The Taste of Freedom, the Smell of Democracy: Pavlovian Elements of Cold War Spontaneous Humanitarian Aid from Finland to Estonia

Kirjoittajat

• Maarja Merivoo-Parro Stanford University

DOI:

https://doi.org/10.37449/ennenjanyt.179501

Avainsanat:

Transnational networks, aid, sensory history, oral history, olfactory cultural studies

Abstrakti

Last years of Soviet occupation marked by perestroika and glasnost enabled Estonians not only to communicate their dissent but also to engage with individuals from beyond the Iron Curtain. A distinct case of this “diplomacy of the people” can be found in Estonian popular memory surrounding the expanding presence of Finns, who at that time began to improvise spontaneous humanitarian aid to their neighboring country. Unofficial person-to-person networks sprung into action to deliver food, medicine, clothes, toys and technology. This enabled Estonian families not only to survive but thrive despite the defunct economy of late socialism. Friendships were formed and cooperation ensued. These grassroot level international relations gave the occupied people of Estonia a taste of freedom not only metaphorically, but also literally. By mining oral histories for sensory data and interweaving that with archival sources and contemporary journalism, this article tries to build a vantage point into the crossroads of corporeal notions, politics and culture. The argument is made that Finnish acts of kindness provided an advantage for the budding country and can be seen to account for some of the surprising success Estonia has had compared with other former Soviet states.         

Viimeiset neuvostomiehityksen vuodet, joita leimasivat perestroika ja glasnost, mahdollistivat virolaisille paitsi erimielisyyden ilmaisemisen myös yhteyksien luomisen ihmisiin rautaesiripun toiselta puolelta. Erityinen esimerkki tästä ”kansalaisten diplomatiasta” löytyy virolaisesta kollektiivisesta muistista liittyen suomalaisten kasvavaan läsnäoloon: suomalaiset alkoivat tuolloin improvisoida spontaania humanitaarista apua naapurimaalleen. Epäviralliset ihmisten väliset verkostot käynnistyivät toimittamaan ruokaa, lääkkeitä, vaatteita, leluja ja teknologiaa. Tämä mahdollisti virolaisille perheille paitsi selviytymisen myös menestymisen myöhäissosialismin rappeutuneen talouden oloissa. Ystävyyssuhteita syntyi ja yhteistyö lisääntyi. Nämä ruohonjuuritason kansainväliset suhteet antoivat miehitetyille virolaisille vapauden maun – ei ainoastaan vertauskuvallisesti, vaan myös kirjaimellisesti. Tarkastelemalla suullista historiaa aistitiedon näkökulmasta ja yhdistämällä sitä arkistolähteisiin sekä aikakauden journalismiin tämä artikkeli pyrkii siirtymään kuvailevan tason tuolle puolen ja hahmottelemaan näkökulman ruumiillisuuden, politiikan ja kulttuurin risteyskohtiin. Artikkelissa esitetään, että suomalaisten ystävällisillä teoilla oli merkittävä vaikutus syntymässä olevan valtion kehitykseen, ja niiden voidaan nähdä osaltaan selittävän Viron yllättävää menestystä verrattuna moniin muihin entisiin neuvostotasavaltoihin.