Ulkomaalaistaustaiset lapset ja nuoret lastensuojelun sijaishuollossa: sijoitusten määrän, perusteen ja sijoituspaikan tarkastelu vuosina 1991-2015

Kirjoittajat

  • Merja Anis Turun yliopisto
  • Maili Malin Siirtolaisuusinstituutti

Abstrakti

Artikkeli käsittelee ulkomaalaistaustaisia lapsia ja nuoria lastensuojelun sijaishuollon asiakkaina analysoimalla rekisteritietoja sijoitettujen määrästä, sijoitusten perusteista ja sijoituspaikoista Suomessa vuosina 1991-2015 ja vertailemalla tietoja suomalaistaustaista väestöä koskevaan rekisteriaineistoon. Aineisto on luokiteltu pakolaistaustaisiin, muihin ulkomaalaistaustaisiin ja valtaväestöön. Ulkomaalaistaustaiset jaotellaan lisäksi ulkomailla syntyneeseen ja Suomessa syntyneeseen sukupolveen. Tutkimusmenetelminä ovat kuvailevat ristiintaulukoinnit ja ryhmäkeskiarvot. Ulkomaalaistaustaisilla lapsilla ja nuorilla on ollut suhteellisesti enemmän kodin ulkopuolisia sijoituksia kuin valtaväestöllä tutkimusajankohtana. Kiireelliset sijoitukset ja laitossijoitukset korostuvat kaikissa ulkomaalaistaustaisten ryhmissä verrattuna valtaväestöön. Lastensuojelun asiakkuus vaihtelee lapsen ja nuoren etnisen ja maahanmuuttotaustan mukaan. Tulokset indikoivat, että varhaisen tuen ja lastensuojelun avohuollon palvelut eivät riittävästi vastaa ulkomaalaistaustaisten lapsiperheiden tuen tarpeisiin.

Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2023-03-02

Viittaaminen

Anis, M., & Malin, M. (2023). Ulkomaalaistaustaiset lapset ja nuoret lastensuojelun sijaishuollossa: sijoitusten määrän, perusteen ja sijoituspaikan tarkastelu vuosina 1991-2015. Janus Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti, 31(1), 4–23. https://doi.org/10.30668/janus.115427