Johdanto
Yhdysvaltalaista Star Trek Original Series-sarjaa esitettiin vuosina 1966–1969 kolmen kauden verran. Sarjassa kapteeni James T. Kirk (William Shatner), tiedeupseeri Mr. Spock (Leonard Nimoy), lääkintäupseeri Leonard ”Bones” McCoy (DeForst Kelley) sekä muu miehistö seikkailevat pitkin avaruutta tähtialus Enterprisella tutkien heille uudenlaisia kulttuureja ja elämänmuotoja. Kolmannen kauden jälkeen sarja lopetettiin pienten katsojamäärien vuoksi. Alkuperäinen näyttelijäkaarti teki kuitenkin myöhemmin paluun kuudessa Star Trek -elokuvassa vuosina 1979–1991. Muita ilmestyneitä Star Trek -sarjoja ovat Star Trek -animaatiosarja (1973–1974), Star Trek: The Next Generation (1987–1994), Star Trek: Deep Space Nine (1993–1999), Star Trek: Voyager (1995–2001), Star Trek: Enterprise (2001–2005) ja Star Trek: Discovery (2017–). Vuosina 1994–2016 on ilmestynyt lisäksi vielä seitsemän muuta Star Trek -elokuvaa. Kyseessä on kulttimaineen saavuttanut ilmiö, jolla on faneja ympäri maailmaa.
Tässä artikkelissa keskityn ensimmäiseen ja alkuperäiseen 1960-luvun Star Trek -sarjaan. On mielenkiintoista, että jokaisessa sen episodissa on jonkinlainen moraalinen opetus. Jan Johnson-Smithin mukaan sarjan luoja Gene Roddenberry kertoi aikoinaan, että esittelemällä uuden maailman hän pystyisi luomaan sille myös uudenlaiset säännöt, joiden kautta hän pystyi kommentoimaan esimerkiksi sukupuolta, uskontoa ja politiikkaa. Hän ajatteli, että jos näitä teemoja käsitellään erilaisessa ympäristössä, niitä voisi tarkastella ennakkoluulottomammin. Vaikka sarja oli monella tavalla rohkea ja uutta luova, on se myös selkeästi nimenomaan 60-luvun mediatuote. Tämä näkyy erityisesti sarjan naishahmoissa, jotka monin tavoin esitettiin hyvinkin perinteisesti.
Käytän lähdeaineistona ensimmäisen Star Trek -sarjan jaksoja, joiden pääosassa on vallanhimoinen nainen. Analyysissä painotan erityisesti sarjan viimeistä jaksoa ”Tunkeilija” (Turnabout Intruder), jossa tohtori Janice Lester (Sandra Smith) onnistuu siirtämään itsensä Kapteeni Kirkin ruumiseen, jolloin hän voi toimia tähtilaivan kapteenina. Tarkastelen sitä, miten vallan kahvaan päässeet naiset ovat sarjassa kuvattu ja mitä tämä kertoo 1960-luvun käsityksistä sukupuolesta. Kuvailen myös sitä, miten feminiinisyys ja maskuliinisuus on Star Trekissa esitetty.
Feministinen mediatutkimus
Sukupuoli rakentuu historiallisesti ja kulttuurisesti. Sitä rakennetaan erilaisilla yhteiskunnallisilla käytännöillä, joka saa sukupuolen näyttämään joko luonnolliselta tai luonnottomalta. Käsitystä sukupuolesta rakennetaan myös media kautta. Feministisessä mediatutkimuksessa pohditaan sitä, miten maailma sukupuolittuu median tuotannossa, esityksissä ja vastaanotossa, jonka kautta voidaan tutkia jatkuvasti muuttuvia valtasuhteita.
Filosofi Judith Butlerin mukaan ei ole tärkeää ymmärtää ainoastaan sitä, miten sukupuoli rakentuu kulttuuristen tulkintojen kautta, vaan on myös oleellista tutkia niitä normeja, joiden seurauksena sukupuoli rakentuu. Näitä normeja voidaan muokata juuri median, kuten tv-sarjan, tuotantokoneistossa ja siinä, miten sarja vastaanotetaan. Tähän voivat vaikuttaa esimerkiksi kielelliset esitykset, ihmiskehon asennot ja liikkeet, lavastus, puvustus, meikkaus ja lajityypillinen kerronta.
Sukupuolten työnjako ja roolit alkoivat länsimaissa muuttua toisen maailmansodan jälkeen, jolloin palvelualat kasvoivat ja naiset alkoivat käydä palkkatyössä. Tasa-arvoliikkeet ja feminismi alkoivat 1960-luvulla nostaa päätään. Naiset alkoivat vaatia samaa palkkaa kuin miehillä sekä mahdollisuutta työskennellä johtotehtävissä. Suurena muutoksena oli esimerkiksi ehkäisypillereiden käytön salliminen, mikä toi naisille uusia valinnanmahdollisuuksia ja vapauden tunnetta.
Feministit olivat huolissaan miesten ylivallasta ja naisia alistavista käytänteistä. Yleiseen kielenkäyttöön levisi termi patriarkaatti, jolla tarkoitetaan miesten valtaa kontrolloida naisten työvoimaa, seksuaalisuutta ja pääsyä julkisuuden alueelle. Feministit kokivat, että naisen asemaa määrittävät kaikkialla yhteiskunnassa vallitsevat patriarkaaliset rakenteet. Vaikka patriarkaatin käsitettä on kritisoitu, näkyvät mielestäni tämäntyyppiset rakenteet myös Star Trek -universumissa.
Sarja oli siinä mielessä uraauurtava, että tähtialus Enterprisella työskenteli nimenomaan itsenäisiä uranaisia, joilla ei ollut perhettä. Katsojana kiinnittää helposti huomiota naisten univormujen hyvin lyhyeen helmaan. On kuitenkin huomioitava, että 1960-luvulla naiset kokivat helman lyhenemisen vapauttavana ja positiivisena asiana. Sarjan luojat eivät välttämättä valinneet asua ainoastaan mieskatsojien silmäiloksi.
Star Trek 1960-luvun Yhdysvaltojen mediailmiönä
Sarjan pilottijaksossa ”Häkki” (The Cage) Gene Roddenberry on selvästi pyrkinyt tuomaan esille jonkinasteista sukupuolten tasa-arvoa. Jaksossa tähtilaivan kapteeni Piken (Jeffrey Hunter) oikeana kätenä toimii naishenkilö nimeltä M. Leigh Hudec (Majel Barrett). NBC oli kuitenkin sitä mieltä, että vuoden 1966 televisioyleisö ei ole valmis näin vahvan auktoriteettiaseman omaavalle naishahmolle. Johnston-Smithin mukaan yleisö oli ilmaissut niin paheksuntaa kuin epäuskoakin voimakasta hahmoa kohtaan. Yleisön mielestä hahmo oli liian päällekäyvä ja naishahmoksi liian miehekäs. Barrett sai kuitenkin pysyä sarjassa, mutta hänet siirrettiin perinteisesti naiselle sopivampaan rooliin, sairaanhoitaja Christine Chapeliksi. Pilottijakso esitettiin noin vuosi ennen naisten vapautusliikkeen nousua Yhdysvalloissa. Naisliikkeen kritiikki median tuottamia naiskuvia kohtaan voimistui vasta myöhemmin, 1970-luvun puolella.
Yleisö otti mielummin Enterprisen tiedeupseeriksi puoliksi Vulcan-planeetalta kotoisin olevan miehen, Mr. Spockin. Pilottijaksossa eivät kuitenkaan järkyttäneet ainoastaan naishahmot. NBC olisi halunnut poistaa myös Spockin hahmon, sillä hänen suippokorvansa ja tummat kulmansa saivat hänet näyttämään liian ”saatanalliselta”. Hänelle annettiin kuitenkin toinen mahdollisuus, kunhan hahmo pidettäisiin vain sivuroolissa.
Star Trek ei ollut perinteinen sarja. Esimerkiksi viestintäupseeri Uhura (Nichelle Nichols) on Afrikasta kotoisin oleva bantu, pääohjaaja Hikaru Sulu (George Takei) on japanilais-amerikkalainen ja toisella kaudella mukaan tullut navigaattori Pavel Chekov (Walter Koenig) on Venäjältä. Näyttelijäkaarti oli taustaltaan hyvinkin monikulttuurinen. Sarjassa esitettiin myös televisionhistorian ensimmäinen mustan ja valkoihoisen henkilön suudelma kapteeni Kirkin ja Uhuran välillä.
Daniel Bernardin mukaan sarjan luojat olivat mukana liberaalissa ja humanistisessa projektissa. He olivat hyvin tietoisia aikansa sotaa vastustavasta ja ihmisoikeuksia puolustavasta liikkeestä sekä kylmästä sodasta. Sarja pyrkikin tietoisesti kommentoimaan näitä aiheita. Sen tarkoituksena on ollut esitellä kuva tulevaisuuden ihmiskunnasta, jossa ei esiinny lainkaan rasismia, seksismiä tai kapitalismia. Tähtilaiva Enterprise toimii ikään kuin sivistyksen lähetyssaarnaajana, joka levittää ilosanomaansa ympäri galaksia. Gene Roddenberry piti itseään humanistina, ja hän totesikin vuonna 1967: ”Meidän on opittava elämään yhdessä tai me ennen pitkää kuolemme yhdessä”.
Sarjan luoja oli mukana tekemässä tärkeimmät alkuperäissarjaa koskevat päätökset. Käsikirjoituksen oli kuitenkin oltava myös tv-yhtiön hyväksymä. NBC ja Roddenberry joutuivatkin jatkuviin erimielisyyksiin, ja Roddenberryn oli usein tehtävä myönnytyksiä sarjan sisällön suhteen. Tämä on varmasti osasyynä siihen, miksi Star Trek onnistuu liberaalissa ja humaanistisessa projektissaan ajoittain hyvinkin epäjohdonmukaisesti ja ristiriitaisesti. Daniel Bernardi toteaa artikkelissaan, että vaikka tähtilaivalla työskentelee henkilöitä monikulttuurisista taustoista, pysyvät nämä hahmot suurimmalta osin taustalla, päähenkilöt taas ovat vaaleaihoisia. Bernardin mukaan sarjassa esiintyy rasistisia käytäntöjä, stereotyyppisiä käsityksiä ja niin sanottua ”jalo villi” -tematiikkaa, kuten myös monissa muissa 50- ja 60-luvun yhdysvaltalaisissa tv-sarjoissa.
Bernardi toteaa, että 1960-luvun tv-yhtiöt olivat hyvin konservatiivisia ja vastustivat muutosta, sillä he halusivat miellyttää mahdollisimman suurta yleisöä. He eivät halunneet loukata kotikatsojia tv-sarjojen sisällöllä. Bernardin mukaan tv-yhtiön päättäjät pyrkivät jatkuvasti hillitsemään ja hallitsemaan sarjan kantaanottavaa sisältöä. Esimerkiksi kuuluisa Uhuran ja Kirkin suudelma tapahtuu vastentahtoisesti, ja se esitetään ikään kuin hävettävänä ja perverssinä. Bernardin mukaan on kuitenkin tärkeä huomauttaa, että myös Roddenberryn hyväksymät alkuperäiset käsikirjoitukset saattoivat olla sisällöltään stereotyyppisiä, myös naishahmojen kohdalla.
Janice Lester – tunkeutuja miehisellä reviirillä
Alkuperäissarjan kolmannen kauden päätösjaksossa ”Tunkeutuja” (Turnabout Intruder),tohtori Janice Lester houkuttelee Enterprisen väen hätäkutsulla Camus 2 -planeetalle tavatakseen Kapteeni Kirkin. Käy ilmi, että heillä on ollut opiskeluaikanaan Tähtilaivastossa romanttinen suhde, mutta se on päättynyt, koska Lesterin mukaan tähtilaivan kapteenin elämässä ei ole tilaa naiselle. Aluksi säteilyn vuoksi pahoinvoivaa esittävä Lester tainnuttaa yhtäkkiä Kirkin aseellaan. Sen jälkeen hänen onnistuu muinaista laitetta käyttäen siirtää itsensä Kirkin ruumiiseen ja Kirk taas joutuu vangiksi Lesterin naisruumiiseen.
Lester on ikionnellinen, sillä hänellä on vihdoin mahdollisuus toimia tähtilaivan kapteenina. ”Nyt saat tuta naisena olon häpeän!”, hän huudahtaa ja yrittää kuristaa Kirkin. Hänet ehditään keskeyttää, ja heidät siirretään Enterpriselle. Mukaan tulee myös Lesterin rikoskumppanina toimiva tohtori Coleman (Harry Landers). Lesterin vartalossa ansassa oleva, tainnutettu Kirk viedään sairastupaan, jolloin Lesterillä on mahdollisuus toimia haaveilemassaan kapteenin pestissä. Hän ilmaisee, ettei hän koskaan rakastanut Kirkiä, vaan elämää, jota hän eli, tähtilaivan kapteenin elämää.
Lester ei tee hyvää työtä aluksen kapteenina. Hän vähättelee Kirkin hoitamisen tärkeyttä ja käskee pitämään tämän jatkuvasti tainnutettuna rauhoittavilla lääkkeillä. Hän määrää uskollisen apulaisensa tohtori Colemanin vastuuseen Kirkin hoidosta, jolloin aluksen oman lääkärin, McCoyn, on astuttava sivuun. Sekä Spock että McCoy huomaavat Kirkiä esittävän Lesterin mielenlaadun muuttuneen ”epävakaaksi ja ailahtelevaksi”. Hän ei kestä lainkaan arvostelua, vaan hermostuu, mikäli hänen käskyjään ei noudateta. Hän on dramaattinen, aggressiivinen ja lapsellinen – siis täysin erilainen kuin esimerkillinen Kapteeni Kirk.
Toisaalla Kirk tulee takaisin tajuihinsa. Hän pyrkii maltillisesti saamaan miehistönsä uskomaan, ettei hän ole Janice Lester. Hän saa puolelleen tiedeupseeri Spockin. Lesterin on paineen alla järjestettävä kuulustelut, jotta hänen on mahdollista todistaa Kirkin väitteet valheeksi. Kirk kertoo todelliset tapahtumat ja ilmaisee, että Kirk rakasti aikanaan Janice Lesteriä, mutta ”hänen oma vihansa naiseuttaan kohtaan teki yhteiselämästä mahdottoman”.
Kirkiä esittävä Lester menettää malttinsa Spockin puolustaessa todellista kapteenia. Hän väittää Spockin pyrkivän syrjäyttämään hänet, jotta tämä voisi itse nousta hänen paikalleen kapteeniksi. Lester hakkaa nyrkillä pöytää ja syyttää Spockia kapinan lietsomisesta. Kuulustelun tauolla McCoy ja konepäälikkö Montgomery ”Scotty” Scott (James Doohan) keskustelevat tapahtumista. Scotty kertoo ihmeissään McCoylle:
Olen nähnyt kapteenin kuumeisena, sairaana, humalassa, hourailevana, peloissaan, innoissaan, vihaisena. Mutta en ole koskaan nähnyt häntä hysteerisenä.
Lester huomaa, että aluksen väen epäillykset ovat nouseet. Niinpä hän päättää vihaisena langettaa kuolemantuomion sekä Spockille, McCoylle että Scottylle, jolloin heidät suljetaan samaan selliin Kirkin kanssa. Myös Sulu ja Chekov vastustavat Lesterin tahtoa. Nainen alkaa olla huolissaan ja peloissaan, sillä hän ei halua palata takaisin entiseen elämäänsä. Hän siirtyy Colemanin kanssa selleille tappaakseen Kirkin, mutta samanaikaisesti Spockin onnistuu telepaattisilla taidoillaan siirtää vaihdokkaat takaisin omiin kehoihinsa. Lester on poissa tolaltaan ja hyökkää Kirkin kimppuun tappava ruisku kädessään. Kirk saa kuitenkin helposti taltutettua naisen. Lester itkee vuolaasti. Hänet esitetään kuin lapsena, joka ei saanut tahtoaan läpi. Coleman halaa Lesteriä ja sanoo haluavansa pitää tästä huolta. Star Trek -sarjan viimeiseksi lausahdukseksi jää:
Hän olisi voinut elää yhtä rikkaasti kuin kuka tahansa nainen, jos vain… jos vain…
Jokainen Star Trek -jakso sisältää jonkinlaisen moraalisen opetuksen. ”Tunkeutujassa”opetus tuntuu olevan, että naisen on tiedettävä paikkansa, tai se, ettei nainen selviä roolistaan auktoriteetin asemassa. Lester haluaa epätoivoisesti valtaa, jonka vuoksi hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä itsestään mies. Käy kuitenkin selväksi, ettei hän ole millään lailla soveltuva kapteenin tehtävään. Hän käyttäytyy tavoilla, jotka vanhakantaisesti leimataan nimenomaan naisten ominaisuuksiksi. Lester on ylidramaattinen, ailahtelevainen ja jopa hysteerinen. Hän on myös helposti höynäytettävissä. Jakson päättyessä hahmoa pikemminkin säälitään kuin pidetään vaarallisena, vaikka hän on yrittänyt murhata itse kapteenin. Aivan kuin aitoa uhkaa ei tilanteessa olisi ollutkaan, koska rikollisena toimi nainen. Tämä tekee mielestäni hahmon esitystavasta entistäkin nöyryyttävämmän. Janice Lester haaveilee elämästä, jota ei ole hänelle tarkoitettu ja jota hän ei myöskään itselleen saa.
Arvioin, että Janice Lester kuvataan uhkaavana hahmona siksi, että hän pyrkii pääsemään miehen rooliin, rooliin joka ei ole hänelle tarkoitettu. On mielenkiintoista, että nainen, joka haluaa toimia tähtilaivan kapteenina, esitetään myös naisena, joka häpeää ja vihaa omaa sukupuoltaan. Onko tätä ajateltu ainoana tapana ymmärtää ihmisnaista, joka toimii sukupuoleensa liitettyjen odotusten vastaisesti? Kapteeni Kirkiä esittäessään Lester myös tekee itse pilkkaa naisista. Hän esimerkiksi nauraa sille, kuinka absurdi on ajatus siitä, että nainen olisi voinut hyökätä Kirkin kimppuun Camus 2-planeetalla. Star Trek-sarjan naiset on usein kuvattu hyvin seksikkäästi pukeutuneina, eroottisen katseen kohteina. Lesterin asu on taas melko yksinkertainen, eikä lainkaan paljastava, ja hänen aluksi mekolta näyttävä vaatteensa onkin itse asiassa housuasu. Mielestäni hahmon ulkonäkö viittaa siihen, että hahmo on kunnianhimoinen, eikä perinteisen naisellinen miesten miellyttäjä.
Lesterin hahmo vaikuttaisi olevan mielenterveysongelmainen, hänen luonteenpiirteitään ei voi siis ainoastaan sysätä sukupuolen syyksi. Hän on epävakaa, mutta toisaalta juuri epävakaisuus ja tunteellisuus on usein kuvattu nimenomaan feminiinisiksi piirteiksi. Juuri nämä piirteet paljastavat, ettei Lester ole todellisuudessa kapteeni Kirk. Hänen on myös vaikeuksia luoda itselleen auktoriteettia miehistön edessä. Juuri hänen feminiinisyyteen liitetyt piirteensä tekevät hänestä huonon tähtialuksen kapteenin. Vastapainona, kapteeni Kirk taas toimii Lesterin ruumiin vankina ollessaan hyvin järkevästi, rauhallisesti ja älykkäästi, jotta Lesterin juoni saadaan paljastumaan.
Maskuliinisuuden ja feminiinisyyden vastakkainasettelu
Star Trekin tavanomaisimmat, feminiinisinä kuvatut naiset on esitetty usein melko passiivisina ja lähes lapsenomaisina. Karin Blairin mukaan Star Trek -sarjan naiset ovat usein alien-rotua edustavia hahmoja, jotka kuvataan eksoottisina ja eroottisina, usein kapteeni Kirkin ihailun kohteina. Jakson päätteeksi hahmot usein kuolevat, katoavat tai jäävät planeetalle isä-hahmon palvelukseen. Naishahmot ovat usein seksikkäästi pukeutuneita ja heidän kasvonsa kuvataan hieman utuisesti. Silmät hohtavat kirkkaina ja ensikohtaamisen taustalla soi romanttinen musiikki. Tämä oli aikanaan suosittua Hollywoodissa.
Anne Cranny-Francis huomauttaa artikkelissaan, että kapteeni Kirk esitetään sarjassa hyvin maskuliinisena, stereotyyppisen naisen vastakohtana. Naishahmot, jotka esitetään aggressiivisina tai itsetietoisina auktoriteetteina ikään kuin uhmaavat Kirkin ”luonnollista roolia”, jolloin heidät nähdään pahoina. Hän myös huomauttaa, että useasti kapteeni käyttää eroottista vetovoimaansa tällaisiin hahmoihin, mikä palauttaa naiset passiivisiksi ja alistuviksi. Tämän hän tekee sekä itsensä että yhteisönsä parhaaksi. Vahva nainen kuvataan Cranny-Francicin mukaan lähes poikkeuksetta pahana ja/tai epätasapainoisena.
Esimerkkinä tällaisesta kohtaamisesta on kolmannen kauden jakso ”Troijuksen Elaan” (Elaan of Troyius). Tässä episodissa kaunis, villi ja ylimielinen papitar Elaan (France Nuyen) saapuu Enterpriselle tarkoituksenaan matkustaa Troyuis-planeetalle, jossa hänen on määrä mennä poliittisista syistä naimisiin. Hän käyttäytyy yliampuvan töykeästi ja väkivaltaisesti, hän on tottunut aina saamaan tahtonsa läpi, mutta tällä kertaa se ei näytä onnistuvan. Niinpä Kirk päättää opettaa hänet paremmille tavoille ja näyttää hänelle hänen velvollisuuksiensa todellisen luonteen. Elaan rakastuu Kirkiin, jolloin hän näyttää ”todellisen” luontonsa naisena. Hän muuttuu helläksi, passiiviseksi ja feminiiniseksi, jolloin Elaan onkin yhtäkkiä suostuvainen suorittamaan velvollisuutensa. Cranny-Francisin mukaan Kirk toimii jaksossa ikään kuin itsetietoisten naisten manaajana, joka saa heidät muuttamaan käytöstään perinteisemmän sosiaaliseksi ja seksuaaliseksi. Tällainen kaava toistuu hänen mukaansa useassa Star Trek -episodissa.
Ainoa alkuperäissarjan naiskapteeni (Joanne Linville) esittäytyy jaksossa ”Nyörit tiukalla” (The Enterprise Incident). Hän edustaa alien-rotua nimeltä romulaanit. He ovat kehittäneet verhoamislaitteen, jolla alus voidaan tehdä näkymättömäksi. Enterprise määrätään viemään tämä laite heiltä yhteisen hyvän nimissä, sillä romulaanit ovat tunnetusti Tähtiliiton vihollisia. Spockin ovelan viettelyn vuoksi vahvasta naiskapteenista kuoriutuu feminiininen olento, joka on miehen eroottisen voiman vuoksi haavoittuvainen. Tämä johtaa kapteenin tappioon ja häpeään. Romulaanit esitetään pahoina vihollisina, jonka vuoksi tällaiset keinot esitetään hyväksyttävinä.
Alkuperäisessä Star Trek –sarjassa esiintyy hyvin vähän vahvoja naishahmoja, mutta joitain poikkeuksiakin on – esimerkiksi Vulcanus-planeetan matriarkka T’Pau (Celia Lovsky) episodissa ”Muissa maailmoissa” (Amok Time). Hän on arvovaltainen johtaja, joka herättää kunnioitusta Enterprisen miehistössä. Hänen roolinsa on episodissa kuitenkin varsin pieni. On huomionarvoista, että matriarkaaliset hahmot ovat poikkeuksetta muita kuin ihmisrotua edustavia, eksoottisia alieneita. Niin kuin ”Tunkeutujasta” voidaan huomata, Star Trek -sarjan ihmisnaisilla ei ole auktoriteettiasemiin asiaa.
Pohdinta
Star Trek-sarjan kautta voidaan tutkia valtakulttuurin käsityksiä sukupuolesta ja sukupuolten välisistä suhteista ja sitä, miten nämä heijastuvat aikansa populaarikulttuurin tuotteisiin. On mielenkiintoista, että Star Trek -sarjassa passiiviset, ”hyvät” naiset kuvataan hyvin feminiinisinä ja viattomina, mutta aktiiviset, auktoriteettiasemassa olevat naiset kuvataan ikään kuin he uhmaisivat heille tarkoitettua feminiinistä roolia. Tällöin heidät nähdään pahoina ja uhkaavina. Keino naisen alistamiseen on heidän feminiinisen puolensa esiintuonti, joka ikään kuin siirtää naisen hänelle oikeaan rooliin. Lesterin kohdalla tämä tapahtui fyysisesti hänen päätyessään takaisin omaan kehoonsa. Elaanin ja nimeltämainitsemattoman romulaanikapteenin kohdalla feminiinisen puolen nostavat esiin romanttiset tunteet miestä kohtaan.
Gene Roddenberry halusi tuoda sarjassaan esiin nimenomaan tasa-arvon ja moninaisuuden ilosanomaa. Naisen ja miehen tasa-arvoa ei kuitenkaan esitetty. 60-luvulla aktivoituneen naisliikkeen esiintuomat päämäärät näkyvät sarjassa vain hyvin pintapuolisesti. Janice Lesterin voi mielestäni tulkita kuvastavan feministiä. Hän ei tyydy niihin rooleihin, joita häneltä odotetaan. Hän vaatii enemmän, hän vaatii saada samanlaiset oikeudet tavoitella unelmiaan kuin mieskin. Näitä tavoittelevaa hahmoa ei kuvata kuitenkaan tasa-arvon puolustajana. Hän on mielisairas ja vaarallinen, mutta loppujen lopuksi säälittävä ja melko helposti taltutettavissa. On kuitenkin vaikea uskoa, että episodi olisi tarkoituksenmukaisesti halunnut kritisoida naisliikettä, joka toimi aktiivisena Star Trekin esitysajankohtana 1960-luvun lopulla. En kuitenkaan usko, ettei jakso olisi pyrkinyt lainkaan kommentoimaan naisen roolia yhteiskunnassa. Voisiko olla, että konservatiivisella NBC:llä oli näppinsä pelissä lopputuloksen suhteen?
Star Trek -sarjojen naiskuvat ovat kuitenkin muuttuneet ajan saatossa. Star Trek: The Next Generation -sarjan voi katsoa nimenomaan painottavan sitä, että nainen voi esiintyä miehisiksi ominaisissa rooleissa, kuten Enterprisen turvallisuuspäällikkönä. Tosin sarjan tärkeimmät naishahmot ovat melko perinteisissä rooleissa psykologina ja lääkärinä, mutta heidän hahmonsa ovat alkuperäissarjaan verrattuna huomattavasti keskeisempiä ja moniulotteisempia. Vuonna 1995 alkaneessa Star Trek: Voyager -sarjassatähtilaivan kapteenina toimii voimakas naishahmo, Kathryn Janeway (Kate Mulgrew). 30 vuotta aiemmin ajatus naiskapteenista olisi ollut mahdoton. Star Trek -tuoteperheen evoluutiota tarkastelemalla on mielenkiintoista huomata, kuinka voimakkaasti median tuottamat naiskuvat sekä yhteiskunnalliset arvot muuttuvat ajan saatossa.
Aida Salmi (HuK) opiskelee kulttuurihistoriaa Turun yliopistossa.
Lähteet ja tutkimuskirjallisuus
Alkuperäislähteet
Star Trek Original Series: Amok Time. O: Joseph Pevney. Sk: Gene Roddenberry & Theodore Sturgeon. T: Paramount Television & NBC. E: 15.9.1967.
Star Trek Original Series: Elaan of Troyius. O: John Meredyth Lucas. Sk: Gene Roddenberry & John Meredyth Lucas. T: Paramount Television & NBC. E: 20.12.1968.
Star Trek Original Series: The Enterprise Incident. O: John Meredyth Lucas. Sk: Gene Roddenberry & D.C. Fontana. T: Paramount Television & NBC. E: 27.9.1968.
Star Trek Original Series: Turnabout Intruder. O: Herb Wallerstein. Sk: Gene Roddenberry & Arthur H. Singer. T: Paramount Television & NBC. E: 3.6.1969.
Tutkimuskirjallisuus
Blair, Karin & R.M.P.: Sex and “Star Trek”. Science Fiction Studies Vol. 10 No. 3 (11/1985), 292−297.
Bernardi, Daniel: “Star Trek” in the 1960s: Liberal-Humanism and Production of Race. Science Fiction Studies Vol. 24 No. 2 (7/1997), 209−225.
Cranny-Francis, Anne: Sexuality and Sex-Role Stereotyping in “Star Trek”. Science Fiction Studies Vol. 12 No. 3 (11/1985), 274−284.
Johnston-Smith, Jan: Gender in Space. Teoksessa American Science Fiction TV: Star Trek, Stargate and Beyond. I.B. Tauris, London and New York, 2005. 80−81.
Mäkelä, Anna, Ruoho, Iiris & Puustinen, Liina: Feministisen mediatutkimuksen näkökulmat. Teoksessa Mäkelä, Anna; Ruoho, Iiris & Puustinen, Liina: Sukupuolishow. Johdatus feministiseen mediatutkimukseen. Gaudeamus, Helsinki 2006,15−46.
Walsh T., Kenneth: The 1960s: A Decade of Change for Women. U.S. News, 12.3.2010. https://www.usnews.com/news/articles/2010/03/12/the-1960s-a-decade-of-change-for-women [haettu 15.5.2017].