisille arvoille perustuvan metsäsuhteen. Sille metsän muut arvot, niin henkiset, virkistykselliset kuin sosiaalisetkin, ovat olleet alisteisia.56

Järvisen suhde metsään on voimakas, mikä tulee ilmi myös hänen tavastaan kirjoittaa kuten esimerkiksi artikkelissa ”Metsiemme VANHA ja UUSI elämä”. Seuraavassa hän kuvailee ”vanhaa elämää”:

”Kun opit lukemaan herkimmätkin piirrot ja vivahteet, sait kokea kuinka ihmeellinen, rikas ja lumoava oli suuri luonto, joka eli omaa villiä ja vapaata elämäänsä avarilla selkosilla. Silloin keksit myös, miten vaikuttava saattoi olla lumikiteen kimmellys, kuinka sydäntä riipaiseva syksyn värikkääksi pureman lehden putoaminen kuuraiseen maahan suuren metsän hiljaisuudessa, kuinka kaunis Luojan avara maailma.”57

”Villi ja vapaa” luonto ilahdutti ja lumosi siellä olijaa. Katkelma päätyy hienovaraisten yksityiskohtien huomioimiseen ja luonnon uskonnollissävytteiseen ylistämiseen. Järvinen oli innokas metsästäjä, eränkävijä ja luonnonkokija. Metsien ”uuteen elämään” hän teki hakkuiden kannattavuuslaskelmia ja -suunnitelmia, kun toisen maailmansodan jälkeen hakkuut siirtyivät etelästä pohjoisen metsiin. Metsähallitus otti käyttöön uuden keskitettyjen hakkuiden mallin eli laajat avohakkuut kiinteiden kämppäyhdyskuntien ympärillä.58 Jo vuonna 1948 Järvinen oli laatinut useita keskitettyjä hakkuuehdotuksia pääosin koskemattomiin metsiin.59 Hän halusi ”vihreän kullan” arvoonsa torjumaan työttömyyttä, edistämään Lapin nousua ja hyödyntämään koko maata, kuten hän itse kirjoittaa.60 Myöhemmin avohakkuut ovat herättäneet ja herättävät vieläkin kiistaa metsätalouden piirissä toimivien sekä kansalaisten keskuudessa.

Valokuvassa Järvinen katsoo metsänhoitajakollegaansa poispäin kamerasta. He kuuluvat samaan porukkaan, samaan verkostoon. Paaskosken mukaan metsänhoitajien opiskeluajan keskeiset kokemukset tunnistettiin ja jaettiin sukupolvesta toiseen. ”Metsänhoitajien veljeys” selitti myös miesten keskinäisten suhteiden luonnetta. Lisäksi oli vielä yhdessä koettu sota. ”Metsä oli helppo samaistaa isänmaahan, jota piti tulevia sukupolvia varten yhdessä hoitaa ja puolustaa.”61 Metsänhoitajien veljeydessä toteutui myös miestutkimuksen keskeinen käsite homososiaalisuus, jonka mukaan ihmiset muodostavat sukupuolisidonnaisia tai sukupuolittuneesti painottuneita ystävyyssuhteita tai verkostoja.62

Kuvista päätellen arvioimismiesten retkeily oli sataprosenttisesti miesvaltainen, valokuvaaja mukaan lukien. Retkeilylle osallistui viitisentoista metsänhoitajaa, muun muassa Metsähallituksen piiripäällikkö Olavi Malm, piiritarkastaja P. Salmi ja arvioija Kullervo Kuusela. Ryhmä tutustui eri metsätyyppeihin ja kuunteli esitelmiä. Kuvat ottanut metsänhoitaja Kalervo Setälä (1920-2006)63 oli yksi arvioimismiehistä, ja hänen erikoisharrastuksenaan oli valokuvaus. Hän julkaisi kirjoituksia ilmakuvien käytöstä, ja vuonna 1959 hän toimi Helsingin yliopiston fotogrammetrian opettajana.64 Setälän edustavia, taidolla otettuja PR-kuvia retkeilystä on artikkelini edellisten valokuvien tapaan useampia samasta tilanteesta.

Kolmanneksi valitsemassani metsänhoitajuutta edustavassa kuvassa Järvisen oikea käsi on rennosti taskussa. Hänellä on sama solmio kuin työpöydän ääressä istuessaan (kuva 2) ja hatun sijaan lippalakki kuten monilla muillakin retkeilyyn osallistuneilla. Järvisen asento viestii vapautuneisuutta, onhan hän omiensa joukossa, ”herraporukassa”. Valokuvailmaisuun liittyvä tahattomuus, lähes huomaamattoman yksityiskohdan – Järvisen vieressä olevan miehen takinliepeen – huomioiminen ikään kuin vahvistaa päähenkilön sankaruutta, jopa rehvakkuutta. Rajaus on valokuvaajan valinta: hän halusi ja sai ylvään kuvan yksin A. E. Järvisestä.

Kameran edessä A. E. Järvinen

Valokuvat toimivat tässä artikkelissa lähteinä, jotka muodostavat kehikon tekstille ja kuvatulkinnalle. Kuvien kautta ja niitä kontekstualisoiden olen kertonut A. E. Järvisen eri rooleista ja hänen persoonastaan. Mutta nouseeko jokin voimakkaana, punctumin kaltaisena esiin? Minulle se on kaikissa kolmessa kuvassa katseen suunta. Hänen keskittyessään johonkin toimintaan (kuva 1) ja keskustellessaan (kuva 3) hän ei katsonut kameraan, mikä on tietenkin luontevaa. Vuorelaisen ottamassa valokuvassa (kuva 2) Järvinen on painanut katseensa alas ikään kuin sulkien itsensä kuvankatsojan ulottumattomiin.

Välissä ja toimijana on valokuvaaja, joka on kontaktissa kuvattaviin, painaa suljinta ja rajaa kuvan. Tässä on syy siihen, miksi kirjoitin yksittäisistä valokuvaajista ja heidän taustoistaan, sillä ne vaikuttavat lopputuloksen tulkintaan. Marja Vuorelaisen ja Kalervo Setälän kuvissa näyttäytyvällä esittämisellä on merkitystä: ammattilaiset toteuttavat tilaajan tarpeita. Heidän kuvissaan ei ole sitä ”näppäilykuvien viattomuutta”, joka on nähtävissä ensimmäisessä Järvisestä otetussa kuvassa eräretkellä. Valokuvien yksityisyys alkaa purkautua kohti yleistä, kohti aikakauden ja yhteiskunnan yksilölle asettamia vaatimuksia, jotka ovat piirtyneet65 representaatioihin. Järvinen asettautuu kuviin metsänhoitajien ammattikunnan edustajana ja julkisena henkilönä.

Miestutkija Arto Jokisen mukaan huolimatta siitä, ovatko oletukset miesten ja naisten erilaisista persoonallisuuden piirteistä tosia tai epätosia, edellyttää kulttuurin tarjoama maskuliinisuuden malli miehen olevan voimakas, riippumaton, haavoittumaton, hallitseva ja epätunteellinen. Mies esittää tietynlaista maskuliinisuutta, joka on hyväksyttävää tietyssä ajassa ja paikassa.66 Tämä esittäminen tunnistuu Järvisestä otetuissa kirjailija- ja metsänhoitajakuvissa, joissa edellä mainitut adjektiivit maskuliinisuuden mallista toteutuvat.

Haluan kuitenkin painottaa hänen kohdallaan mieskuvan moninaisuutta, sillä hän toimi myös taiteilijana maisemakuvia maalaten ja erätarinoita kirjoittaen – vaikkakin jälkimmäistä voi pitää miehisenä genrenä.67 Kirjallisuudentutkija Veli-Pekka Lehtolan mukaan Järvisen novelleissa on olennaista tien ja erämaan, ihmisyhteisön ja metsän raja. Yleensä se merkitsee kokemusmaailman avautumista ja sulkeutumista.68 Järvinen itse on jossain vaiheessa kokenut olevansa ”metsämiesten”69 joukossa erilainen ja asemoinut itsensä ulkopuoliseksi, vaikka toki muitakin taidetta tekeviä metsänhoitajan koulutuksen saaneita oli.70

Oivallus katseen suunnan merkityksestä sai minut selaamaan kaikki A. E. Järvisen kuvakokoelman poseerausta edellyttävät kuvat. Vain harvassa hän katsoi suoraan kameraan, ja hänen ilmeensä kuvissa on vakava. Poispäin katsominen viestii etäisyyden ottamista, saavuttamattomuutta ja pyrkimystä arvokkuuteen, mutta tämä katseen suunta voi kertoa myös omasta päätäntävallasta, joka koskee oman itsen suojaamista kameran (so. yhteiskunnan ja aikakauden) armottoman katseen alla. Ehkä juuri tästä syystä Järviseen voi valokuvien kautta samastua.

Kolmessa valokuvassa näyttäytyvä metsänhoitaja-kirjailija-kuvataiteilija on eri ikäinen ja eri rooleissa. Nuoren miehen innostus muuttuu niissä yli 60-vuotiaan arvokkaaksi, ajan henkeä ja sen ankaruutta kuvaavaksi vakavuudeksi, jota hänen asemaltaan odotetaan. Järvinen oli vastuunkantaja71, minkä voi tulkita vakavuutena ja jäyhyytenä hänen olemuksessaan keski-ikäisenä. Toisaalta valokuvissa välähtelee hänen välitilaolemuksensa, joka risteilee ammatin, ”metsämiehen” ja taiteilijuuden välillä. Se näkyy konkreettisesti pukeutumisessa. Lisäksi albumikuvan rentous asettuu lehtikuvien ja PR-kuvien esittävyyden ja jäykkyydenkin rinnalle: eri kuvakontekstit yhdessä avaavat erilaisia asioita hänen persoonastaan ja vallitsevasta yhteiskunnasta.

Mervi Löfgren on taiteen tohtori, joka työskentelee tohtoritutkijana Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa, kulttuurihistorian oppiaineessa.

Lähteet ja tutkimuskirjallisuus

Arkistolähteet

A. E. Järvisen kokoelmat. Suomen Metsästysmuseo, Riihimäki

Metsähallituksen kokoelmat. Metsämuseo Lusto, Punkaharju

Piironen, Jaakko. Esitelmä A.E. Järvinen ihmisenä ja metsämiehenä. A.E. Järvisen muistoseminaari, Salla 5.10.1996. Metsämuseo Lusto, Punkaharju

Tiedonannot

Vesa Anttilan (Suomen Metsästysmuseo) sähköpostitiedonanto 10.4.2018.

Aikalaiskirjallisuus

Ahtela, H. A.E. Järvinen. Kauneutta tavoittamassa. Karisto, Helsinki 1970, 41-43.

Järvinen, A.E. A.E. Järvinen (Aarne Erkki J.). Toivo Pekkanen & Reino Rauanheimo (toim.) Uuno Kailaasta Aila Meriluotoon. Suomalaisten kirjailijain elämäkertoja. WSOY, Helsinki 1947, 151-158.

Järvinen, A.E. Lapin vihreä kulta. Kaltio 3/1950, 69–70.

Järvinen, A.E. Metsiemme VANHA ja UUSI elämä. Metsästys ja kalastus 4/1953, 116-119.

Järvinen, A.E. Valitut tarinat. WSOY 1956.

Järvinen, A.E. Seitapiirin synty ja tarkoitus. Kaltio 3/1957, 122-123.

Järvinen, A.E. Suurissa metsissä. Eränkäyntejä Lapissa ja Peräpohjolassa. WSOY, Helsinki 1963 (1932).

Suomen Kuvalehti 30.7.1955 nro 30. Kairojen kuvaaja. Nimimerkki Jakke. 1955, 32-33.

Suomen metsänhoitajat 1946-1960 Finlands forsmästare. Suomen Metsänhoitajaliitto 1961.

Tutkimuskirjallisuus

Autti (nyk. Löfgren). Auttin neidit ikkunalla. Valokuvaajanaiset 1920-luvun Rovaniemellä. Päivi Naskali, Mervi Autti, Seija Keskitalo-Foley, Anne Korhonen & Mervi Kutuniva (toim.) TUULIA Feministisiä näkökulmia lappilaiseen sukupuolikulttuuriin. Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan julkaisuja 4, Rovaniemi 2003, 115-144.

Autti (nyk. Löfgren). Etsimessä naimattomat naiset. Tarkennus naisvalokuvaajiin 1800-luvun loppupuolelta 1900-luvun alkuun. Päivi Naskali, Mervi Autti, Seija Keskitalo-Foley ja Heidi Sinevaara-Niskanen (toim.) KUULUMISIA Feministisiä tulkintoja naisten toimijuuksista.
LUP, Rovaniemi 2007, 251-290.

Autti (nyk. Löfgren), Mervi. Etsimessä neitikulttuuri. 1900-luvun alun valokuvaajanaisia Rovaniemellä. Kuvista sanoin 8. Suomen valokuvataiteen museon julkaisuja 29, Musta Taide, Helsinki 2010a.

Autti, (nyk. Löfgren), Mervi. Valokuvat mikrohistoriallisen tutkimuksen lähteinä. Katseita ja yksityiskohtia – näkymättömän tavoittelua. Heli Rantala & Sakari Ollitervo (toim.)  Kulttuurihistoriallinen katse. Cultural History – Kulttuurihistoria 8, Turku 2010b, 281-309.

Autti (nyk. Löfgren). Women Behind the Camera in the Early Twentieth Century at the Arctic Circle. A Step Towards Independence. Aini Linjakumpu & Sandra Wallenius-Korkalo (eds.) Progress or Perish Northern Perspectives on Social Change. Ashgate, London 2010c, 155-169.

Barthes, Roland. Valoisa huone. Suomentaneet Martti Lintunen, Esa Sironen & Leevi Lehto. Suomen valokuvataiteen museon säätiö, Kansankulttuuri, Helsinki 1985.

Burke, Peter. Eyewitnessing. The Uses of Images as Historical Evidence. Cornell University Press, Ithaca, New York 2001.

Butler, Judith. Hankala sukupuoli. Feminismi ja identiteetin kumous. Suomentaneet Tuija Pulkkinen & Leena-Maija Rossi. Alkuteos Gender Trouble. Feminism, and the Subversion of Identity (1990). Gaudeamus, Helsinki 2006.

Dahlgren, Anna. Ett medium för visuell bildning. Kulturhistoriska perspektiv på fotoalbum 1850-1950. Makadam Förlag 2013.

Farran, Denise. Analysing a photograph of Marilyn Monroe. Liz Stanley (ed.) Feminist Praxis. Research, Theory and Epistemology in Feminist Sociology. Routledge, London 1990, 362-373.

Ginzburg Carlo. Johtolankoja. Kirjoituksia mikrohistoriasta ja historiallisesta metodista. Suomentanut Aulikki Vuola. Gaudeamus, Helsinki 1996.

Hautala-Hirvioja, Tuija. ”Maisemat olivat silmiä hivelevän kauniita” Jälleenrakennuskauden kuvataiteen eheyttävät aiheet. Marja Tuominen & Mervi Löfgren (toim.) Lappi palaa sodasta. Mielen hiljainen jälleenrakennus. Vastapaino, Tampere 2018, 100-121.

Hirn, Sven. Kameran edestä ja takaa. Valokuvaus ja valokuvaajat Suomessa 1839-1870. Suomen valokuvataiteen museon säätiö, Helsinki 1972.

Holland, Patricia. History, Memory and the Family Album. Spence, Jo & Holland, Patricia (toim.) Family Snaps. The Meanings of Domestic Photography. Virago Press, London 1991, 1-14.

Holma, Petteri & Pyykkö, Risto. Kairanviemä. Kirjailija A. E. Järvisen elämä. Otava, Helsinki 2006.

hooks, bell. Mustat naiskatsojat ja vastakatse. Leena-Maija Rossi (toim). Kuva ja vastakuvat. Sukupuolen esittämisen ja katseen politiikkaa. Gaudeamus, Helsinki 1995, 19-40.

Jokinen, Arto. Panssaroitu maskuliinisuus. Mies, väkivalta ja kulttuuri. Tampere University Press, Tampere 2000.

Koivunen, Anu & Laine, Kimmo. Metsästä pellon kautta kaupunkiin (ja takaisin) – Jätkyys suomalaisessa elokuvassa. Pirjo Ahokas, Martti Lahti & Jukka Sihvonen. Mieheyden tiellä. Maskuliinisuus ja kulttuuri. Jyväskylän yliopisto, Nykykulttuurin tutkimusyksikkö, julkaisu 39, Jyväskylä 1993, 136-154.

Lehtola, Veli-Pekka. Rajamaan identiteetti. Lappilaisuuden rakentuminen 1920- ja 1930-luvun kirjallisuudessa. SKS, Helsinki 1997.

Löfgren, Mervi. New Women at the Arctic Circle. Two Photographer Sisters at the Beginning of the 1900s. Seija Keskitalo-Foley, Päivi Naskali & Pälvi Rantala (eds.) Northern insights: feminist inquiries into politics of place, knowledge and agency. LUP, Rovaniemi 2013, 77-101.

Löfgren, Mervi. ”Uuden ajan uljas tahti”. A. E. Järvisen manifesti kulttuurilehti Kaltiossa. Kulttuurintutkimus 32:4 (2015), 26-35.

Löfgren, Mervi. Sukupuolen esittäminen albumikuvissa. Jari Kupiainen & Liisa Häkkinen (toim.) Kuvatut kulttuurit. Johdatus visuaalisen antropologiaan. Tietolipas 253, SKS, Helsinki 2017, 161-180.

Löfgren, Mervi. ”Critisizing” the Past? Interpretations of a decent man. Ecaterina Lung, Étienne Bourdon, Christopher Heath, Laurence Shee & Cécile Vallée (eds.) Time and culture – Temps et culture. Editura Universitii din Bucureti, Bukarest 2017b, 269-276.

Löfgren, Mervi. ”Menneisyyden ja tulevaisuuden rajakohdassa.” A. E. Järvisen ja Matti Saanion suhde luontoon. Marja Tuominen & Mervi Löfgren (toim.) Lappi palaa sodasta. Mielen hiljainen jälleenrakennus. Vastapaino, Tampere 2018a, 283-307.

Löfgren, Mervi. A. E. Järvinen ja Pomokaira. Mies monessa roolissa. Leena Paaskoski & Heikki Roiko-Jokela (toim.) Vuosilusto 12. Suomalainen metsäsuhde. Lusto – Suomen Metsämuseo ja Metsähistorian Seura, Punkaharju 2018b, 76-89.

Markkola, Pirjo, Östman, Ann-Catrin & Lamberg, Marko. Onko suomalaisella miehellä historiaa? Markkola, Pirjo, Östman, Ann-Catrin & Lamberg, Marko (toim.) Näkymätön sukupuoli. Mieheyden pitkä historia. Vastapaino 2014, 7-24.

Mirzoeff, Nicholas (ed.) The Visual Culture Reader. Routledge, London 1998.

Paaskoski, Leena. Herrana metsässä. Kansatieteellinen tutkimus metsänhoitajuudesta. SKS, Helsinki 2008.

Palin, Tutta. Muotokuvan vakiintuvat muodot. Kukkonen, Jukka, Vuorenmaa, Tuomo-Juhani & Hinkka, Jorma (toim.) Valokuvan taide. Suomalainen valokuva 1842-1992. SKS, Helsinki 1992, 356-379.

Palin, Tutta. Ruumis. Koivunen, Anu & Liljeström Marianne (toim.) Avainsanat. 10 askelta feministiseen tutkimukseen. Vastapaino, Tampere 1996, 225-244.

Palin, Tutta. Oireileva miljöömuotokuva. Yksityiskohdat sukupuoli- ja säätyhierarkian haastajina. Kustannus Oy Taide, Helsinki 2004.

Parpola, Antti. ”Uinuvat metsävaramme käytön piiriin” Valtionmetsien käytön suuri murros 1939-1970. Helsingin yliopisto, Helsinki 2014.

Parpola, Antti & Åberg Veijo. Metsävaltio. Metsähallitus ja Suomi 1959-2009. Edita, Helsinki 2009.

Peltonen, Matti. Mikrohistoriasta. Hanki ja Jää, Gaudeamus, Helsinki 1999.

Pennanen, Jukka. Pakeneeko Lappi, sakeneeko lanta. Lapinkylän selviytymistarina 1850-luvulta nykyaikaan. Jukka Pennanen, Helsinki 2016.

Rossi, Leena-Maija. Heterotehdas. Televisiomainonta sukupuolituotantona. Gaudeamus, Helsinki 2003.

Rossi, Leena-Maija. Valtionainen – mahdoton vai mahdollinen figuuri politiikan kuvissa. Naistutkimus/Kvinnoforskning 4 (2004), 52-56.

Suopajärvi, Tiina. Sukupuoli meni metsään. Luonnon ja sukupuolen polkuja metsäammattilaisuudessa. SKS, Helsinki 2009.

Tagg, John. Burden of Representation. Essays on Photographies and Histories. University of Minnesota Press, Minneapolis 1993.

Takkinen, Pasi & Vadén, Tere. Haamusärkyä: huomioita viime vuosisadan metsäsuhteen heikkouksista. Elonkehä 3 (2013), 40-51.

Tucker, Jennifer & Campt, Tina. Entwined practices; Engagements with Photographs in Historical Inquiry. History and Theory. Theme Issue 48. Wesleyan University, USA 2009, 1-8.

Tuominen, Marja. Lukijalle. Autti, Mervi & Tuominen, Marja (toim.) Suuret herrat susia, pienet herrat piruja. Kahdeksan näkökulmaa elettyyn elämään. Lapin yliopisto, taiteiden tiedekunnan julkaisusarja C, Rovaniemi 2005a, 9-13.

Vadén, Tere. Sitten kun piilopaikkoja ei enää ole. A.E. Järvinen ja eräkokemus. Ajo ja jälki. Filosofisia esseitä kielestä ja ajattelusta. Atena Kustannus Oy., Jyväskylä 2000.

Varis, Markku. Ikävä erätön ilta. Suomalainen eräkirjallisuus. SKS, Helsinki 2003.

Veijola, Soile & Jokinen, Eeva. Voiko naista rakastaa? Avion ja eron karuselli. WSOY, Helsinki 2001.

Vuorelainen, Marja. Lapin kuvat. SKS, Helsinki 1990.

Luennot ja esitelmät

Löfgren, Mervi. Eräkirjailija-kuvataiteilija-metsänhoitaja A. E. Järvisen ristiriita. Rovaniemen kaupunginkirjaston Lappi-osaston luentosarjassa Murheen ja toivon kuvat ja jälleenrakennuskauden todellisuus 14.3.2016.                    

Digitaaliset lähteet

Geni. https://www.geni.com/people/Kalervo-Set%C3%A4l%C3%A4/6000000029056024341
Luettu 25.4.2018.

Fotogrammetrian perusteet. Alkuperäinen luento Henrik Haggrén 2003. https://foto.aalto.fi/opetus/1030/luentokalvot/Luento6_2008.pdf Luettu 27.4.2018.

Kansallisbiografia. Mäntynen, Jussi. https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/1286 Luettu 30.5.2018.

Kuusela, Kullevo & Setälä, Kalervo. Koe metsikköarviointien suorittamiseksi helikopterista. Helsinki 1959. https://www.silvafennica.fi/pdf/article4684.pdf Luettu 27.4.2018.

Miekojärven reitit. http://www.luontoon.fi/miekojarvi/reitit Luettu 25.9.2018.

Tuominen, Marja. ”Me kutsumme menneisyyttä nykyisyytemme tueksi.”
Näkökulmia aikoihin ja niiden kokemiseen. Virkaanastujaisesitelmä Lapin yliopistossa 28.2.2005b. https://www.ulapland.fi/Suomeksi/Ajankohtaista/Tapahtumat/Tapahtumia-2005/Virkaanastujaistilaisuus/Marja-Tuomisen-esitelma. Luettu 13.4.2018.

Suomen valokuvataiteen museo. Kuka kuvasi? http://kukakuvasi.valokuvataiteenmuseo.fi/ Luettu 25.4.2018.

 

1. Tutkimuksissa Järvinen on noussut esiin eräkirjailijana: esim. Lehtola (1997) ja Varis (2003) sekä mm. filosofien tulkitsemina: Vadén 2000; Takkinen & Vadén 2013. Itse olen kiinnostunut hänen monista rooleistaan: Löfgren 2015, 2017b, 2018a, 2018b. Toimittajat Petteri Holma ja Risto Pyykkö ovat kirjoittaneet teoksen Kairanviemä. Kirjailija A. E. Järvisen elämä (2006). [↩]
2. Tuominen 2005b. Digitaalinen lähde; 2005a, 9. [↩]
3. Autti 2010a, 246. [↩]
4. Burke 2001, 10. [↩]
5. Tucker & Campt 2009, 2. He kirjoittivat historiallisiin valokuviin keskittyvässä teemajulkaisussa History and Theory (2009). “[T]he photograph serves not only as a historical document or source, but also a reflexive medium that exposes the stakes of historical study by revealing the constructed nature of what constitutes historical evidence.” Tucker & Campt 2009, 3. [↩]
6. Ginzburg 1996, 186, 193. [↩]
7. Ginzburg 1996, 193; ks. Autti 2010a, 65. [↩]
8. Barthes 1985, 32-55. Irrottaudun kuitenkin Barthes’n punctum-näkemyksestä siinä suhteessa, että näen henkilökohtaisestakin kumpuavat yksityiskohdat kulttuurisesta nousevina ja sosiaalisesti käsitettävinä. Barthes 1985, 57; ks. Farran 1990, 267. [↩]
9. Ks. Autti 2010b, 295. [↩]
10. Autti 2010b, 295; Ginzburg 1996, 50. Varsinkin taidehistoriassa yksityiskohdista on teoretisoitu laajalti. Ks. Palin 2004, 38-43. [↩]
11. Autti 2003, 2007, 2010a, 2010b, 2010c; Löfgren 2013, 2017a. [↩]
12. Ks. Hooks 1995. [↩]
13. Butler 2006, 10, 25; ks. myös Rossi 2004, 52. [↩]
14. Autti 2010a, 78, 85. [↩]
15. Veijola & Jokinen 2001, 24-25. [↩]
16. Autti 2010a, 72; ks. Tagg 1993, 34. [↩]
17. Autti 2010a, 85. [↩]
18. Kuvasta välittyy ”sisäisyys”. Palin viittaa Rudolf Zeitleriin, joka on luonnehtinut termillä sisäisyys (Innerlichkeit) eräiden 1800-luvun alkupuolen taidemaalareiden muotokuvia. Palin 1992, 360. [↩]
19. Järvinen 1947, 156. [↩]
20. Järvinen 1947, 151; Suomen metsänhoitajat 1946-1960 (1961), 165. [↩]
21. Järvinen 1963 (( [↩]
22. Ahtela 1970, 42. [↩]
23. Piironen 1996, Lusto. [↩]
24. Suomen Kuvalehti nro 30, ”Kairojen kuvaaja”, 1955, 32. [↩]
25. Vesa Anttilan sähköpostitiedonanto 10.4.2018. [↩]
26. Valokuva on Suomen metsästysmuseon A.E. Järvisen kuvakokoelmassa, jossa on myös paljon hänen ammatillisessa tarkoituksessa ottamiaan valokuvia metsistä. [↩]
27. Tämä on hänen kirjansa alaotsikossakin: Ett medium för visuell bildning. Kulturhistoriska perspektiv på fotoalbum 1850-1950 (2013). [↩]
28. ”The photo album orders, classifies, presents, and constructs different kinds of content. [H]ow [the album, ML] steers viewing practices and interpretation, and how it reflects and constructs ideas and perceptions in relation to historical, social, and cultural circumstances.” Dahlgren 2013, 336–337. [↩]
29. ”The history of photo albums [can be seen] as a process of adaptation; between the old pictorial traditions and new techniques, established practices and new uses.” Dahlgren 2013, 346. [↩]
30. Holland 1991, 3. [↩]
31. Autti 2010a, 240. [↩]
32. Ks. Hirn 1972, 22. [↩]
33. Seitapiiri perustettiin vuonna 1947. Järvinen toimi myös Pohjoiset kirjailijat -yhdistyksen puheenjohtajana. Hautala-Hirvioja 2018, 100; Holma ja Pyykkö 2006, 62, 238. [↩]
34. Järvinen julkaisussa Kaltio 3/1957, 122; Holma ja Pyykkö 2006, 62, 238. Järvinen toimi myös Pohjoiset kirjailijat -yhdistyksen puheenjohtajana. [↩]
35. Ks. myös Hautala-Hirvioja 2018. [↩]
36. Lisäksi häneltä on ilmestynyt kooste Valitut tarinat (1956). [↩]
37. Varis 2003, 138. [↩]
38. Hokema ”Lappi pakenee ja lanta sakenee” tarkoittaa suomalaisen asutuksen leviämistä lapinkylien maille. Ks. Pennanen 2016. [↩]
39. Suomen Kuvalehti 30/1955, 33; Suomen metsänhoitajat 1946-1960 (1961), 165. [↩]
40. Vuorelainen otti kuvan vuonna 1955 samaan aikaan kun Suomen Kuvalehdessä 30/1955 ilmestyneet kuvat. Tämän voi päätellä samasta kuvaustyylistä ja Järvisen vaatetuksesta. [↩]
41. Vuorelainen muutti Enontekiön Hettaan vuonna 1957. Suomen valokuvataiteen museo. Digitaalinen lähde. Marja Vuorelaisen ottamat valokuvat 1950- ja 1960-luvulla porosaamelaisten elämästä, ”vanhanlapin kadonneilta ajoilta” julkaistiin teoksessa Lapin kuvat (1990), josta Vuorelainen tuli tunnetuksi. [↩]
42. Peltonen 1999, 91. [↩]
43. Karhunkalloa kuvassa ei kuitenkaan ole. [↩]
44. Suomen Kuvalehti 30/1955, 32. [↩]
45. Löfgren, luento 14.3.2016. Erämiestä tulilla esittävä pastellityö on vuodelta 1952. [↩]
46. Jussi Mäntynen (1886-1978) on Suomen tunnetuin eläinkuvanveistäjä. Kansallisbiografia. Digitaalinen lähde. [↩]
47. Suomen Kuvalehti 30/1955, 32. [↩]
48. Jätkä-mytologiaan liittyy ”yhtäältä miesten ’alkutilaa’, luontoa ja Lapin erämaita kohtaan tuntema kaipuu, toisaalta heidän halunsa paeta velvollisuuksiaan, naisten edustamaksi merkittyä työn ja sitoumusten maailmaa.” Koivunen & Laine 1993, 136. [↩]
49. Suomen Kuvalehti 30/1955, 32. [↩]
50. A.E. Järvisen kokoelmat, Suomen Metsästysmuseo. [↩]
51. Mirzoeff 1998, 391.  [↩]
52. Rossi 2003, 21. Näin Rossi kiteyttää Silvermanin (1996) teorian katseesta. [↩]
53. Nykyhetkessä Sompasen viiden kilometrin mittainen luontopolku ”esittelee Sompasen kalottivaaran luontoa, geologiaa ja historiaa. Luontopolku kiertää rengaslenkin Sompasenvaaran laella kohoavan komean vanhan kuusikon kautta.” Miekojärven reitit. Digitaalinen lähde. [↩]
54. Paaskoski 2008, 63. Paaskoski viittaa Erkki Laitakarin tekstiin (1952). [↩]
55. Paaskoski 2008, 225. [↩]
56. Suopajärvi 2009, 347. [↩]
57. Järvinen julkaisussa Metsästys ja kalastus 4/1953, 116. [↩]
58. Parpola & Åberg 2009, 181. [↩]
59. Parpola 2014, 85-88. [↩]
60. Järvinen julkaisussa Kaltio 3/1950, 70. [↩]
61. Paaskoski 2008, 85, 101. [↩]
62. Markkola, Östman ja Lamberg 2014, 15. Kirjoittajat viittaavat Michael Kimmelin julkituomaan käsitteeseen (1996). [↩]
63. Geni. Digitaalinen lähde. [↩]
64. Fotogrammetrian yleisin sovellus on ilmakuvakartoitus, jota käytettiin myös metsien arvioinnissa. Fotogrammetrian perusteet, luento; ks. Kuusela ja Setälä 1959. Digitaalinen lähde; Suomen metsänhoitajat 1946-1960 (1961), 421. Setälän ottamat kuvat ovat Metsähallituksen kokoelmissa, joita säilytetään Metsämuseo Lustossa. Hänen kaikista kuvistaan on digitoitu 436 kappaletta. Koska arkistoissa ei digitoida kaikkia kuvia, on Setälä kuvannut huomattavan paljon enemmän kuin digitoidun määrän. [↩]
65. Ks. Palin 1996, 237. [↩]
66. Jokinen 2000, 209-210, 228. [↩]
67. Ks. Varis 2003, 28. [↩]
68. Lehtola 1997, 104. [↩]
69. Metsänhoitajien näkemykset itsestään metsäammattilaisina ovat kiteytyneet nimitykseen ”metsämiehet”. Siinä yhdistyvät metsäammattilaisuus ja erätaidot. Paaskoski 2008, 224. [↩]
70. Esimerkiksi Lennart Segerstråle ja Einar Reuter, joka käytti taiteilijanimeä H. Ahtela olivat myös metsänhoitajan koulutuksen saaneita taiteilijoita. Holma & Pyykkö 2006, 65, 305; Suomen metsänhoitajat 1946-1960 (1961), 378. [↩]
71. Vastuunkannosta kertoo mm. hänen halunsa vaikuttaa lukuisten lehtikirjoitusten kautta. Holma & Pyykkö 2006, 305. [↩]