Ennen ja nyt: Historian tietosanomat

Suomen ja Venäjän kulttuuriyhteistyö 2000-luvulla, esimerkkinä Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi 2000-2022

Riku Savonen — 2024-12-12

Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 on lisännyt tarkastelua Suomen ja Venäjän väliseen yhteistyöhön 2000-luvulla. Suurin osa yhteistyöstä on päättynyt, keskeytynyt tai hiipunut nopeasti vuoden 2022 jälkeen. Kulttuuri oli aiemmin aktiivinen toimiala, jossa laajaa suomalais-venäläistä vuorovaikutusta on ollut ruohonjuuritasolta valtiontasolle asti. Katsauksessa esitellään tapausesimerkkinä Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi, joka kannusti kulttuurihankkeiden syntymiseen suomalaisten ja venäläisten toimijoiden välillä. Sen kautta avataan näkymiä jatkotutkimukselle, millaisia motiiveja kulttuuriyhteistyön tekemisen taustalla oli Suomessa ja Venäjällä oli. Voidaanko kulttuuriyhteistyön taustalla löytää agendoja, jotka voidaan tulkita pyrkimykseksi vaikuttaa toisen maan toimijoihin.

Henkilökohtainen matka nyky-Saksaan sen rikkaan historian kautta

Kimmo Elo — 2024-12-12

Kirja-arvostelu teoksesta:

Koskelainen, Jukka: Viisi matkaa Saksan sieluun, Aviador, 2023, 340 s.

Merkittävä teos suomalaisten utopiakokeilujen historiasta

Keijo Lakkala — 2024-12-12

Kirja-arvostelu teoksesta:

Peltoniemi, Teuvo: Paratiiseja rakentamassa. Suomalaisten utopiayhteisöjen historiaa. SKS, 2024, 457 s.

Silliä turkin alla

Silja Pitkänen — 2024-12-12

Kirja-arvostelu teoksesta:

Lehtonen, Pekka: Myyttien ja utopioiden maa. Venäjän historiaa ja aatteita penkomassa. Warelia, 2022, 412 s.

Kaupunki yhteisenä tilana. Kaupunkitilan käyttö kustavilaisen ajan ja autonomian ajan alun Helsingissä (1770–1820)

Veikka Kilpeläinen — 2024-12-12

Jälkimaterialistinen arvokumous nuorliberaalien periaateohjelmissa

Ahti Valkonen — 2024-12-12

Toisen maailmansodan jälkeisten vuosikymmenten nuorisoradikaali liikehdintä on tutkimuskirjallisuuden perusteella jaettavissa kolmeen vaiheeseen: 1960-luvun antiautoritaariseen alkuvaiheeseen, 1960- ja 1970-lukujen vaihteen autoritaarisproletaariseen käänteeseen ja 1970-luvun jälkipuolen ekologisvaihtoehtoiseen käänteeseen. Ronald Inglehart on tarjonnut liikehdinnän selittäjäksi ns. hiljaista ”jälkimaterialistista” arvokumousta. ”Jälkimaterialismilla” Inglehart tarkoittaa itseilmaisun ja -ohjautuvuuden sekä elämänlaadun aineettomien osatekijöiden korostamista ja perinteisesti vallinneilla ”materialistisilla” arvoilla taas oman aineellisen ja fyysisen turvallisuuden sekä taloudellisen tehokkuuden maksimointia. Länsimaiden jälkiteollistuminen poiki ennennäkemättömän suosion jälkimaterialistisille arvoille etenkin rauhan ja talouskasvun aikana kasvaneiden nuorten ikäluokkien parissa. Uusien jälkimaterialististen äänestäjäkuntien tarpeisiin vastaamaan syntyi Herbert Kitscheltin hahmottelemia ns. vasemmistolibertaareja puolueita sekä vastaavanlaisia perinteisten vasemmisto- ja keskustapuolueiden siipiä. Kirjoittajan väitöskirjaprojektiin pohjautuvassa tieteellisessä artikkelissa havainnollistetaan jälkimaterialistisen arvokumouksen kolmivaiheista etenemisprosessia aiemmassa tutkimuksessa vähemmälle huomiolle jääneen Liberaalisen Kansanpuolueen ja sen edeltäjän nuoriso- ja opiskelijasiiven, eli nuorliberaalien esimerkkitapauksen kautta. Esitys rakentuu suhteuttamalla arkistosta löytyvien periaate- tai yleistasoisten ohjelmatekstien sisältö tutkimuskirjallisuudesta johdettuun yleiseen kontekstiin. Tarkastelun tulos tukee pääpiirteissään käsitystä jälkimaterialistisen arvokumouksen etenemisen kolmivaiheisuudesta. Arvokumous lähtee nuorliberaaleissa 1960-luvulla alkuvaiheessa johtaneiden vasemmistopuolueiden vastinejärjestöihin nähden jälkijunassa liikkeelle. 1970-luvun alkupuolella ovat nuorliberaalit muiden keskiryhmien ohella kuitenkin jo jälkimaterialistisuuden saralla radikaaleinta kärkeä autoritaarisproletaarisen käänteen jäädessä vasemmistoa lievemmäksi. Nuorliberaalien voidaan materialistisen sosialisti-porvari-rajan sivuuttaneen EEC-vapaakauppasopimuksen vastustamisensa sekä vihreän liikkeen alkuhistoriaan liittyvien huomattavien henkilökytköstensä perusteella esittää menneen keskiryhmistä jälkimaterialistisuudessaan kaikkein pisimmälle.

Postwar youth radicalism divides into three research literature-based periods: the 1960’s antiauthoritarianism, the late 1960’s and early 1970’s authoritarian-proletarian turn and the late 1970’s eco-alternative turn. Ronald Inglehart interprets the radicalism as a silent “postmaterialist” revolution, defining “postmaterialism” as emphasis on self-expression and immaterial life quality aspects and traditional “materialist” values as maximising material and physical security. Western postindustrialisation engendered unprecedented support for postmaterialism especially amongst youths grown up under peace and prosperity. Left-libertarian parties and factions theorised by Herbert Kitschelt emerged to cater to new postmaterialist electorates.

This dissertation-based article demonstrates the triphasic postmaterialist revolution using the underresearched Finnish Liberal Youth as an example. The presentation builds upon contextualising archived principle-level programs with the aid of research literature. The examination yields general support for the triphasic progression. Postmaterialism takes root in the Liberal Youth during the 1960’s, though relatively late in comparison with the leftist forerunners. The Young Liberals and other centrists do however take over the postmaterialist helm in the early 1970’s, being less affected by the authoritarian-proletarian turn. The Young Liberals can be considered the pre-eminent postmaterialists given their opposition to EEC free trade sidelining the materialist capitalist-socialist cleavage and considerable links with the emerging green movement.

Radikaali porvarillinen vasemmisto – Nuorsuomalaisen Puolueen vasemmistoliberaali jakobiiniklubi ja sen vaikutus

Juha Kolumäki — 2024-12-12

1900-luvun alussa porvarillisen poliittisen kentän laitimmaista vasemmistoa edustivat usein voimakkaita yhteiskunnallisia uudistuksia ajaneet radikaalit sosiaaliliberaalit. Myös Suomessa, Nuorsuomalaiseen Puolueeseen kehittyi sen viimeisinä vuosina tällainen ryhmittymä. Jakobiiniklubiksi itsensä nimennyt ryhmä pyrki tekemään vähintään yhtä selvän rajan oikealle konservatiivisiin porvareihin kuin vasemmalle sosialisteihin. Kuvaavaa ryhmän radikaalisuudelle on, että se mielsi tavallaan konservatiiveiksi jopa nuorsuomalaisten perinteisen vasemmistosiiven ”varpuset”. Ryhmän keskeisimpiin jäseniin kuuluivat Rudolf Holsti, Heikki Ritavuori ja K. N. Rauhala. Ryhmän varsinainen toiminta kesti vain syksyn 1917 ajan, mutta sen yhteen keräämät henkilöt jatkoivat radikaalia toimintaa vuoden 1918 myllerryksissä, jolloin he ajautuivat ensin tasavaltalaisen propagandan johtoon ja edelleen Kansalliseen Edistyspuolueen ytimeen.

In the early 20^th Century, the most left-wing representatives of the bourgeois political field were the radical social liberals, who often advocated for strong societal reforms. In Finland, also, such a group was formed within the Young Finns party during the party’s last years. The group named themselves the Jacobin Club, and they tried to strongly differentiate themselves both from the conservative bourgeois in the right and from the socialist in the left. Emblematic of the radicalism of the group is that they regarded even the Sparrows – the traditionally leftist wing of the Young Finns – as kind of a conservative group. The central figures of Jacobines were Rudolf Holsti, Heikki Ritavuori and K. N. Rauhala. In reality, the group was active only for the Fall of 1917, but the people it gathered together continued their radical policies during the 1918 upheaval. They first drifted into leading the propaganda for republicanism and from there to the heart of the National Progressive Party.

Luottamuksen horjuttajat ja modernin korun kumppanit. Synteettiset jalokivet Kultaseppien lehdessä julkaistuissa tukkuliikkeiden mainoksissa vuosina 1926–1959

Mia Haittoniemi — 2024-12-12

Artikkeli tutkii synteettisiä jalokiviä tukkumainonnan kautta ja kysyy, millaisia merkityksiä ne saivat mainoksissa, joita julkaistiin Kultaseppien lehdessä vuosina 1926–1959. Synteettiset jalokivet ovat laboratoriossa kehitettyjä ja tehtaissa valmistettuja mineraaleja, joiden tunnistaminen ja erottaminen luonnossa syntyneistä jalokivistä vaatii erikoisosaamista ja -laitteita. Suomessa synteettiset jalokivet yleistyivät kultasepäntuotteissa 1920-luvun loppuun mennessä. Aineiston lähiluku kertoo, että synteettisiä jalokiviä mainostettiin Kultaseppien lehdessä vuosina 1928–1935 sekä 1950-luvulla, jolloin mainonta oli erityisen runsasta. Artikkeli esittää, että synteettiset jalokivet toivat esiin puutteita kultasepänalan toimijoiden jalokivitiedoissa ja korostivat siksi luottamuksen merkitystä tukkukaupan osapuolten välillä. Lisäksi 1950-luvulla edullisilla synteettisillä jalokivillä oli merkittävä rooli kultasepänalan ponnistaessa sotavuosien materiaalipulasta kohti modernia suomalaista korua ja nykyaikaista sarjatuotantoa. Artikkeli laajentaa käsitystä marginaalisena pidettyjen synteettisten jalokivien merkityksestä ja liittää ne osaksi modernisoituvaa ja yhä keinotekoisemmaksi muuttuvaa jokapäiväistä tavaramaailmaa. Tutkimus auttaa myös ymmärtämään ajankohtaisia synteettisiin jalokiviin liittyviä kysymyksiä, kuten suhtautumista synteettisten timanttien yleistymiseen korutuotannossa 2020-luvulla.

The article examines synthetic gemstones through wholesale advertising published in Kultaseppien lehti during 1926–1959 and explores meanings created by it. Synthetic gemstones are created in laboratories and mass-produced in factories. Identifying them and distinguishing them from natural gemstones requires special expertise and equipment. In Finland, synthetic gems became mundane in jewellery making by the end of the 1920s. A close reading of the data shows that in Kultaseppien lehti, synthetic gemstones were first advertised between 1928 and 1935 and again in the 1950s, when advertising was particularly frequent. The article suggests that synthetic gemstones highlighted the gaps in the gemstone knowledge of those involved in the jewellery trade and, by doing so, underlined the importance of trust between the parties involved in the wholesale trade. Moreover, during the 1950s, low-cost synthetic gemstones played an important role in the jewellery industry's push through the material shortage created by the war years towards the success of modern Finnish jewellery and mass production. In addition, the article helps to understand current issues related to synthetic gemstones, such as the effect of the expanding number of synthetic diamonds in jewellery production in the 2020s.

Maaltamuutto ja yhteiskunnan rakennemuutos. Vaikutukset liikuntaan ja urheiluun Turussa 1960-luvulla

Jan Westerberg — 2024-12-12

Maaltamuutto on pitkäaikainen yhteiskunnallinen rakennemuutos, joka on muokannut suomalaista yhteiskuntaa voimakkaasti toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. 1950-luvulta alkaen maatalousyhteiskunta teollistui nopeasti, mikä aiheutti erityisen voimakkaan maan sisäisen muuttoliikkeen. Maaltamuutolla ja rakennemuutoksella oli moninaisia vaikutuksia myös liikuntaan ja urheiluun. Tämä artikkeli tarkastelee näitä vaikutuksia 1960-luvun Turussa. Hyvinvointivaltion rakentaminen ja Suomen väestön uudelleenryhmittyminen maan kasvukeskuksiin muutti liikunnan, urheilun ja politiikan suhdetta. Muutos edesauttoi myös kilpa- ja kuntourheilun eriytymistä sekä ravisutti urheiluseurojen toimintaa; lajivalikoima laajeni ja kehitys kulki monilajisista yleisseuroista kohti yhteen lajiin keskittyviä erikoisseuroja. Turkua pidettiin 1960-luvulla jopa enemmän sivistys- ja kulttuurikaupunkina kuin urheilukaupunkina, mutta maan sisäinen muuttoliike edisti Turun profiilin nostoa nimenomaan urheilun puolella. Maalta kaupunkiin muuttaneet tavoittelivat uutta sosiaalista kiinnittymistä muun muassa liikunnan ja urheilun kautta. Kuntoliikunnan nousu, järjestöpolitiikan virtaukset ja kansainvälisen urheilumenestyksen arvottaminen olivat 1960-luvun keskeisiä teemoja, joiden kautta suomalainen liikunta ja urheilu tarkasteli omaa identiteettiään ja omia motiivejaan.

Rural flight is a long-term structural societal change that has been strongly shaping Finnish society in the decades succeeding World War II. Since the 1950s, the agricultural society began to undergo a rapid industrialisation process, which caused particularly intense internal migration in the country. This rural flight and structural change also had diverse impacts on physical activity and sports. This article examines these impacts in Turku in the 1960s. The construction of the welfare state and the rearrangement of Finland’s population into the country’s growth centres changed the relationship between physical activity, sports and politics. This change also accelerated the segregation between competitive sports and exercise for fitness and rocked the operations of sports clubs; the range of sports became broader and there was a gradual shift from general clubs with multiple sports to clubs specialised in a single sport. While the Turku of the 1960s was perceived as a city for education and culture rather than one known for sports, internal migration raised Turku’s profile in sports in particular. Residents who had moved to the city from rural areas aimed at a new social adherence through the means of sports and physical activity. The increase in exercise for fitness, trends in organisational politics and the value placed on international success in sports were among the key themes of the 1960s through which sports and physical activity in Finland examined its identity and motives.

”Sokerileipää” vai saksia?

Olli Kleemola — 2024-12-12

Kehollisuuden kulttuurihistoriaa, hellettä ja rokokoopalatseja – raportti ISCH-konferenssista Potsdamissa

Anna-Leena Perämäki — 2024-12-12

Konferenssiraportti

”Ei mutta rakas ystävä! Tätä me emme lainkaan tienneet!”

Sirpa Kähkönen — 2024-12-12