Historiallinen Aikakauskirja

Uusinta teknistä tietoa oppimassa: Eurooppalaiset teknilliset korkeakoulut virolaisten insinöörien ja arkkitehtien koulutuspaikkoina

Marjatta Hietala — 2024-06-19

Arvio teoksesta: Raimo Pullat &Tõnis Liibek: Auf der Suche nach der eigenen Alma Mater Ingenieure und Architekten aus Estland, die vor dem Zweiten Weltkrieg an Technischen Universitäten Europas studiert haben. KIT Scientific Publishing 2022. 506 s. ISBN 978-3-7315-1215-8 Verkossa saatavilla: https://doi.org/10.5445/KSP/1000148222

Kriittinen esitys Kiinan lähihistoriasta ja talousmallista

Lauri Paltemaa — 2024-06-19

Arvio teoksesta: Frank Dikötter: China After Mao. The Rise of a Superpower. Bloomsbury Publishing 2022. 390 s. ISBN 978-163-973-051-3.

Hyvä nostalgia ja paha nostalgia

Pertti Grönholm — 2024-06-19

Arvio teoksesta: Antto Vihma: Nostalgia. Teoria ja käytäntö. Teos 2021. 278 s. ISBN 978-952-363-094-9

Historiallinen Aikakauskirja 120 vuotta

Anu Lahtinen — 2024-06-19

Historiallisen Aikakauskirjan ensi numero ilmestyi toukokuussa 1903 eli satakaksikymmentä vuotta sitten, odottelun, selvittelyn ja jännittämisen jälkeen.

Rappiosta renessanssiin

Marja Lahelma — 2024-06-19

Suomen taidehistoriassa on vakiintunut käsitys 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta kansallisen taiteen kultakautena. Tässä artikkelissa tarkastellaan kultakausikertomuksen historiallista rakentumista nostalgian käsitteen valossa. Aineistona toimivat kahden sotienvälisen Suomen keskeisen taidevaikuttajan Onni Okkosen ja Ludvig Wennervirran kirjoitukset. Niiden pohjalta pyritään osoittamaan kultakausikertomuksen taustalla vaikuttavia ideologisia ja poliittisia aatteita, jotka nykynäkökulmasta näyttäytyvät varsin epäilyttävinä. Okkonen ja Wennervirta vaalivat ajalleen tyypillistä kansallishenkeä ja suhtautuivat mielenkiinnolla myös fasismin ja kansallissosialismin kaltaisiin ilmiöihin. Näitä kirjoittajia motivoi entistävä nostalgia, jonka tarkoituksena oli muodostaa menneisyydestä kuva, joka palvelisi nykypäivän tarkoituksia. He näkivät oman aikansa taiteen rappeutuneena, ja uskoivat uuden taiteen kukoistuksen olevan mahdollista vain jos taiteilijat kääntyisivät jälleen ammentamaan oman maansa luonnosta ja kansasta. Näitä myytin ulottuvuuksia ei enää tietoisella tasolla muisteta, mutta ne jatkavat elämäänsä myytin rakenteissa tavalla, jolla on vaikutusta myös nykypäivään. On pohdittava esimerkiksi kysymystä siitä, kuka saa kuulua siihen kansaan, jonka tuntoja kansallisen taiteen tradition ajatellaan ilmentävän. Tästä syystä on tärkeää tunnistaa kultakausikertomuksen myyttiluonne ja kohdistaa huomio sen historialliseen rakentumiseen.

Asiasanat: nostalgia, kultakausi, Onni Okkonen, Ludvig Wennervirta, Suomen taide, taidehistoria

Nostalgia identiteetin rakentajana: Valev Uibopuun pakolaisvuosien kirjeenvaihto

Anna Hukka — 2024-06-19

Virolainen kirjailija Valev Uibopuu (1913–1997) eli maanpaossa vuodet 1943–1991. Tältä ajalta häneltä on säilynyt aktiivinen kirjeenvaihto, joka on artikkelin keskeisin tutkimusaineisto. Tutkin, miten nostalgia rakentui ja ilmeni Uibopuun kirjeenvaihdossa sekä miten nostalginen kodin kaipuu toimi osana identiteetin rakennusta. Kirjeiden luennassa on auttanut hermeneuttinen ja empaattinen lähestymistapa.

Pakolaisvirolaisten jakama traumaattinen kodin menetys ohjasi Uibopuun ajatukset jatkuvasti menneeseen, ja Uibopuun kokema nostalgia kytkeytyikin vahvasti nostalgian sananmukaiseen merkitykseen – koti-ikävään. Siihen liittyivät kiinteästi aiemmat eletyt ja koetut paikat ja maisemat – ennen kaikkea lapsuuden kotitalo ja etelävirolainen luonto – sekä niihin liittyvät läheiset ihmiset.

Uibopuu pyrki säilyttämään menetetyn kotinsa mielessään muistelun ja unelmoinnin avulla. Hän keskittyi muistelussaan positiivisiin muistoihin, jolloin lapsuus muuttui ihannoiduksi. Samalla nostalgiseen muisteluun liittyi kuitenkin myös surun ja menetyksen tunteet. Uibopuu tiedosti menetyksen lopullisuuden – menneeseen paluun mahdottomuuden ja muistinsa muokkautumisen ajan kuluessa, ja hänen nostalginen muistelunsa olikin siten reflektiivistä.

Nostalgisessa muistelussa Uibopuu hyödynsi erityisesti kirjeissä rakentuvaa sosiaalista tilaa sekä materiaa, kuten valokuvia ja esineitä, jotka muistuttivat entisestä. Siten hän saattoi säilyttää muistonsa kodista elävinä. Kertomalla, kuka oli ja mistä tuli, hän pystyi käsittelemään erosta johtuvaa traumaa ja pakolaisuuden synnyttämää häirittyä jatkuvuuden tunnetta ja näin edistää tunnetta eheästä identiteetistä.

Asiasanat: nostalgia, kirjeenvaihto, koti, identiteetti, pakolaisvirolaiset

Kaipuu ja muuttuvat identiteetit

Jari Nikkola — 2024-06-19

Artikkeli analysoi amerikansuomalaisen omaelämäkerrallisen kirjoittamisen (life writing) nostalgiakuvausten piiristä nousevia suomalaisuuden merkityksiä, sukupolvista muutosta sekä tarvetta itseymmärryksen uudelleenmäärittelyyn alkuperäisen maahanmuuttokulttuurin jälkeisessä tilanteessa. Artikkelin aineistona toimivat Jingo Viitala Vachonin, Jane Piirron ja Inkeri Väänänen Jensenin omaelämäkerralliset tekstit. Kirjoittajat edustavat toista ja kolmatta amerikansuomalaista sukupolvea. Nostalgia käsitetään artikkelissa kaksoisfunktion omaavaksi ilmiöksi, jota kuvaavat sekä positiiviset että negatiiviset tunteet.

Asiasanat: amerikansuomalaiset, nostalgia, itseymmärrys, etninen identiteetti, life writing, sukupolvinen muutos.

Lauluihin varautunut menneisyys: Nostalgiset laulut muistin paikkoina KOM-teatterin esityksessä Baikalin lapset

Topi Vainikainen — 2024-06-19

Käsittelen artikkelissani nostalgisten laulujen merkitystä menneisyyttä käsittelevässä teatteriesityksessä. Analysoin helsinkiläisessä KOM-teatterissa vuonna 2002 ensi-iltansa saanutta esitystä Baikalin lapset, joka kahdessa toisiinsa kiertyvässä aikatasossa käsitteli taistolaista liikettä ja sen muistamista. Esityksessä käytettiin paljon 1970-luvusta muistuttavia lauluja, jotka olivat esityksessä sekä mennyttä kuvittavia että tarinaa eteenpäin vieviä elementtejä. Hahmotan laulut muistin paikoiksi, jotka säilövät mennyttä aikaa. Kun lauluja kuunnellaan myöhemmin uudelleen, myös niihin sisällytetyt tunnekokemukset aktivoituvat uudelleen. Lähestyn lauluja tarkastelemalla niiden käyttöä pohdiskelevana nostalgiana, jossa korostuu menneeseen aikaan sisältyvän kaipauksen ohella menneisyyden peruuttamattomuuden tunnustaminen. Todennan artikkelissani, että laulut ilmentävät esityksessä toisaalta kollektiivista ja toisaalta eksistentiaalista kaipausta. Samaan aikaan lauluja käytettiin välineenä ottaa kantaa kulttuurissa käytyyn keskusteluun taistolaisuuden perinnöstä, mitä voimisti myös esityspaikka, taistolaiseen kulttuuriliikkeeseen liitetty KOM-teatteri.

Asiasanat: teatteri, esitys, KOM-teatteri, muistin paikka, pohdiskeleva nostalgia, taistolaisuus

Kahdesti haudattu majuri Toll: Siunaamattoman maan hautakappeli esimerkkinä hautaustavan murrosajoista

Titta Kallio-Seppä — 2024-06-19

Artikkeli käsittelee Vihdissä Kourlan kartanon mailla sijaitsevaa Toll-suvun hautakappelia. Kappelin rakennutti leski Catharina Charlotta Swedenmarck miehellensä majuri Carl Fredrik Tollille (1718–1784) tämän poismenon jälkeen vuosina 1785–86. Rakennuttaminen tapahtui hautaustapojen murrosaikana, jolloin kirkkoon ja kirkkomaalle hautaaminen oli juuri kielletty, mutta aatelisto halusi edelleen tulla haudatuksi säätynsä arvoisesti. Tämän johdosta majuri Toll päädyttiin hautaamaan kahdesti. Ensin hän sai leposijan vastoin kieltoja Tenholan kirkossa sijaitsevasta suvun hautakammiosta. Tämän jälkeen leski ryhtyi vastoin kirkon sääntöjä rakennuttamaan hautakappelia yksityiselle siunaamattomalle maalle. Lesken hankkeesta ja sen sallimisesta käytiin yli vuoden jatkunut huolestunut keskustelu Tenholan ja Vihdin seurakuntien papiston sekä konsistorin kesken. Lopulta siunaus kappelin rakentamiseen ja majuri Tollin siirtoon kappeliin hankittiin kuningas Kaarle III:lta. Tosin tuossa vaiheessa kappeli oli jo valmis ja majuri Toll siirretty sen kammioon maaliskuussa 1786.

Artikkelissa aatelisen hautaamisen aihetta käsitellään monitieteisen aineiston kautta. Kirjallisina lähteinä käytetään seurakuntien ja tuomiokapitulin aineistoja. Vuonna 2020 Kourlan hautakappelissa tehty arkeologinen dokumentointi tuo puolestaan tietoa majuri Tollista sekä hänen hautaamiseensa liittyneestä materiaalisesta kulttuurista. Vainaja tunnistettiin osteologisen tutkimuksen sekä arkun nimikilven perusteella. Elinaikanaan majuri Toll on ollut noin 170 cm pitkä ja ihannepainoltaan hän ollut noin 74 kg. Hänen hampaistossaan on merkkejä karieksesta ja hampaiden elinaikaisesta irtoamisesta. Vainajan yllä on säilynyt jäännöksiä silkkikankaasta ja jalassaan hänellä on neulotut sukat.

Arkeologinen tutkimus vahvistaa, että majuri Toll haudattiin kahdesti. Hautaamisten materiaalisena muistona ovat kaksi sisäkkäistä arkkua, jotka todistavat siirrosta. Sisempi arkku on ollut ajan tapaan vuorattu palttinakankaalla, mistä kertovat punaiset sinettivahat arkun reunalla. Sisemmän arkun kansi on kirkkoon hautaamisen vuoksi pysynyt puhtaana ja siinä on jäännöksiä kanteen kiinnitetystä koristeesta. Ulompi arkku on ollut siirtoa varten rakennettu karkeampitekoinen laatikko, jota on vuoltu sisäpinnoilta alkuperäisen arkun sovittamiseksi sen sisään.

Asiasanat: kirkkohautaus, hautakappeli, aateli, Kourla, Swedenmarck

Maakunnan neljä käännettä

Alina Maija Kuusisto — 2024-06-19

Artikkeli tarkastelee suomen kielen maakunta-sanan käyttöä 1800-luvun aikalaiskeskustelussa ja tunnistaa murtumakohtia, joissa sanan tietyt merkitykset ovat vahvistuneet ja toiset jääneet taka-alalle. Lähtökohtana on käsitehistorian ajatus yhteiskunnan muutoksesta kielellisten muutosten taustalla – käsitteet heijastavat menneisyyden ihmisten ymmärrystä todellisuudesta ja selittävät siten näiden toimintaa ja ajattelua. Maakuntaa voi pitää eräänlaisena suomen kielen avainkäsitteenä, joka on toisaalta itsestään selvä toisaalta monitulkintainen ja vaikeasti määriteltävä. Se on joustanut ja muovautunut tarpeen mukaan sekä tarjonnut poliittista ja diskursiivista käyttövoimaa tietyissä historiallisissa käännekohdissa. Maakunta-sanan kirjallista käyttöä ja merkityksiä 1800-luvun kielenkäytössä ei kuitenkaan ole aikaisemmassa tutkimuksessa tarkasteltu systemaattisesti. Myös kansakuntien sisäiset aluetasot ovat jääneet käsitehistoriallisessa tutkimuksessa verrattain vähälle huomiolle. Artikkelin johtopäätöksenä maakunta-sanan käytössä voi osoittaa neljä murrosvaihetta, joita ovat Suomen valtiolliseen asemaan liittynyt keskustelu, kansan merkityksen nousu fennomaanien poliittisen retoriikan kärkeen, maakunnallisuuden hyödyntäminen suomalaisuusaatteessa sekä maakuntien vahvistuminen tarkat rajat omaavina poliittisen, sosiaalisen ja taloudellisen toiminnan tiloina. Maakunta-sana on osa 1800-luvulla muovautuneiden ja toisiinsa kytköksissä olevien poliittisten, yhteiskunnallisten ja alueellisten avainkäsitteiden kenttää.

Asiasanat: maakunta, poliittinen tila, käsitehistoria

Kaavailut kansakoulunopettajainkoulutuksen sisäänoton poliittisista rajauksista ja vasemmistolaisten opettajien valvonta 1950- ja 1960-lukujen taitteessa

Ville Okkonen — 2024-06-19

Tässä artikkelissa tarkastellaan oikeistolaisen Suomalaisen Yhteiskunnan Tuen ja Suojelupoliisin toimintaa opettajankoulutukseen vaikuttamiseksi 1950- ja 1960-lukujen taitteessa, tarkemmin laitavasemmiston eristämiseksi opettajankoulutuksesta. Aineistona käytetään SYT:n opettajankoululutuslaitosten johdolle järjestämiä neuvottelupäiviä sekä Suojelupoliisin opettajia koskevia ilmoituksia. Näkökulma tarkentaa kuvaa niistä koulumaailman konservatiivisista lähtökohdista, jotka innoittivat myöhemmin vasemmistolaistumiseen. Keskeisenä johtopäätöksenä on, että kommunisteja vastaan toimi epävirallinen, opettajankoulutuksen johdon organisoima virkakielto.

Asiasanat: kylmä sota, turvallisuuspoliisi, opettajankoulutus, kommunismi

Tieto, taito, into ja yhteisö

Maiju Wuokko — 2024-06-19

Analysoimme yliopistoissa opettavien näkemyksiä historia-alan asiantuntijuuden luonteesta ja analysoimme, miten ensimmäisen vuoden opiskelijoiden asiantuntijuuden kehittymistä pyritään tukemaan. Aineistomme koostuu kymmenestä puolistrukturoidusta haastattelusta, joissa haastattelimme yhteensä 15 historian johdanto- tai orientaatiokurssien opettajaa seitsemässä suomalaisyliopistossa. Pedagogisen ja psykologisen asiantuntijuustutkimuksen valossa asiantuntijuuden keskeiset ulottuvuudet ovat teoreettinen, käsitteellinen tieto, käytännöllinen tieto, itsereflektointitaidot, sosiokulttuurinen ulottuvuus ja motivationaaliset tekijät. Historiallista ajattelua ja historia-alan asiantuntijuutta käsittelee lisäksi oma tutkimushaaransa. Haastateltaviemme käsitykset ovat linjassa aiemman historia-alan asiantuntijuutta tarkastelevan tutkimuksen kanssa. Haastateltavat huomioivat opetuksessaan kaikki asiantuntijuuden ulottuvuudet, joskin painotukset vaihtelevat. Sekä aiemman tutkimuksen että haastatteluiden perusteella epistemologinen ymmärrys historian luonteesta on historia-alan asiantuntijuuden keskiössä. Teoreettisen, käsitteellisen tiedon ulottuvuus ei kuitenkaan välttämättä kehity opiskelijoilla ensin. Käytännöllisen tiedon, itsereflektointitaitojen, yhteisöllisyyden ja motivaation ulottuvuudet voivat olla yliopisto-opintojen alkuvaiheessa ratkaisevampia, koska niiden varaan rakentuu myös epistemologisen ymmärryksen karttumisen pitkä prosessi.

Avainsanat: historia, yliopisto-opetus, johdantokurssi, asiantuntijuuden ulottuvuudet, historia-alan asiantuntijuus, historiallinen ajattelu

Nostalgia: Tunteita, muistoja ja identiteetin rakentamista

Pertti Grönholm — 2024-06-19

Tässä Historiallisen aikakauskirjan numerossa syvennytään nostalgiaan historiallisena tunteena ja kulttuuri-ilmiönä. Nostalgiaan on modernina aikana liitetty kaksijakoisia mielleyhtymiä, niin kultareunaista muistelua ja tunnelmointia kuin pakonomaista kaipuuta kadotettuun menneisyyteen.