Ennen ja nyt: Historian tietosanomat

Moniulotteinen Eurooppa

Kimmo Elo — 2020-03-04

”Historia on vasta alkamassa” – Euroopan tulevaisuuden haasteet suomalaisen tiedeyhteisön näkökulmasta kylmän sodan lopussa

Johan Wahlsten — 2020-03-04

Päättyneen vuosikymmenen aikana Eurooppa, maanosan integraatioprojekti sekä lopulta myös eurooppalainen liberalismi ajautuivat kriisiin. Kolmekymmentä vuotta sitten, kylmän sodan ja ideologioiden kamppailun päätyttyä, Euroopassa elettiin toisenlaista murrosvaihetta. Usein 1980- ja 1990-lukujen taite ja vuosisadan viimeisen vuosikymmenen alku esitetään tulevaisuudenuskon ja kehitysoptimismin aikakautena; ajanjaksona, jolloin liberalismin voittokulku näytti vääjäämättömältä.

Tässä artikkelissa kylmän sodan lopun vuosia 1989–1991 lähestytään toisenlaisesta perspektiivisestä. Artikkelissa tutkin millaisia haasteita ja uhkia suomalaisessa tiedeyhteisössä Euroopan uskottiin kohtaavan tulevaisuudessa. Mitä uhkakuvia tutkijoiden odotushorisontissa ilmeni näinä murroksen vuosina, kun aikalaiset joutuivat orientoitumaan menneeseen ja tulevaan uudella tavalla? Uhkakuvia analysoidaan tutkijoiden sanoma-, aikakaus- ja tieteellisissä lehdissä julkaistuista kirjoituksista ja haastatteluista. Metodologisesti artikkeli ammentaa sekä aatehistorian että menneiden tulevaisuuksien tutkimusperinteistä ja käsitehistorioitsija Reinhart Koselleckin menneiden tulevaisuuksien tutkimuksen käsitteistöstä.

Analyysin pohjalta esitän, että tutkijoiden odotushorisontissa maanosan tulevaisuuden haasteet ja uhat kytkeytyivät viiteen kokonaisuuteen: kansallisuuskysymyksiin, muuttoliikkeisiin ja niihin liittyviin lieveilmiöihin, Euroopan integraation dynamiikkaan, köyhyyteen ja varallisuuseroihin sekä ympäristöongelmiin. Tähän pohjautuen argumentoin, että kertomukset, joissa 1990-luvun alun Euroopan ajan henki esitetään toiveikkuuden täyteisenä liberalismin voitonhetkenä, eivät täysin vastaa todellisuutta. Päinvastoin, juuri Euroopan nykyiset ongelmat ilmenivät jo tuolloin aikalaisten tulevaisuudenkuvissa.

Kolttasaamelainen kyläkokousjärjestelmä muutosten keskellä

Sonja Tanhua — 2020-03-04

Kolttasaamelaisen yhteisön erityisenä piirteenä pidetään kyläkokousjärjestelmää, joka perimätiedon mukaan on toiminut vuosisatojen ajan luottamusmiehen johdolla. Kolttasaamelaiset ovat ainoana saamelaisryhmänä Pohjoismaissa ja Euroopassa onnistuneet säilyttämään perinteisen päätöksentekomuotonsa, kyläkokousjärjestelmän, osana elävää kulttuuria ja poliittista toimintaa.

Toimivaltansa ollessa laajimmillaan kyläkokoukset vastasivat päätöksenteon ja veronkannon lisäksi oikeuden jakamisesta yhteisöissään sekä toteutumisesta lievemmissä rikosasioissa.

Muualla Euroopassa ja Pohjoismaissa vastaavat yhteisöjen omat oikeus- ja hallintojärjestelmät menettivät asemansa jo varhaisessa valtiokehitysvaiheessa kuninkaiden ja kirkon vallan vahvistaessa otettaan Euroopan ”erämaista” ja niiden asukkaista. Venäjän puoleisessa Lapissa perinteinen saamelainen malli säilyi pidempään.

Kyläkokouksen pitkässä historiassa 1800-luvun lopulta 1970 - luvulle on nähtävissä kolme suurta murrosta, jotka ovat vaikuttaneet kolttasaamelaisten yhteisöjen toimintaan ja perinteisen päätöksenteon muotoihin.

Nykyisen muotoinen kyläkokousjärjestelmä on saaneet vaikutteita sekä venäläisestä paikallishallinnosta että 1920- ja 1930-lukujen suomalaisesta hallinnosta Petsamosta. Merkittäviä muutoksia sai aikaan myös 1960- ja 1970-lukujen kehitys, jolloin kyläkokouksesta muotoutui virallinen, Suomen valtion rahoittama kolttasaamelainen hallintoelin yleissaamelaisen Saamelaisvaltuuskunnan rinnalle.

Kyläkokousjärjestelmä ei ole koskaan ollut muuttumaton, stabiili järjestelmä, vaan se on ollut jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäröivien kulttuurien ja valtajärjestelmien kanssa. Muutosten ja vuorovaikutusten tutkiminen tarjoavat kiintoisan näkökulman siihen, millaisten voimien ja valtajärjestelmien ristipaineessa kolttasaamelaiset ovat rakentaneet omaa poliittista ja yhteiskunnallista toimintaansa eri aikoina. Samalla kuitenkin voidaan tarkastella mitä piirteitä kyläkokous on säilyttänyt läpi koko 1900-luvun.

Riittääkö liberaali kansalaisuus?

Vesa Heikkinen — 2020-03-04

Riittääkö liberaali kansalaisuus?

Tässä kirjoituksessa käsitellään nykyeurooppalaisen suhdetta kansalaisuuteen poliittisen filosofian valossa. Kansalaisuuden kehitys on yleisesti tavattu jakaa klassiseen tasavaltalaiseen traditioon sekä moderniin liberaaliin traditioon. Kirjoitus käy läpi näiden olennaiset piirteet, ja asettaa kysymykseksi nykyisen eurooppalaisen mahdolliset näkökulmat omaan kansalaisuuteensa. Tässä kirjoitus ottaa lähtökohdakseen jo Aristoteleen esittämän vertauksen, jossa kansalaista kuvataan osana laivan miehistöä. Nykyisin niin eurooppalainen kuin kansallinenkin lainsäädäntö takaavat oikeudet ensi sijassa yksilöille liberaalin kansalaistradition hengessä. Mikäli tämän päivän Eurooppa tarvitsee kuitenkin tämän lisäksi suurempaa yhteenkuuluvuutta – kuin miehistöä yhteiseen laivaan – yksilön harteille jää kysymys siitä, onko hänen laivansa ensi sijassa kansallisvaltion vanha höyrylaiva, vaiko suuri Eurooppalainen risteilyalus.

Vaikutusvaltaa hakemassa

Saila Heinikoski — 2020-03-04

Artikkelissa kuvataan, kuinka Suomessa ja Ruotsissa ilmaistut poliittiset perusteet osallistua EU:n pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön (PRY) pohjautuvat kansalliseen vaikutusvaltaan. Empiirinen aineisto koostuu poliittisista asiakirjoista ja täysistuntokeskusteluista vuosina 2016–2019. Analyyttisenä apuvälineenä artikkelissa käytetään eurooppalaistumisteorian käsitteitä kansallisesta vaikuttamisesta, mukautumisesta ja identiteetin uudelleenrakentumisesta. Suomessa hallitus esittää PRY:n pohjautuvan Suomen osaltaan alullepanemaan yhteistyöhön ja Ruotsissa taas halutaan päästä vaikuttamaan yhteistyöhön alusta pitäen. Yhteistyöhön osallistumisen (harvalukuiset) vastustajat puolestaan käyttävät erilaisia keskustelun tasoja: Suomessa kriitikot ovat esittäneet PRY:n olevan osa liittovaltiokehitystä, ja Ruotsissa uhkana on nähty maan sotilaallisen liittoutumattomuuden rapautuminen. Varsinaisen politiikan sisällössä mailla ei diskurssieroista huolimatta ole kuitenkaan huomattavia eroavaisuuksia, vaan molemmat maat osallistuvat PRY-projekteihin aktiivisesti.

“Europe in the face of the Other”

Christian Wevelsiep — 2020-03-04

The following considerations ask for an ideal Europe, they raise the question of how a continent positions itself to the challenge of the foreigner. The range of possible answers is conceivably wide; and this forces a detour via social-theoretical reflection. There is an ethical foundation of the political, which is abstract and imprecise, but at the same time remains indispensable. The political is the category conceived by Hannah Arendt and other political thinkers to enable resistance to concrete politics permeated by power (1). Another social concept should be clarified: cosmopolitanism. In an ideal world, cosmopolitan values are a prerequisite for the interaction of people of different origins. Could we imagine a cosmopolitan Europe that overcomes all scepticism and will not turn out to be an illusion? (2) On the basis of this guiding distinction, one can question the current political ethics and concretely examine the resource of solidarity: is it a substance that always appears limited, inadequate, deficient - or is it obvious to regard solidarity as a construction immanent in law? (3) Finally, it must be a question of "regaining" a perspective in which solidarity would be understood as self-evidence of the social (4-5).

Taking the Language of the Past Seriously: The Linguistic Turns in Finnish and Swedish History Dissertations, 1970–2010

Kenneth Partti — 2020-03-04

Kirjoitettu vaino. Selviytymiskeinot juutalaisvainoista nuorten naisten päiväkirjoissa 1940-luvun Ranskassa ja Alankomaissa

Anna-Leena Perämäki — 2020-03-04

Politiikkaa kansallisten, kansainvälisten ja ideologisten reunaehtojen puitteissa: Suomalaiset puolueet ja maahanmuutto 1973–2015

Matti Välimäki — 2020-03-04