Kokemuksen historiaa, menneisyyden lapsuutta ja elämänkerrontaa

Kuudennet valtakunnalliset Historiantutkimuksen päivät Tampereella 20.–22.10.2022

Kirjoittajat

  • Anna-Leena Perämäki

Avainsanat:

Hitu-päivät, kokemuksen historia, lapsuus, uusi sotahistoria, sukupuolihistoria, elämäkerrallisuus

Abstrakti

Kuudensille valtakunnallisille Historiantutkimuksen päiville kokoontui lokakuussa noin 300 suomalaista historioitsijaa. Järjestäjänä toimi Suomen Historiallisen Seuran lisäksi tänä vuonna Tampereen yliopisto. Keynote-puhujia oli neljä, ja heidän luentojensa aiheet vaihtelivat digitaalisesta historiantutkimuksesta kaupunkitutkimukseen. Muu tieteellinen ohjelma koostui eri päiville jaetuista sessioista. Runsaan osallistujamäärän vuoksi samaan aikaan saattoi olla käynnissä peräti 15 eri sessiota, joten valinnanvaikeus oli ilmeinen. Tänä vuonna esityksiä oli kuitenkin rajoitettu siten, että yksi henkilö sai pitää esitelmän vain yhdessä sessiossa. Sessioiden teemat olivat monipuolinen katsaus tällä hetkellä puhutteleviin aiheisiin ja kysymyksiin suomalaisella historiankirjoituksen kentällä.

Osasto
Muut, teemaan liittymättömät artikkelit

Julkaistu

2022-12-05