Ennen ja nyt: Historian tietosanomat

Saamelaisten historian opettamisen kipupisteistä: Opettajien kokemuksia ja pedagogisia ratkaisuja

Noora Nampajärvi — Tue, 20 May 2025 00:00:00 +0300

Artikkeli tarkastelee opettajien kokemuksia saamelaisten historian opettamisesta Lapin maakunnan alueella. Tutkimus on toteutettu kulttuurihistorian oppiaineessa empiirisen haastatteluaineiston avulla. Aineistosta etsitään lähilukemisen keinoin eri teemoja, jotka nousevat saamelaisten historian opetuksessa esille. Opettajien historiatietoisuudella on keskeinen vaikutus aiheen opettamiseen. Artikkelissa tuodaan ilmi haasteita, joita historiaa opettavat opettajat kohtaavat saamelaisasioita käsitellessään ja tutkitaan, millaisia pedagogisia ratkaisuja he ovat valinneet ongelmallisten aiheiden opettamisessa.

The article examines teachers’ experiences in teaching Sámi history in the Lapland region in Finland. The research has been carried out in the subject of cultural history, utilizing empirical interview data. Trough close reading, the material is searched for different themes that come up in the teaching of the history of the Sámi people. Teachers’ historical consciousness have a key influence on teaching the subject. The article reveals the challenges that history teachers face when dealing with Sámi-related issues and examines what kind of pedagogical solutions they have chosen in teaching sensitive or problematic topics.

Menneisyyden toimijan eettiset motiivit historian kertomuksissa

Sirkka Ahonen — Tue, 20 May 2025 00:00:00 +0300

Menneisyyden tarkastelu nostaa esiin eettisiä kysymyksiä hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä sekä velvollisuudesta ja sen laiminlyönnistä. Historiankirjoituksen historiassa looginen positivismi kyseenalaisti aikanaan menneisyyden toimijan eettisten motiivien objektiivisen tarkastelun. Myös historianopetuksessa objektivismin vaatimus tunnustettiin toisen maailmansodan jälkeen. Kun historiankirjoituksessa kuitenkin on viime sukupolven aikana tapahtunut eettinen käänne, myös historiandidaktikot ovat avanneet keskustelun eettisten käsitteiden käytöstä menneisyyden selittämisessä. Jörn Rüsen kytkee eettisen näkökulman historiatietoisuuteen, ja Peter Seixas liittää eettisen arvioinnin historiallisen selittämisen formaaleihin peruskäsitteisiin. Eettisten käsitteiden sisällyttäminen historialliseen selittämiseen edellyttää historian tietoteoreettisten ehtojen ja eettisten väittämien luonteen huomioon ottamista. Katsausartikkelissani tarkastelen teoreettisesti menneisyyden toimijoiden eettisten motiivien osaa historiallisessa selittämisessä. Valaisen asiaa oppikirjakertomuksella esimerkkinä historian esityksistä.

History comprises ethical issues of good and bad. In historiography the positivists questioned the objectivity of actors´ethical judgments. Equally, in history education the objectivism was emphatically required after World War II. When, however, an ethical turn eventually took place in historiography, history educators introduced a discussion of the validity of ethical concepts in history education. Jörn Rüsen includes the ethical aspect in historical consciousness and Peter Seixas in historical explanation. The inclusion raises questions of historical epistemology. I will discuss the questions with experts of the theory of history and history education. To illuminate the theoretical questions, I will present and analyze a textbook narrative as an example of historical presentations.Key words: intentional explanation, narrative, ethical substances, historical consciousness, presentations of history.

”Ihmeellinen sankari-ihanteemme” – Katri Laineen Lotat ja isänmaan historia I: Mannerheim ja isänmaani (1942)

Heli Teittinen — Tue, 20 May 2025 00:00:00 +0300

Pikkulotissa, Lotta Svärd -järjestöön kuuluvissa 8–16-vuotiaissa tytöissä, kasvoi lottajärjestön jäsenistö ja tulevaisuus. Heidän kasvatukseensa ja toimintaedellytyksiinsä kiinnitettiin huomiota heti tyttötyön alettua 1930-luvun alussa. Tarkastelen artikkelissani Lotta Svärdin pikkulotille suuntaamaa oppikirjaa Lotat ja isänmaan historia I: Mannerheim ja isänmaani (1942), jonka kirjoitti FT Katri Laine (1891–1960). Tutkin, miten ja millaista identiteettiä järjestö rakensi ja tuotti nuorille jäsenilleen historiajulkaisullaan, joka peilaa Suomen historiaa Mannerheimin elämänvaiheisiin. Suomen historian eli isänmaan historian opettaminen nuorisolle oli tärkeää, sillä sen kautta saatiin konkreettinen ote maanpuolustukseen. Opetuksella päästiin vaikuttamaan isänmaallisuuden ja pikkulottien identiteetin rakentumiseen, mikä oli merkittävää järjestön tulevaisuudelle. Isänmaan historia sai myyttisen ulottuvuuden ja arvon, jossa korostui vapaustaistelu. Siihen pikkulotat rakensivat identiteettiään alttiina ja uhrautuvaisina isänmaan palvelijoina. Oppikirjamainen historiateos kiteytti ajatuksen pienen kansan kunniakkaasta historiasta ja oikeamielisestä taistelusta ikiaikaista vihollista vastaan. Laineen kirjaa luettiin pikkulottien työilloissa, joten sen tarjoaman isänmaakuvaston ja historiakäsityksen voi uskoa tulleen omaksutuksi, ja lottajärjestö oli kirjaa markkinoidessaan valmis näkemään sen koulujen käytössä laajemminkin.

The Little Lotta girls, 8 to 16 years of age, formed the basis of growth for the Lotta Svärd Organization. Immediately upon establishment of the work with the girls in the early 1930s, the organization’s focus was on the girls’ education and conditions of their activities. This article concentrates on the textbook Lotat ja isänmaan historia I: Mannerheim ja isänmaani [Lotta Svärd and the History of the Fatherland I: Mannerheim and My Fatherland] (1942) by Katri Laine, PhD (1891–1960). The article examines how the Lotta Svärd Organization constructed the identity of the Little Lottas and provided them with Laine’s historical publication, which reflects Finnish history through the life stages of General C. G. E. Mannerheim.Teaching Finnish history, or history of the Fatherland, to young people was considered very important, as through it, the young people understood how defending their country related to them. These teachings influenced the development of patriotism and construction of the Little Lotta identity, which was significant to the future of the Lotta Svärd Organization. The concept of the history of the Fatherland grew to mythic proportions, which emphasized the fight for freedom. Within that the Little Lottas built their identity as eager and sacrificial servants of their Fatherland. Laine’s textbook-like history crystallized the idea of the small nation´s glorious history and its righteous struggle against the eternal enemy. As the book was studied during Little Lotta gatherings, its imagery of the Fatherland and concept of history were presumably widely adopted. When marketing this book, the Lotta Svärd Organization looked forward to its wider use in schools as well.

Arthurin tarinoista Odinin sotureihin: Medievalismin opetusta yliopisto-opiskelijoille

Susanna Niiranen — Tue, 20 May 2025 00:00:00 +0300

Artikkeli käsittelee medievalismin – keskiajan myöhempi tulkinta ja käyttö – soveltamista yliopistotason historian opetuksessa. Esimerkkinä toimii kirjoittajan pitämä opintojakso "Keskiaika ja sen käyttö – Arthurin tarinoista Odinin sotureihin", jossa medievalismia tarkasteltiin sekä teoreettisesti että opiskelijoiden itse valitsemien esimerkkitöiden kautta. Aineistona artikkelissa on käytetty tutkija-opettajan havaintoja ja muistiinpanoja sekä opiskelijapalautetta. Teoreettisesti opintojakso nojautui David Matthewsin teokseen Medievalism: A Critical History (2015). Keskeisiä aiheita olivat muun muassa medievalismin kulttuuriset representaatiot, joita havainnollistettiin arthuriaanisen tarinaperinteen kautta, sekä keskiajan politisointi nykypäivänä. Opetusmenetelminä hyödynnettiin perinteistä luennointia, opetuskeskustelua, käänteistä luokkahuonetta, tutkivaa oppimista ja retkiä lähiympäristöön. Opiskelijapalaute arvosti opiskelun monimuotoisuutta, opiskelijalähtöisyyttä ja dialogisuutta. Lisäksi palautteessa nousi esiin syventynyt käsitys historian käytön ymmärtämisen tärkeydestä. Tulokset osoittavat, että medievalismin opetus tarjoaa runsaasti kiinnostavia mahdollisuuksia historian käytön analyysiin ja kulttuuristen merkitysten tarkasteluun. Artikkeli tarjoaa medievalismin opetukseen valmiita työkaluja, joita voi soveltaa myös lukio-opetukseen.

The article examines the pedagogical application of medievalism—the later interpretation and use of the Middle Ages—in university-level history teaching. As an example, it presents the author’s course "The Middle Ages and Its Uses – From Arthurian Tales to Odin’s Warriors," which explored medievalism both theoretically and through student-selected case studies. The article utilizes the researcher-teacher's observations and notes, as well as student feedback, as its source material. The course was grounded in David Matthews’ Medievalism: A Critical History (2015). Key topics included the cultural representations of medievalism, illustrated through the Arthurian tradition, and the politicization of the medieval past in contemporary times. Teaching methods included traditional lectures, class discussions, flipped classrooms, inquiry-based learning, and local field excursions. Student feedback highlighted the diversity of learning approaches, student-centeredness, and dialogue-driven interaction. Additionally, the feedback emphasized a deepened understanding of the importance of analyzing the use of history. The findings demonstrate that the teaching of medievalism offers valuable opportunities for analyzing the use of history and exploring cultural meanings. The article provides ready-to-use tools for teaching medievalism, which can also be adapted for secondary education.

Historia ja digitaalisuus: miten tukea oppimista yliopistollisella verkkokurssilla?

Simo Mikkonen, Anna Veijola — Tue, 20 May 2025 00:00:00 +0300

Artikkelimme fokuksessa on digitaalinen historianopetus. Digitaalisten ratkaisujen reunaehtoja ja vaikutuksia historian opetukselle tarkastellaan Moodle-alustalla toteutetun verkkokurssin kautta. Historiantutkimuksen digitalisoitumisesta puhutaan paljon. Sen sijaan vähäiselle huomiolle on jäänyt se, miten digitalisoituminen pitäisi huomioida historianopetuksessa. Toinen vähäiselle huomiolle jäänyt teema on verkko-opetus – siitä puhutaan paljon, mutta tutkimusta verkkokurssien järjestämisestä ei ole juurikaan tehty. Tutkimamme kurssi oli laajuudeltaan ja osallistujamäärältään melko tyypillinen yliopistotasoinen toteutus. Toteutuksessa pyrittiin huomioimaan verkkokurssien yleisenä ongelmana nähty korkea keskeyttämisprosentti ja puutteellinen motivointi. Huomiota kiinnitettiin myös siihen, miten esimerkiksi työskentelyä digitaalisten lähteiden kanssa olisi mahdollista ohjata etänä. Verkkototeutus oli suunniteltu asynkroniseksi, eli siihen ei kuulunut simultaania kohtaamista opiskelijoiden ja opettajien välillä. Tämä ei sitonut opiskelijoita tiettyyn aikatauluun, mutta asetti motivoinnille lisähaasteita. Artikkelin keskeisenä aineistona toimii verkkokurssin aikana kerätty opiskelijoiden (n=31) palaute strukturoitujen kyselylomakkeiden avulla. Artikkelin keskeinen havainto liittyy verkkokurssin suunnitteluun ja rakenteeseen. Kun verkkototeutus pilkottiin sopivan kokoisiin osioihin, joissa esimerkiksi lähdetyöskentely oli strukturoitu järkevällä tavalla, keskeyttäjiä ei ollut käytännössä lainkaan. Opiskelijapalautteissa korostuvat opiskelijoiden ajankäyttöön ja työnohjaamiseen liittyvät tekijät, kuten opiskeltavan aineksen tarjoaminen sopivan haastavina ja sopivankokoisina kokonaisuuksina. Samalla verkkototeutuksesta nousee kehittämiskohteita, joita verkkototeutuksissa olisi syytä huomioida. Nämä liittyivät ennen kaikkea vuorovaikutukseen ja formatiiviseen palautteeseen.

Our article focuses on digital history education. The constraints and impacts of digital solutions on history teaching are examined through an online course implemented on the Moodle platform. While the digitalization of historical research is widely discussed, less attention has been given to how digitalization should be integrated into history teaching. Another under-researched theme is online education—though widely discussed, there has been little research on the practical implementation of online courses in Finland. The course we studied was fairly typical in scope and participant numbers for a university-level course. The implementation aimed to address common issues in online courses, such as high dropout rates and insufficient motivation. Attention was also paid to how working with digital sources could be effectively guided remotely. The online course was designed to be asynchronous, meaning there were no simultaneous meetings between students and instructors. While this freed students from strict schedules, it also posed additional challenges for maintaining motivation. The core material for the article is student feedback (n=31) collected from the online course through structured questionnaires. A key finding of the article relates to the planning and structure of the online course. When the course was divided into appropriately sized sections, with tasks such as source work being structured in a logical manner, there were virtually no dropouts. Student feedback highlighted factors related to time management and guidance, such as providing study material that was appropriately challenging and organized into manageable units. At the same time, the online implementation revealed areas for improvement, particularly regarding interaction and formative feedback, which should be better addressed in online courses.

Historian tieto, asiantuntijuus ja yhteiskuntasuhde yliopisto-opetuksessa

Mikko Puustinen, Ida Vesterinen — Tue, 20 May 2025 00:00:00 +0300

Suomalaisessa historianopetusta koskevassa tutkimuksessa on todettu epäjatkuvuuksia yhtäältä opetussuunnitelmien ja ainedidaktisen tutkimuksen ja toisaalta luokkahuoneopetuksen välillä. Historiallisen tiedon luonteen pohtiminen ja historiallisen ajattelun kaltaiset tavoitteet eivät ole välittyneet opetukseen, jossa on keskitytty sisältötiedon välittämiseen. Kansainvälisissä tutkimuksissa on saatu samanlaisia tuloksia. Yhdeksi syyksi epäjatkuvuudelle on esitetty sitä, millaiseen tietokäsitykseen ja tapaan opettaa historiaa tulevat opettajat sosiaalistuvat opiskellessaan historiaa yliopistoissa. Tässä artikkelissa tarkastelemme, mitä historian yliopisto-opetuksessa oikeastaan tapahtuu. Tutkimuksemme kytkeytyy historiandidaktiseen tutkimukseen ja viime vuosina käytyyn keskusteluun historian yliopisto-opetuksesta. Artikkeli perustuu kahdesta yliopistosta vuosina 2019–2020 kerättyyn havainnointiaineistoon ja opetussuunnitelmiin. Aineistoon sisältyy luentoja historian perus- ja aineopinnoista, niin sisältöpainotteisilta kursseilta kuin menetelmäopinnoistakin. Havaintojemme perusteella tutkimamme yliopistot ja opettajat erosivat toisistaan. Historialliseen tietoon, sen tuottamiseen, merkitykseen ja historia-alan ammattilaisten yhteiskuntasuhteeseen suhtauduttiin opetustilanteissa eri tavoin. Havaintomme tukevat osittain näkemystä historian yliopisto-opetuksen antamasta sisältöpainotteisesta historian opetuksen mallista, mutta myös kyseenalaistavat sitä. Lopuksi keskustelemme epistemologisen ymmärryksen rakentamisen tärkeydestä, tiedonalakohtaisesta kouluopetuksesta myös yliopistossa toimivien historioitsijoiden intressinä ja tiedon yhteiskunnallisesta merkityksestä.

In Finnish research on history education, discontinuities have been noted between curricula classroom teaching. Reflection on the nature of historical knowledge and objectives such as historical thinking have not been implemented into teaching that has often focused on the transmission of substantive knowledge. International studies indicate same challenges. One of the reasons given for the discontinuity is socialization to certain conceptions of historical knowledge and way to teach history during university studies at history departments. In this article, we examine what actually happens in the teaching of history at university level. Our research revolves around history didactics and the discussion regarding the teaching of history in universities in Finland in recent years. The article is based on observational data and curricula collected from two universities in 2019-2020. The material includes lectures both from substantive courses and methodological studies. Our findings showed differences between the universities and teachers we studied. Teachers had different views about historical knowledge, its production, its meaning and the social relation of history professionals. Our findings partly support, but also challenge, the view of a substantive-centred model of history teaching provided by university history departments. Finally, we will discuss the importance of building epis-temological understanding, and the disciplinary teaching in schools.

Savon säätyläisten avioliitot 1721–1865

Ilkka Heinänen — Tue, 20 May 2025 00:00:00 +0300

Artikkeli käsittelee Savon ruotsinkielisten säätyläisten avioliittoja vuosilta 1721–1865. Artikkeli kertoo, minkä ikäisinä eri säätyläisryhmissä keskimäärin avioiduttiin, millaisia puolisoiden väliset ikäerot olivat, kuinka paljon solmittiin säädynsisäisiä, säätyläisryhmien välisiä ja perinteiset säätyrajat ylittäviä avioliittoja sekä miten säätyläisten avioliitot erosivat talonpoikaisväestön avioliitoista. Lisäksi artikkeli analysoi sitä, millaisia olivat Savon säätyläisten avioliittoalueet 1700- ja 1800-luvuilla ja kuinka yleisiä lähisukulaisten serkusavioliitot olivat eri säätyläisryhmissä. Tutkimusaineistona ovat ensisijaisesti Kansallisarkiston ja Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen tallentamat Savon seurakuntien kirkonkirjat. Tutkimusaineisto on kerätty genealogisin menetelmien, jonka jälkeen aineisto on analysoitu tilastoinnin avulla. Tutkimus käsittää kaikki Savon seurakuntien digitoiduista kirkonkirjoista vuosilta 1721–1865 löytyneet 1317 säätyläisavioliittoa. Säätyläiset avioituivat keskimäärin selvästi talonpoikaisväestöä myöhemmin, säätyläismiehet Savossa keskimäärin ensimmäisen kerran vasta 31-vuotiaina, jolloin olivat saavuttaneet taloudellisesti vakaan aseman. Säätyläismorsiamet olivat ensimmäistä kertaa avioituessaan lähes seitsemän vuotta nuorempia ja heistä vain 16 % oli yli 30-vuotiaita. Säädynsisäinen avioliitto oli ensisijainen tavoite ja kaikista avioliitoista lähes puolet oli tällaisia. Myös epäsäätyisiä avioliittoja solmittiin. Ilmiönä tämä kertoo säädynmukaisen elämän ylläpidon vaikeuksista valtakunnan syrjäseuduilla. Yli puolet avioliitoista oli sellaisia, joissa sekä sulhanen että morsian olivat kotoisin samasta seurakunnasta. Seuraavaksi yleisintä oli puolison löytyminen naapuriseurakunnasta, muualta Savosta, ylipäänsä Itä-Suomesta tai lopulta kauempaa. Serkusavioliitot olivat yleisimpiä ylimmässä säätyläisryhmässä aatelistossa.

This article handles the marriages of the Swedish-speaking gentry in Savonia from 1721 to 1865. It outlines the average ages at which different gentry groups married, the age differences between spouses, the frequency of intra-class marriages, marriages between different gentry groups, and marriages that crossed traditional class boundaries. Additionally, it examines how gentry marriages differed from those of the peasant population. The article also analyzes the marriage regions of the Savonian gentry in the 18th and 19th centuries and the prevalence of cousin marriages within various gentry groups. The research data primarily consists of church records from Savonian parishes, preserved by the National Archives of Finland and the Finnish Genealogical Society. The data was collected using genealogical methods and subsequently analyzed statistically. The study encompasses totally 1317 gentry marriages found in the digitized church records from 1721 to 1865. Gentry people married significantly later than the peasant population; gentry men in Savonia married for the first time at an average age of 31, indicating they had achieved financial stability. Gentry brides were nearly seven years younger on average, with only 16% being over 30 at the time of their first marriage. Intra-class marriage was the primary goal, accounting for nearly half of all marriages. However, marriages across class lines also occurred, reflecting the challenges of maintaining class-based lifestyles in the remote areas of the kingdom. More than half of the marriages were between partners from the same parish, with the next most common scenario being spouses from neighboring parishes, elsewhere in Savonia, or other parts of Eastern Finland. Cousin marriages were most common among the highest gentry class, the nobility.

Forging an identity for the nation: Hellenization of imag-ination in the Grand Duchy of Finland

Johannes Huhtinen — Tue, 20 May 2025 00:00:00 +0300

This article examines the domestication of the Greek past in autonomous Finland (1809–1917). It explores the relationship between ancient Greek inheritance and nation-construction and seeks to show how the scholars and other builders of the Finnish-speaking educated public imprinted Hellas on the nation’s memory. Taking a long-term view of the wide-ranging Finnish revivalist movement, I wish to demonstrate why the Neohellenic ideas, texts, and images constituted a prominent feature of nationalistic imagination in these years. Philhellenism (the love of Hellas) is a word and a concept which many associate with the classicist admiration of the cultures of the ancient Mediterranean, or the nineteenth-century political movement to liberate Greece. Here, my aim is to focus on the ways in which revivalist writers made Hellas a part of the national culture stock in the northernmost corner of Europe and to shed new light on archaic imaginary and its importance for communal memory.

Siinä missä filhellenismi (kiintymys kaikkeen kreikkalaiseen) on nykyisin lähes marginaalinen ilmiö, Kreikan ympärille rakentuneet myytti- ja symbolijärjestelmät rehottivat 1800-luvulla ja vaikuttivat vielä 1900-luvullakin ihmisten ajattelutapoihin ja pyrkimyksiin laajemmin kuin usein huomataankaan. Syistä, joita emme vielä täysin ymmärrä, myös kotimaisten kansanvalistajien mielenkiinto ja ajatukset kohdistuivat yhä useammin tähän muinaiseen kulttuuripiiriin. On yllättävää, että ajallisesti ja maantieteellisesti etäinen Hellas kasvoi standardiksi, jota vasten kotoperäistä elämänpiiriä arvioitiin. Tässä artikkelissa tarkastellaan kansallisuusaatteen innostamien tutkijoiden toimintaa ilmiön parissa. Se kartoittaa kansallista identiteettiä luova voima. hellenistisen perinnön kotouttamispyrkimyksiä kansanvalistuksen alku- ja nousuvaiheen Suomessa sekä osoittaa, miten Hellaksesta tuli kansallista identiteettiä luova voima.

Eläinten rooli suomalaisessa koulutusjärjestelmässä

Tuija Koivunen, Taru Konst — Tue, 20 May 2025 00:00:00 +0300

Artikkeli keskittyy siihen, millaista käsitystä eläimistä koulutus on viime vuosituhannen lopulla ja etenkin 2000-luvulla välittänyt, sekä siihen, miten tämä käsitys on omalta osaltaan edesauttanut ekologisten ongelmien syntyä. Näkökulma perustuu ekososiaalisen sivistystavoitteen sekä kriittisen eläintutkimuksen lähtökohtiin. Artikkelissa kootaan yhteen aiempaa tutkimuskirjallisuutta ja analysoidaan sisällönanalyysin keinoin oppilaitosten 2010-luvun opetussuunnitelmia. Keskeinen tulos on, että koulutus on osaltaan vastuussa eläintuotannon merkityksestä ekologisten ongelmien synnyssä ja kehittymisessä, eläinten itseisarvon puuttumisessa sekä näkymättömässä asemassa yhteiskunnassa. Koulutus muokkaa asenteita ja suhtautumistapaa joko suoraan, välillisesti tai sivuuttamalla asian. Toisaalta koulutuksella ja oppilaitoksilla on ratkaisun avaimet käsissään, sillä tällä hetkellä korkeakouluissa, ammatillisissa oppilaitoksissa ja lukioissa opiskelevat nuoret ovat tärkeitä toimijoita ja lähitulevaisuuden päättäjiä. Siksi heille on taattava nykyistä paremmat tiedot muista eläimistä ja luonnosta sekä näiden kytköksistä niin eettisiin valintoihin, ilmastonmuutokseen kuin muihinkin ekologisiin kriiseihin. Tarkastelemalla eläinten asemaa opetuksessa eri aikoina on mahdollista havaita ja tuoda yleiseen tietoisuuteen siinä tapahtuneita muutoksia sekä lisätä historiallista syvyyttä aiheen tarkasteluun.

The article focuses on the perception of animals conveyed through education and how these perceptions have contributed to the emergence of ecological problems. The perspective is grounded in the principles of ecosocial education and critical animal studies. The article synthetizes prior literature and employs qualitative content analysis to examine educational curricula in the 2010s. A key finding is that education plays a role in shaping the significance of animal production in the development of ecological problems, the absence of intrinsic value attributed to animals, and their marginalization in society. Education influences attitudes and approaches either directly, indirectly, or by neglecting the issue altogether. At the same time, education and educational institutions hold the keys to solutions, as young people currently studying in universities, vocational schools, and high schools are future actors and decision-makers. Therefore, they must be provided with better knowledge about animals, nature, and their connections to ethical choices, climate change, and other ecological crises. Examining the position of animals in education across different periods reveals historical shifts and increases the depth of understanding of this subject, while raising public awareness of these changes.

Vihapuheen kohteet ja teemat sekä lajit ja muodot ennen ja nyt

Markku Mattila, Ari Haasio — Tue, 20 May 2025 00:00:00 +0300

Tässä artikkelissa on analysoitu vihapuheen olemusta ja puhunnan muotoja 1930- ja 2000-luvuilla. Tavoitteena on ollut etsiä niitä yhtäläisyyksiä ja eroja, joita kahdella eri aikakaudella on havaittavissa. Keskeiset tutkimuskysymykset ovat: 1) onko vihapuheen retoriikassa, sisällössä ja teemoissa tapahtunut muutoksia tarkasteltavalla ajanjaksolla? ja 2) miten vihapuheen subjektit ovat muuttuneet tarkasteltavalla ajanjaksolla? Tutkimusaineistona on käytetty Isänmaallisen Kansanliikkeen Ajan Suunta -lehteä ajalta 1.1.1933–29.11.1939 sekä Perussuomalaiset r.p:n vuonna 2014 ilmestymisensä aloittanutta verkkolehteä Suomen Uutiset. Lisäksi 2000-luvun materiaalia on kerätty sosiaalisen median kanavista, kuten X/Twitter, Facebook ja YouTube. Molemmat ovat eduskuntapuolueita. Vihapuheen motiivit ovat hyvin samankaltaisia 1930- ja 2000-luvuilla. Yhteiskuntarauhan järkkymisen pelko, oman kulttuurin suojeleminen ja tietämättömyydestä johtuvat ennakkoluulot ovat selkeästi keskeisiä vihapuheen aktivoijia. Myös vihapuheen teemat toistuvat samankaltaisina eri vuosikymmeninä. Keskeisimmät maahanmuuttoa koskevan vihapuheen aihepiirit ovat toimeentulo/työnteko, rikollisuus ja uskonto. 1930-luvulla vihapuhe oli tyypillisesti suoraa vihapuhetta. Nykyään sen sijaan yhä suurempi osa vihapuheesta on epäsuoraa vihapuhetta, jossa asia ilmaistaan esimerkiksi vertauskuvin. Verkon anonymiteetin turvin 2000-luvulla on helpompi esittää vihapuhetta. Toisaalta myös päättäjät ovat 2000-luvulla tuoneet retoriikkaansa vihapuheeksi laskettavia ilmaisuja. Tätä ei ollut havaittavissa 1930-luvulla.

This article analyses the nature and forms of hate speech in the 1930s and 2000s. The goal has been to look for the similarities and differences that can be found in two different eras. The key research questions are: 1) have there been changes in the rhetoric, content, and themes of hate speech in the period under review? and 2) how have the subjects of hate speech changed in the period under review? The Patriotic People’s Movement (Isänmaallinen kansanliike) party’s newspaper Ajan Suunta from January 1, 1933–November 29, 1939, and the online magazine Suomen Uutiset of the Finns Party (Perussuomalaiset r.p.) 2014 onwards have been used as research material. In addition, material from the 21st century has been collected from social media channels such as X/Twitter, Facebook and YouTube. Both are parliamentary parties. The motives of hate speech are remarkably similar in the 1930s and 2000s. The fear of upsetting social peace, protecting one’s own culture and prejudices stemming from ignorance are clearly central activators of hate speech. The themes of hate speech are also similar in different decades. The main topics of hate speech regarding immigration are economy, crime, and religion. In the 1930s, hate speech was typically direct hate speech. In the 2000s, on the other hand, an increasingly large part of hate speech is indirect hate speech, where the matter is expressed with, for example, metaphors. With the anonymity of the Internet, it is easier to present hate speech in the 2000s. On the other hand, in the 2000s, decision-makers have also introduced into their rhetorical expressions that could be considered hate speech. This was not noticeable in the 1930s.

Kerrottu luokka – Pitkän 1970-luvun työläiskirjallisuus yhteiskunnallisten valta- ja vastakertomusten kentillä

Jussi Lahtinen — Tue, 20 May 2025 00:00:00 +0300

Itä-Karjalan sotasaalisarkisto miehityshallinnon välineenä ja Suur-Suomen rakentajana 1941–1944

Liisa Vuonokari-Bomström — Tue, 20 May 2025 00:00:00 +0300

Kleopatra ennen ja nyt

Ulla Rajala — Tue, 20 May 2025 00:00:00 +0300

Jaakkojuhani Peltonen: Kleopatra – viimeisen faaraon myytti. Gaudeamus, 2025. 263 s.

Historian labyrinteissa

Juha-Pekka Koskinen — Tue, 20 May 2025 00:00:00 +0300

Ihminenkö historian opetuksessa keskiössä – Hah!

Matti Rautiainen — Tue, 20 May 2025 00:00:00 +0300

Tässä näkökulma-artikkelissa tarkastellaan kysymystä ihmisestä historian opetuksen keskiössä. Historian opetuksella on demokraattisissa yhteiskunnissa monet kasvot, niin tavoitteina kuin käytännön toteutuksina sisältöihin, tiedon luonteeseen ja tiedon soveltamiseen liittyen. Niissä kaikissa korostuu ihminen historian toimijana. Vai korostuuko? Kuinka paljon historian opetuksessa on lopulta kyse siitä, että ymmärryksemme ihmisestä syvenee ja saa nyansseja vai stereotypioista, jotka pikemminkin sulkevat kuin avaavat oppimista. Autonomisessa koulutusjärjestelmässä opetus ja oppiminen voivat poiketa toisistaan hyvinkin paljon, mutta yleisellä tasolla, kuten oppimateriaaleissa, näyttää siltä, että kuva ihmisestä typistyy pikemminkin kuin syvenee.

Historianopetuksen materiaaleista, etiikasta ja menetelmistä

Wiivi Jouttijärvi — Tue, 20 May 2025 00:00:00 +0300