Kotona asuvien 60 vuotta täyttäneiden ihmisten yksinäisyys koronapandemian aikana

Kirjoittajat

  • Hanna Uotila Tampereen ammattikorkeakoulu
  • Outi Jolanki Tampereen yliopisto ja Jyväskylän yliopisto

Avainsanat:

yksinäisyys, ikääntyneet ihmiset, koronapandemia

Abstrakti

Koronapandemia on vaikuttanut monella tavalla yhteiskuntien ja yksittäisten kansalaisten elämään kaikkialla maailmassa. Pandemian hillitsemiseksi asetetut tapaamis­ ja liikkumisrajoitukset nostivat keskusteluun ikääntyneiden ihmisten yksinäisyyden. Tässä kuvailevassa kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan 60 vuotta täyttäneiden kotona asuvien ihmisten yksinäisyyttä koronapandemian aikana. Aineiston muodostavat 22 kansainvälistä artikkelia, jotka valikoituivat järjestelmällisen kirjallisuushaun avulla neljästä tietokannasta. Artikkelien mukaan 60 vuotta täyttäneiden ihmisten yksinäisyys oli pandemia­aikana yleisempää kuin ennen pandemiaa ja lisääntyi erityisesti laajimpien rajoitusten aikana. Pandemia­aika kavensi sosiaalista verkostoa siten, että sosiaalisia kontakteja oli harvempiin ihmisiin kuin aiemmin ja kontaktit olivat lyhempikestoisia sekä epäsäännöllisiä. Yhteydenpito etäyhteyksin lisääntyi, mutta teknologian käytössä oli suuria eroja. Vain osa ihmisistä oli kyennyt korvaamaan menetettyjä tapaamis­ ja kommunikaatiomahdollisuuksia teknologian avulla. Huoli sairastumisesta, rajoituksiin liittyvä itsemääräämisoikeuden menettäminen ja pandemiaan liittyvät muut pelot olivat yhteydessä yksinäisyyden kokemuksiin. Yllättävänä voi pitää tulosta, että pandemia­ajalla oli ollut myös myönteisiä seurauksia, kuten uusien sosiaalisten kontaktien syntyminen naapuruston asukkaisiin ja etäyhteyksien avulla kauempana asuviinkin. Myönteisenä seurauksena voi pitää myös vahvistunutta kiitollisuuden tunnetta olemassa olevista iloa tuottavista asioista.

Loneliness of people aged 60 and over living at home during the COVID-19 pandemic

The COVID-19 pandemic has affected societies and individual citizens’ lives around the world in many ways. Recommended restrictions to minimize face-to-face contact and socialization outside the home fueled the discussion of loneliness and isolation of older adults. This descriptive literature review examines loneliness of people aged 60 and over living at home during the COVID-19 pandemic. The data consists of 22 international articles selected from four databases through systematic literature search. According to the articles, loneliness of people aged 60 and over was more common during the COVID-19 pandemic than before the pandemic, and it increased especially during the most extensive lockdown and stay-at-home orders. The pandemic narrowed social networks so that there were fewer social contacts with fewer people, and contacts were more irregular and shorter than before. The use of remote connections for communication increased, but there were large differences in the use of technology. Only some people were able to replace the lost face-to-face meeting and communication opportunities through technology. Concerns about illness, loss of autonomy and other fears during the pandemic were associated with experiences of loneliness. The studies showed that the pandemic was also associated with positive consequences, such as the emergence of new social relationships with residents in the neighborhood and, through remote connections, even with those living further away. Another positive consequence was enhanced gratitude for existing sources of joy and enjoyment.

 

Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2022-09-30

Viittaaminen

Uotila, H., & Jolanki, O. (2022). Kotona asuvien 60 vuotta täyttäneiden ihmisten yksinäisyys koronapandemian aikana. Gerontologia, 36(3), 271–290. https://doi.org/10.23989/gerontologia.111969