Hoitotiede

Kunniatohtori – hoitotieteen tunnustettu vaikuttaja

Helena Leino-Kilpi — 2024-09-24

Akateemisessa kulttuurissa myönnetään kunniatohtorin arvo promootiossa henkilölle, jolla on merkittäviä saavutuksia tietyllä tieteen- tai kulttuurinalalla tai merkittävä vaikutus yhteiskunnassa. Artikkelin tarkoituksena on koota tiedot hoitotieteen kunniatohtoreista Suomen viidestä yliopistosta hoitotieteen akateemisen koulutuksen ja tutkimuksen käynnistymisestä vuodesta 1979 vuoden 2023 loppuun. Tiedot kerättiin sähköisellä lomakkeella hoitotieteen laitoksilta/yksiköistä maalis-toukokuussa 2024 ja niitä täydennettiin käytettävissä olevilla lähteillä. Aineisto analysoitiin dokumenttianalyysin periaattein.

Hoitotieteen kunniatohtoreita oli promovoitu 23 (Itä-Suomen yliopisto 7, Tampereen yliopisto 5, Turun yliopisto 5, Oulun yliopisto 4, Åbo Akademi 2), joista yhdeksän Suomesta, seitsemän Euroopasta ja seitsemän Pohjois-Amerikasta. Kutsumisen perusteina olivat: 1) tieteenalan koulutuksen ja tutkimuksen kehittäminen, 2) tutkimuksen ja koulutusalan yhteyden vakiinnuttaminen palvelujärjestelmään, hallinnon ja johtamisen koulutuksen merkityksen ja potilaiden hoitoon liittyvän hoitotieteellisen tiedon korostuminen ja 3) tieteenalan ja tutkimusohjelmien suuntautumiset.

Kunniatohtoreilla on ollut merkittävä vaikutus suomalaisen hoitotieteen koulutus- ja tutkimuslinjauksiin, tutkimustiedon siirtymisessä päätöksentekoon ja kansainvälisen opetus-, tutkimus- ja verkostotoiminnan kannalta. Kunniatohtoriperinteen vaaliminen on tärkeää hoitotieteen laitoksissa ja yksiköissä myös jatkossa.

Uudistuva Hoitotiede-lehti

Marja Härkänen — 2024-09-24

Moniammatillinen yhteistyö erityistason palliatiivisessa hoidossa ja saattohoidossa

Pauliina Kesonen — 2024-09-24

Moniammatillista yhteistyötä pidetään olennaisena osana yksilöllistä ja kokonaisvaltaista palliatiivista hoitoa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata moniammatillista yhteistyötä erityistason palliatiivisessa hoidossa ja sen muuttumista potilaan siirtyessä saattohoitoon. Tutkimus toteutettiin laadullisena kuvailevana tutkimuksena haastattelemalla erityistason palliatiivisessa hoidossa työskentelevää sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä (n=50) touko-marraskuussa 2019. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Haastateltavat kuvasivat moniammatillista yhteistyötä palliatiivisessa hoidossa eri ammattilaisten osaamisen yhdistämisenä, yksilöllisistä tarpeista lähtevänä hoitona, moniammatillisen tiimin kommunikaationa ja ammatilliset rajat ylittävänä kollegiaalisuutena. Potilaan siirtyessä saattohoitoon haastateltavat kuvasivat moniammatillista yhteistyötä potilaan hoidon tarpeiden muuttumisena, tiimin yhteistyön tiivistymisenä, tuen tarpeen lisääntymisenä ja herkkyyden korostumisena yhteistyössä. Moniammatillisen tiimin jäsenten tulisi ymmärtää palliatiivisen hoidon luonne, jotta potilas saa tilanteestaan huolimatta tarvitsemansa hoidon, mutta hoidosta karsitaan kaikki epäolennainen pois. Kun potilas siirtyy saattohoitoon, yhteistyö tiimin sisällä tiivistyy.

Hoitohenkilökunnan tietämys nielemisvaikeudesta ennen ja jälkeen kouutusintervention

Tiina Ihalainen — 2024-09-24

Nielemisvaikeudet ovat yleisiä henkilöillä, jotka tarvitsevat hoitoa terveyskeskusten osastoilla,
hoivakodeissa tai kotihoidossa. Nielemisvaikeus voi heikentävää yleisvointia aiheuttamalla aliravitsemusta ja aspiraatiosta johtuvia keuhkokuumeita. Hoitohenkilökunta on tärkeässä asemassa nielemisvaikeuksien tunnistamisessa ja haittavaikutusten ennaltaehkäisemisessä. Tutkimusten mukaan hoitohenkilökunnalla ei kuitenkaan ole riittävästi tietoa nielemisvaikeuksista ja niiden seurauksista. Tämän interventiotutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lisääkö koulutus hoitohenkilökunnan tietämystä nielemisvaikeuden ja aspiraation oireista, haittavaikutuksista sekä siitä, miten nielemisvaikeudet tulisi huomioida
ruokailutilanteessa. Aineisto kerättiin vuonna 2020 kyselylomakkeella, jossa terveyskeskussairaaloiden kuntoutusosastoilla, hoivakodeissa ja kotihoidossa työskentelevä hoitohenkilökunta (N=27) täytti saman kyselylomakkeen ennen ja 1–2 kuukautta jälkeen nielemisvaikeuksia käsittelevää puheterapeutin pitämää kahden tunnin mittaista luentotyyppistä koulutusta. Tässä tutkimuksessa hoitohenkilökunta tunnisti nielemisvaikeuden
haittavaikutukset, kuten aliravitsemus ja keuhkokuume, hyvin jo ennen koulutusta.
Sen sijaan tietämys nielemisvaikeuden oireista ja nielemisvaikeuden haittavaikutusten ennaltaehkäisemisestä muuttuivat monilta osin tilastollisesti merkitsevästi koulutusintervention
jälkeen. Pieni otoskoko huomioiden voidaan suuntaa antavasti todeta, että kestoltaan suhteellisen lyhyelläkin koulutusinterventiolla voidaan lisätä hoitohenkilökunnan tietämystä nielemisvaikeuksien tunnistamisessa ja huomioimisessa hoitotyössä.

Resilience among Finnish individuals with a colorectal cancer diagnosis: a cross-sectional study

Saija Sihvola — 2024-09-24

The purpose of this cross-sectional study was to describe resilience and related background characteristics among Finns with a colorectal cancer diagnosis. A total of 650 participants were invited. Data were collected in 2021 using the Connor-Davidson Resilience Scale© (CD-RISC-25)
and analyzed using independent samples T-tests, Analysis of variance, Mann-Whitney, and Kruskal-Wallis tests. The study followed the STROBE Checklist for cross-sectional studies.
The mean resilience of the participants (n=88) was 73.22 (range 0-100). Older age, male gender,
not having received chemotherapy, and longer time since diagnosis were related to better
resilience across several CD-RISC item scores. Of these, ability to adapt to change was related
to both, to older age and male gender, and age also to the total resilience score (p≤0.05).
Participants` low resilience levels reflect possible need for psycho-social support. Especially
younger and female patients, patients undergoing chemotherapy, and patients at the early
phases of cancer need more support.

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöaikuisten kokeman vähemmistöstressin yhteys mielenterveyshäiriöihin – systemaattinen kirjallisuuskatsaus

Anne Kärki — 2024-09-24

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla on suurentunut riski mielenterveyshäiriöihin koetun vähemmistöstressin vuoksi. He kokevat ennakkoluuloja, häirintää ja syrjintää vähemmistöasemansa takia. Tässä kirjallisuuskatsauksessa kuvataan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin identifioituvien aikuisten kokemaa vähemmistöstressiä, ja sen yhteyttä mielenterveyshäiriöihin.

Kirjallisuuskatsaukseen valittiin 17 tutkimusta kolmesta eri tietokannasta. Tutkimusten laadunarviointi toteutettiin Joanna Briggs Instituutin laadunarviointikriteerejä käyttäen. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysilla.

Tulosten mukaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistön kokema vähemmistöstressi lisäsi mielenterveyshäiriöitä. Ennakkoluulot, asenteet ja syrjintä lisäsivät masennusoireita, ahdistuneisuutta ja aiheuttivat muita vakavia mielenterveyshäiriöitä. Identiteetin salaaminen aiheutti vakavia mielenterveyshäiriöitä ja lisäsi riskiä vähempiarvoisuuden kokemuksesta. Sisäistetyt haitalliset ajatusmallit lisäsivät vakavia mielenterveyshäiriöitä ja riskiä sisäistettyyn itsesyrjintään. Sen sijaan avoimuus omasta identiteetistä ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöyhteisöltä saatu tuki kohensivat mielenterveyttä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että koettu vähemmistöstressi voi lisätä erilaisia mielenterveyshäiriöitä.

Vähemmistöstressiä on tutkittu kansainvälisesti, mutta aiheesta tarvitaan kansallista tutkimusta Suomessa. Myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvasta sisäisestä syrjinnästä tarvitaan lisää tietoa, sillä yhteisön tuki on tärkeä voimavara yhteisön jäsenille ja suojaava tekijä vähemmistöstressin vaikutuksilta.

Näyttöön perustuva toiminta yliopistosairaalassa lähihoitajien näkökulmasta: laadullinen tutkimus

Johanna Mankila — 2024-09-24

Lähihoitajat työskentelevät yliopistosairaaloissa vaativissa hoitotyön tehtävissä ja tekevät työssään päätöksiä, joiden tulee perustua parhaaseen näyttöön. Tämän laadullisen tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla lähihoitajien kokemuksia näyttöön perustuvasta toiminnasta yliopistosairaalassa. Aineisto kerättiin teemahaastatteluina yhdessä yliopistosairaalassa työskenteleviltä lähihoitajilta (n=13) helmikuun ja toukokuun 2022 välisenä aikana. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.

Tutkimukseen osallistuneet lähihoitajat käyttivät työssään monipuolisesti erilaisia ammatillisen tiedon lähteitä. Niitä olivat teoreettiset tiedonlähteet, terveydenhuollon organisaatioiden tiedonlähteet, kokemukselliset tiedonlähteet sekä muut tiedonlähteet, kuten moniammatilliselta työryhmältä saatu tieto ja internet. Lähihoitajien työssä näyttöön perustuva toiminta toteutui monipuolisissa hoitotyön tehtävissä, hoitotyön prosessin eri vaiheissa ja erilaisina hoitotyön toimintoina. Lähihoitajien kokemasta näyttöön perustuvan toiminnan tuesta kuvattiin työorganisaatiolähtöisiä ja yksilölähtöisiä tekijöitä sekä näyttöön perustuvaa toimintaa edistävinä että estävinä tekijöinä. Omaa näyttöön perustuvan toiminnan osaamistaan lähihoitajat kuvasivat yhtäältä hyvän osaamisen, toisaalta osaamishaasteiden näkökulmista.

Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää kehittäessä lähihoitajien ammatillista koulutusta ja täydennyskoulutusta sekä edistäessä lähihoitajien näyttöön perustuvan toiminnan toteutumista.

Opettajien kokemuksia digitaalisten resurrsien hyödyntämisestä sosiaali-, terveys-, ja kuntoutusalan koulutuksessa

Minna Jalova — 2024-09-24

Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli kuvata opettajien kokemuksia digitaalisesta osaamisesta sosiaali-, terveys- ja kuntoutusalalla (soteku-ala). Katsaus kvalitatiivisista tutkimuksista toteutettiin PRISMA 2020 (Preferred Reporting Items for Systematic Reviews and Meta analyses Statement 2020) -suosituksen mukaisesti. Tietokantahaku suoritettiin PubMed-, Scopus-, CINAHL- ja ERIC-tietokannoista. Katsaukseen valitut tutkimukset (n=11) arvioitiin JBI (Joanna Briggs Institute) -laadunarviointikriteeristöllä. Temaattisen synteesin tuloksena muodostettiin viisi analyyttista teemaa, jotka ilmentävät opettajien digitaalista osaamista. Tulosten mukaan opettajat ovat sitoutuneita digitalisaatioon ja ymmärtävät sen olevan osa soteku-alan koulutusta. Opettajat hyödyntävät digitaalisia resursseja vastuullisesti työn hallintaan ja opiskelijoiden oppimisen edistämiseen. Kehittämiskohteita ovat digitaalisen teknologian sulauttaminen osaksi koulutusta ja digitaalisten resurssien hyödyntämismahdollisuuksien kehittäminen. Opettajien koulutuksellisten kehittämistarpeiden lisäksi tuloksissa nousi esille resurssien puute ja digitaalisten resurssien soveltuvuus soteku-alan koulutukseen. Katsauksen tuloksia voidaan hyödyntää soteku-alan opettajankoulutuksen ja täydennyskoulutuksen kehittämisessä sekä opettajien digitaalisia osaamisvaatimuksia määriteltäessä. Opettajien työtä suunniteltaessa on tärkeää huomioida resurssien riittävyys ja soveltuvuus soteku-alan koulutukseen.