Helsinki Law Review

Corporate Sustainability Due Diligence Directive (CS3D) changes the legal landscape for large companies and their chains of activities

2024-09-16T14:36:09+03:00

Vapaaehtoisen päästökompensoinnin virhetilanteet kuluttajasuhteessa

2024-06-18T11:50:22+03:00

Vapaaehtoisen päästökompensaatiomarkkinan kasvu on voimakasta, ja kompensaatiopalvelun kysyntä kasvaa myös Suomessa. Päästökompensaatiohankkeiden valvonta on nykyisin pitkälti yksityisten sertifiointijärjestelmien varassa, ja todentamattomat ympäristöväittämät ovat yleisiä. Kuluttajien voi olla erittäin vaikea arvioida ympäristöväittämien paikkansapitävyyttä, ja heillä on harvoin täsmällistä tietoa hyödykkeiden valmistamisen tosiasiallisista ympäristövaikutuksista.

Päästökompensaation toteuttamisessa noudatetaan yleensä tietylle standardille asetettuja kriteerejä, joilla kompensaatiohankkeen laadukkuus pyritään varmistamaan. Keskeisiä kriteerejä ovat ilmastohyödyn mitattavuus, lisäisyys, ajoitus, pysyvyys, kestävyys sekä kaksoislaskennan kielto.

Kuluttajasuhteessa päästökompensointia voidaan joko käyttää osana yrityksen markkinointia tai sitä voidaan tarjota kuluttajalle hyödykkeenä. Ero näkyy erityisesti tilanteessa, jossa kompensaatio on tavalla tai toisella virheellistä. Kyse on silloin joko totuudenvastaisesta tai harhaanjohtavasta markkinoinnista taikka kulutushyödykkeen virheestä.

Tutkimuskysymykseni on:

Miten kuluttajasuhteessa ilmenevät vapaaehtoisen päästökompensaation virhetilanteet ratkeavat voimassa olevan oikeuden mukaan?

Kuluttajansuojalaki (38/1978, KSL) kuluttajaoikeudellisena yleissäännöksenä soveltuu sekä markkinoinnin että kulutushyödykkeen virhetilanteisiin. Sääntelyn jättäminen kuluttajansuojalain varaan ei kuitenkaan ole kaikilta osin tyydyttävä ratkaisu, sillä kuluttajansuojalakia sovelletaan vain kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisessä suhteessa, mikä rajaa osan päästökompensaatiopalvelun tarjoajista sääntelyn ulkopuolelle.

Päästökompensoinnin varallisuusoikeudellinen asema on jossain määrin epäselvä. Eri tahot ovat katsoneet päästökompensaatiossa olevan kyse esimerkiksi vastikkeettomasta hyväntekeväisyydestä, palvelusopimuksesta tai vastikkeellisesta vaihdannasta. EU-tasolla on valmisteilla useita päästökompensoinnin luotettavuuden parantamiseen pyrkivää säädöshanketta. Päästökompensaatiopalvelun luotettavuusongelmiin perustuvaa kantaa päästökompensaation vastikkeettomuudesta on tarkistettava viimeistään siinä vaiheessa, kun uudet oikeudelliset puitteet valvoa hankkeiden todennettavuutta vahvistuvat.

Tutkimuksen mukaan vapaaehtoisen kompensaation kaupassa on kyse kuluttajapalveluksesta. Kompensaation virhetilanteeseen olisi mahdollista soveltaa kuluttajansuojalain 8 luvun eräitä kuluttajapalvelussopimuksia koskevia säännöksiä.

Todistustaakan jakautuminen työsyrjintää koskevassa adheesioprosessissa

2024-06-17T20:06:14+03:00

Työsyrjintä on rikoslaissa kriminalisoitu teko, jonka vastuu kohdistuu työnantajaan tai tämän edustajaan luonnollisena henkilönä. Työsyrjinnän rangaistusseuraamuksen lisäksi työsyrjinnän uhrilla on mahdollisuus vaatia työnantajalta tai tämän edustajalta myös yksityisoikeudellisia korvauksia tai hyvitystä yhdenvertaisuuslain, tasa-arvolain, vahingonkorvauslain tai työsopimuslain perusteella. Tällaiset yksityisoikeudelliset vaatimukset voivat olla asianomistajalle jopa merkityksellisempiä kuin vastaajalle tuomittava rangaistusseuraamus.

Asianomistajan yksityisoikeudellinen vaatimus voidaan tutkia joko erillisenä riita-asiana tai adheesioperiaatteen mukaisesti syyttäjän ajaman rikosprosessin sivuvaatimuksena. Pääsääntöisesti asianomistajan kannalta lienee edullisinta saada tämän yksityisoikeudellinen vaatimus käsitellyksi rikosprosessin yhteydessä. Työsyrjintää koskevassa riita-asiassa sovelletaan kuitenkin kantajan kannalta edullista syrjintää koskevaa legaalista presumptiota ja sitä seuraavaa vastaajalle kääntyvää todistustaakkaa, jota ei rikosprosessissa syyttäjän todistustaakan sekä syytetyn syyttömyysolettaman ja itsekriminointisuojan vuoksi voida soveltaa. Tutkimuksessa on pyritty hahmottamaan sitä, miten tämä todistustaakan jakautumista koskeva ristiriita voidaan ratkaista työsyrjintätapausta koskevassa adheesioprosessissa, kun sekä rangaistus- että yksityisoikeudellinen vaatimus perustuvat samoihin tosiseikkoihin.

Tutkimuksessa havaitaan, että oikeuskäytännön ja kirjallisuuden perusteella näyttäisi mahdolliselta, että työsyrjintärikostapauksissa todistustaakka kääntyy vastaajalle sen jälkeen, kun kantaja on ensin näyttänyt syrjinnän todennäköiseksi. Ilmiötä systematisoitaessa tutkimuksessa päädytään siihen, että työsyrjinnän rikosprosessuaalisessa menettelyssä näytetään sovellettavan jonkinlaista todistustaakan osittain kääntävää faktista presumptiota, joka muistuttaa läheisesti työsyrjinnän yksityisoikeudellisissa riita-asioissa sovellettavaa legaalista presumptiota.

Tutkimustulos osoittaa ristiriidan havaitun presumption ja syyttäjän yksinomaisen syyttämistaakan ja syytetyn syyttömyysolettaman välillä, sekä toisaalta sen, että asianomistaja näyttäisi pääsevän hyötymään tietynlaisesta syrjintäolettamasta myös silloin, kun tämän yksityisoikeudellinen vaatimus tutkitaan rikosasian yhteydessä adheesioperiaatteen mukaisesti.

Todennäköisyystahallisuus ja objektiivinen todennäköisyys

2024-06-17T20:24:34+03:00

Todennäköisyystahallisuudessa on kysymys rikosoikeudellisesti arvioitavasta teosta, jonka tunnusmerkistönmukaista seurausta rikoksentekijä on itse pitänyt varsin todennäköisenä. Tällaisessa vastuuinstituutiossa on luonnostaan joitain epäselvyyksiä, koska tekijän mieleen on vaikea päästä ja toisaalta tämän todennäköisyyskäsitettä on vielä vaikeampi konstruoida. Tässä tutkimuksessa olen käsitellyt omasta mielestäni keskeistä ja verrattain vähälle huomiolle jäänyttä todennäköisyystahallisuuden kysymystä, eli sitä, miten todennäköisyystahallisuuden sisältämä todennäköisyyskäsite liittyy matemaattiseen todennäköisyyteen. Tutkimus on mielestäni tärkeää useasta syystä. Ensinnäkin voidaan todeta, että useimmiten kun todennäköisyystahallisuuteen otetaan kantaa, joudutaan myös ottamaan kantaa reaaliseen todennäköisyyteen – vähintäänkin implisiittisesti. Lisäksi myös todennäköisyystieto sekä valmiudet sen hyödyntämiseen kasvavat koko ajan, jolloin on arvokasta tutkia, miten tähän tietoon suhtaudutaan.

Tutkimus on luonteeltaan monitieteinen. Siinä hyödynnetään oikeustieteen metodeista ensinnäkin lainoppia rikosoikeudellisen vastuuopin ja erityisesti sen sisältämän tahallisuusopin ja edelleen todennäköisyystahallisuuden hahmottamiseksi. Tämän lisäksi tutkimus sisältää huomattavasti oikeusteoreettisia elementtejä todennäköisyystahallisuuden taustalla vaikuttavien monimutkaisempien kysymysten pohdinnan vuoksi. Keskeinen monitieteisyyden metodi taasen on tilastotieteen todennäköisyyslaskenta, jota hyödynnetään käsiteltäessä tuomioistuinten – lähinnä KKO:n – ratkaisujen todennäköisyystiedon hahmottamista ja käsittelemistä, eli lähinnä käytännössä sitä, millaisena tuomioistuin on todennäköisyyttä eri tapauksissa pitänyt. Tämä arvioinnin tarkoituksena on tuottaa juridis–matemaattinen synteesi.

Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että objektiivisella todennäköisyydellä on suurikin merkitys todennäköisyystahallisuudessa. Ensinnäkin on selvää, että useimmiten käytännössä ei voida tyydyttävästi edes arvioida tekijän mielentilaa, jolloin objektiivinen todennäköisyys määrittää käytännössä todennäköisyystahallisuuden olemassaoloa. Toisaalta voidaan myös esittää, että pelkkä tekijän oma näkemys jonkin seurauksen todennäköisyydestä – olkoon se kuinka varma hyvänsä – ei riitä vastuun toteutumiseen, vaan seurauksen täytyy myös aidosti olla todennäköinen. Nämä ajatukset ovat pitkälti myös varmistuneet oikeuskäytännössä. Toisaalta tuomioistuimissa ei ole tähän mennessä ainakaan suoritettu monimutkaisempaa todennäköisyyslaskentaa, joten ratkaisujen laskennallista tyydyttävyyttä ei voida täysinkään varmistaa.

Todennäköisyyslaskennan täydellinen hyväksyminen todennäköisyystahallisuusmalliin voi toisaalta olla myös itsessään ongelma. Niitä tapauksia, joissa tuomioistuimissa on selkeimmin nojauduttu todennäköisyyslaskentaa mukaileviin malleihin, on kritisoitu erinäisistä – lähinnä kriminaalipoliittisista – syistä. Tässä tutkimuksessa ei ollut mahdollisuutta ehdottaa korvaavaa mallia tai käsitellä esitettyjä parannusehdotuksia – eikä se ollut tarkoituksenakaan. On kuitenkin mielestäni selvää, että näiden löydöksieni perusteella todennäköisyystahallisuuden soveltuvuutta tietynlaisiin matemaattisempiin rikoksiin sekä sen mielekkyyttä muuttuvassa maailmassamme on syytä tutkia lisää.

General Principles in the Decisions of the Ad Hoc Criminal Tribunals

2024-07-04T20:01:23+03:00

The Prosecutor v. Furundžija judgment has been criticized for the creative application of the principle of human dignity in expanding the definition of the crime of rape. Here, the main point of critique has been how the International Criminal Tribunal for the former Yugoslavia utilized the principle of human dignity to outweigh legality. This paper seeks to summarise some of the problems arising from the application of general principles in the ad hoc Tribunals in general and in relation to legality, and to answer the question, whether creative ways to utilize general principles should be allowed. The significance of judicial creativity is demonstrated with examples of the effects the judgements have had on individuals and the ICL. These objectives are achieved through critical analysis of relevant literature and case law of the Criminal Tribunals for the Former Yugoslavia and Rwanda, the focus remaining on the Furundžija judgement.

Toimitukselta

2024-10-26T11:55:01+03:00