Ikääntyneiden ryhmätoiminnan taloudellinen arviointi ja vaikutukset osallisuuteen

Kirjoittajat

  • Anna-Maria Ruuskanen Itä-Suomen yliopisto
  • Hanna Ristolainen Itä-Suomen yliopisto
  • Elisa Tiilikainen Itä-Suomen yliopisto
  • Päivi Topo Ikäinstituutti, Vanhusasiavaltuutettu
  • Eila Kankaanpää Itä-Suomen yliopisto

Avainsanat:

osallisuus, ikäihmiset, ryhmätoiminta, taloudellinen arviointi

Abstrakti

Osallisuuden edistämistä pidetään keskeisenä yhteiskuntapoliittisena tavoitteena ja ikääntyneiden osallisuutta vahvistavaa toimintaa järjestetään laajasti eri sektoreilla. Erityisesti erilaisten ryhmämuotoisten toimintamallien on nähty edistävän ikääntyneiden osallisuuden kokemusta. Tämä systemaattinen kirjallisuuskatsaus käsittelee tutkimusjulkaisuja, joissa on tarkasteltu ikääntyneiden ryhmätoiminnan vaikutuksia osallisuuteen ja toiminnan taloudellista arviointia. Osallisuuden kokemuksia oli tarkasteltu monissa tutkimuksissa, mutta taloudellisen arvioinnin näkökulma oli harvinaisempi. Lopulliseen tarkasteluun valikoitui viisi artikkelia. Näissä osallisuutta oli arvioitu monilla erilaisilla mittareilla, mikä vaikeutti vertailtavuutta. Lähes kaikissa tutkimuksissa havaittiin, että interventio paransi osallisuutta jolla-kin mittarilla. Koska tutkimusartikkeleita oli vähän ja taloudelliset arvioinnit oli toteutettu erilaisilla menetelmillä, ei interventioiden kustannusvaikuttavuudesta voida tehdä päätelmiä.

Economic evaluation of group-based intervention for older people and effects on social inclusion

Increasing social inclusion is a central goal of social policy. Activities to increase social inclusion of older people are widely organized in different sectors. Especially, various group-based approaches seem to increase social inclusion of older people. In this systematic review, we examine studies which evaluated the effects of group-based interventions to increase social inclusion of older people, and which also applied an economic evaluation. The perspective of economic evaluation was not common. We could include only five articles in the review. In these articles, social inclusion had been assessed with many different indicators, making studies difficult to compare. Four studies reported that the intervention increased social inclusion regardless of the indicator used. Because the methods in the studies varied, no numerical conclusions could be drawn about the cost-effectiveness of the interventions.

Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2023-03-10

Viittaaminen

Ruuskanen, A.-M., Ristolainen, H., Tiilikainen, E., Topo, P., & Kankaanpää, E. (2023). Ikääntyneiden ryhmätoiminnan taloudellinen arviointi ja vaikutukset osallisuuteen. Gerontologia, 37(1), 36–52. https://doi.org/10.23989/gerontologia.115373