Kohti moniäänisempää tulevaisuustyötä
Asukaslähtöiset skenaariot työvälineenä kaupunkien strategiaprosesseissa
Avainsanat:
ennakointi, skenaariot, strategiatyö, strateginen suunnittelu, kaupunkitutkimusAbstrakti
Kaupunkilaisten näkemysten hyödyntäminen kaupunkien strategioissa ja päätöksenteossa on haasteellista. Strategiatyö jää usein pienen joukon toteuttamaksi, ylhäältä alaspäin johdetuksi prosessiksi, joka heijastelee heikosti kaupungin inhimillistä todellisuutta. Ehdotamme tässä kirjoituksessa strategiatyön kehittämistä hyödyntämällä kaupunkilaisten erilaisista lähtökohdista ammentavaa, tulevaisuusorientoitunutta skenaariomenetelmää. Skenaariot tukevat kolmella eri tavalla kaupunkien tulevaisuudesta käytävän keskustelun moniäänisyyttä: Ensiksi, skenaarioiden hyödyntäminen auttaa ihmisiä hahmottamaan paremmin tulevaisuuden mahdollisia polkuja tiivistämällä tulevaisuutta koskevan informaatiotulvan ymmärrettäviksi tulevaisuuskuviksi. Toiseksi skenaariot toimivat myös kaupungin yhteisenä kielenä, jonka avulla kaupunkiorganisaatio ja kaupunkilaiset voivat käydä tulevaisuuskeskustelua jaetuin käsittein. Kolmanneksi skenaariot auttavat arvioimaan strategiaan liittyviä valintoja peilaamalla päätöksiä ja niiden mahdollisia seurauksia suhteessa erilaisiin tulevaisuuksiin. Skenaariopohjaisen ja moniäänisen kaupunkistrategian tuloksena voidaan luoda ominaispiirteensä tiedostava ja monimuotoinen kaupungin kehittämisprosessi, joka toimii asukkaitaan kuunnellen, toimintaympäristön muutoksia ennakoiden sekä ketterästi eri mahdollisuuksiin ja muutostarpeisiin tarttuen.