Kirjasto 2.0 ja Verkko 2.0 -välineiden hyödyntäminen Hämeenlinnan ja Helsingin kaupunginkirjastoissa

Kirjoittajat

  • Heidi Leiviskä Oulun yliopisto

Abstrakti

Tässä artikkelissa käsitellään tiivistetysti pro gradu-tutkielmaa, jossa tutkittiin, mitä Verkko 2.0-välineitä kahden suomalaisen yleisen kirjaston verkkosivuilla on ja miten niitä tullaan tulevaisuudessa kehittämään sekä sitä osallistuvatko käyttäjät näissä palveluissa. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin Kirjasto 2.0 -palveluiden vaatimia panostuksia ja mahdollisia hyötyjä.    Tutkimusaineistoina olivat kahden kirjaston verkkosivut ja yhteensä neljän työntekijän teemahaastattelut. Haastateltaviksi valittiin neljä Hämeenlinnan ja Helsingin kaupunginkirjastoissa verkkopalveluiden parissa työskentelevää henkilöä, ja haastattelut tehtiin vuoden 2010 tammikuun ja helmikuun aikana. Tutkituissa kirjastoissa Kirjasto 2.0 -palveluita on otettu käyttöön monipuolisesti. Verkkopalveluita myös kehitetään jatkuvasti ja niihin lisätään käyttäjien mahdollisuuksia osallistua ja olla vuorovaikutuksessa kirjaston ja toisten käyttäjien kanssa. Käyttäjien osallistuminen ja vuorovaikutus kirjaston ja käyttäjien välillä on kuitenkin vielä vähäistä. Tutkitut kirjastot ovat panostaneet Verkko 2.0 -välineisiin, mutta konkreettista hyötyä ei välttämättä ole saavutettu vielä paljon.

Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2011-05-04

Viittaaminen

Leiviskä, H. (2011). Kirjasto 2.0 ja Verkko 2.0 -välineiden hyödyntäminen Hämeenlinnan ja Helsingin kaupunginkirjastoissa. Informaatiotutkimus, 30(1). Noudettu osoitteesta https://journal.fi/inf/article/view/4089