Kuntien korjaushankkeita suunnitellaan liian lyhytjänteisesti ja epäselvin tavoittein

Kirjoittajat

  • Ulrika Uotila Tampereen yliopisto

Avainsanat:

korjausrakentaminen, kiinteistökanta, korjaushanke, kunta

Abstrakti

Kuntien rakennuskannassa on valtavasti korjattavaa, ja korjaustarpeet koko ajan kasvavat. Huono sisäilma, toimintojen muuttuminen, materiaalien kuluminen ja rakennusosien vauriot ovatkin tyypillisiä lähtökohtia korjaushankkeiden käynnistämiseen. Monesti korjaushankkeet ovat huomattava menoerä kuntien taloudessa, mutta korjaamatta jättäminen aiheuttaa pitkällä aikavälillä vielä suuremmat kulut ja haitat. Hankkeiden onnistuminen onkin ensiarvoisen tärkeää niin kuntatalouden kuin kunnan toimintojen ja kuntalaisten terveyden sekä hyvinvoinnin kannalta. Valitettavan usein kuntien korjaushankkeet kuitenkin epäonnistuvat: tavoitteita ei saavuteta, aikataulu venyy tai hankkeen kustannukset karkaavat käsistä. Korjaushankkeiden läpivientiin niin projektitasolla kuin kuntapäättäjienkin toimissa tarvittaisiin pikaisesti muutoksia.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2022-05-23

Viittaaminen

Uotila, U. (2022). Kuntien korjaushankkeita suunnitellaan liian lyhytjänteisesti ja epäselvin tavoittein. Focus Localis, 50(2). Noudettu osoitteesta https://journal.fi/focuslocalis/article/view/113985