Finnish Journal of Linguistics

Dalrymple, Mary & Lowe, John J. & Mycock, Louise (eds.). 2019. The Oxford Reference Guide to Lexical Functional Grammar. Oxford: Oxford University Press. Pp. 835

2022-05-24T21:25:03+03:00

Jackendoff, Ray & Audring, Jenny. 2020. The texture of the lexicon. Relational morphology and the parallel architecture. Oxford: Oxford University Press. Pp. xiii + 312.

2021-08-24T10:47:06+03:00

What is “showing” in language?

2022-03-03T14:32:54+02:00

In this squib, I discuss the issue of showing meaning in language. I consider showing to form a continuum with telling (traditional language use with lexico-grammatical units and processes) and define showing in its purest form as a way of signaling meaning through depiction. For this purpose, showing makes use of relatively gradient and non-conventional means which are not typically considered to belong to language proper. I situate showing together with telling in ontology in which language is conceived as being simultaneously a physical, cognitive and social activity on a par with other such types of activities. In mainstream linguistics, showing has been marginalized and set aside from the focus of research. However, I suggest that accepting showing as an inherent part of language and its use has, after closer empirical scrutiny, not only theoretical but also practical implications.

A general characterisation of vowel harmony in Uralic languages

2022-02-16T15:14:48+02:00

The paper gives an overview of phenomena labeled as vowel harmony observable in Uralic languages in a systematic way. Instead of following the family tree, the geographical position of languages or arbitrary parameters, the different vowel harmony systems are arranged into a loose network due to their holistic similarity. Three groups of vowel harmonies are distinguished. The most widespread are canonical front/back harmonies, typical for many of the Uralic languages (dialects) belonging to different branches. Although they show considerable differences when compared to each other, they are strikingly similar when compared to other vowel harmony systems. The second group includes quasi-canonical harmonies, resembling canonical harmonies in some way but differing both from them and from each other in some other aspects. Finally, there are non-canonical harmonies, which consist of two distinct categories, one of which can be labeled vowel harmony only on historical grounds.

What should everyone know about language?

2022-06-28T22:49:13+03:00

This contribution examines whether there is agreement within the global community of linguists on what should constitute common knowledge about language among the general public. We report the results of a large-scale survey study where we asked established linguists around the world (n = 552) to rate 15 language-related questions with respect to how important it is that the public has knowledge about them. We analyze the ratings in relation to the demographic data that we collected from the respondents. Using ordinal logistic regression models, we show that the opinions regarding what is important for everyone to know vary between linguists from different parts of the world as well as between linguists working in different subfields of linguistics. The study provides an empirical starting point for a broader reflection on the field of linguistics and the variation therein with respect to views about public outreach and knowledge transfer.

Ohtoseni, ainoseni, mesikämmen kääröseni

2022-06-23T11:35:51+03:00

Tässä artikkelissa tutkin suomen kielen ’karhua’ merkitseviä sanoja eli karhunnimityksiä sananmuodostuksen ja semantiikan näkökulmasta. Artikkelin aineistossa on 298 suomenkielistä karhunnimitystä. Tarkastelen aluksi, kuinka paljon aineistossa on perussanoja, johdoksia sekä sanayhtymiä, ja keskityn sitten tutkimaan johdosmuotoisia karhunnimityksiä. Selvitän, mitä johtimia karhunnimityksissä on sekä millaisia merkityksiä ja rooleja johdosmuotoisilla nimityksillä karhulle on annettu. Tarkastelen myös, millä tavalla johdosmuotoiset nimitykset jakautuvat eri aineistotyyppeihin eli murre-, kansanruno- ja vanhan kirjasuomen aineistoihin.

Karhunnimitykset olen kerännyt Suomen kansan vanhoista runoista, Suomen murteiden sana-arkistosta ja Suomen murteiden sanakirjasta sekä Vanhan kirjasuomen sanakirjasta. Näkökulmani on siis vanhahkoissa karhunnimityksissä, joista moni on yhdistettävissä historiallisista lähteistä ja kansanrunoista tunnettuun suomalaiseen karhurituaaliin, jossa karhu kaadettiin ja syötiin ja lopuksi karhun pääkallo palautettiin metsään.

Olen jakanut aineiston perussanoihin, johdoksiin sekä sanayhtymiin eli yhdyssanoihin ja sanaliittoihin. Johdoksiin olen laskenut paitsi yhden leksikaalisen morfeemin sisältämät johdokset myös sanayhtymämuotoiset johdokset eli sanayhtymät, joiden edusosa on johdos. Johdosmuotoisia karhunnimityksiä on aineistossa 89. Johdosmuotoisista nimityksistä olen analysoinut johtimen ja sen antaman merkityksen karhulle.

Tutkimuksen perusteella karhulle on johdoksen avulla haluttu antaa nimitys, joka kulloiseenkin tilanteeseen ja käyttökontekstiin sopii. Erityisen suosittu johdin karhunnimityksissä on affektiivinen -(i)nen-johdin, ja nimityksissä esiintyy muitakin affektiivisia johtimia. Niillä karhulle on annettu positiivisia nimityksiä; halventavat nimitykset puuttuvat lähes täysin. Suurin osa affektiivisista nimityksistä sisältyy kansanrunoaineistoon. Toinen esiin nouseva johdin on tekijännimijohdin -jA, jonka sisältävät nimitykset korostavat karhun aktiivista roolia menneisyyden ihmisten uskomuksissa. Koska karhu on ollut monella elämänalalla, esimerkiksi karjantappajana, metsäneläimenä ja mytologisen maailman olentona, keskeinen eläin, nimityksiä on kertynyt valtava määrä.

Das mehrsprachige Bedeutungspotenzial finnischer Lernender

2022-08-15T11:34:19+03:00

Die vorliegende Untersuchung geht der Frage nach, wie Lernende mit Finnisch als Erstsprache ihr mehrsprachiges Bedeutungspotenzial nutzen, wenn sie auf Deutsch oder Schwedisch schreiben und logische sowie semantische Relationen zwischen zwei Sätzen innerhalb eines Satzkomplexes ausdrücken. Das mehrsprachige Bedeutungspotenzial wird als eine Fähigkeit definiert, Bedeutungen in mehr als einer Sprache auszudrücken. Als Datengrundlage werden 29 deutsche und 29 schwedische Texte verwendet, die von denselben InformantInnen verfasst wurden. Das Material wird mithilfe der Analysewerkzeuge der systemisch-funktionalen Linguistik (SFL) untersucht. Die Analyse zeigt, dass der Konnektorengebrauch der Lernenden in beiden Sprachen überwiegend ähnlich ist. Im Deutschen kommen allerdings häufiger kausale Konnektoren vor. Im Schwedischen verwenden Lernende oft som (der/die/das), während die deutschen Äquivalente der, die, das in Lernendentexten nur selten vorkommen. In Zukunft sollte die sprachenübergreifende Verwendung der Konnektoren auch longitudinal untersucht werden, um die Entwicklung der
satzverknüpfenden lexikogrammatischen Ressourcen besser zu verstehen.