Koronapandemian vaikutus lähtömuuttoon Uudeltamaalta

Kirjoittajat

Abstrakti

Uusimaa koki poikkeuksellisesti muuttotappioita koronapandemian aikana. Tässä artikkelissa tutkimme, millä tavoin pandemia muutti Uudenmaan lähtömuuttoa. Hyödynnämme Tilastokeskuksen yksilöaineistoja ja tutkimme, (i) miten yksilöiden ominaisuudet selittävät lähtömuuttoalttiutta ennen koronapandemiaa ja sen aikana sekä (ii) tapahtuiko alueella asuvien muuttokäyttäytymisessä muutoksia pandemian aikana. Tulostemme mukaan Uudenmaan kasvaneen lähtömuuton taustalla oli ennen kaikkea koronapandemian aikana yleisesti kasvanut muuttohalukkuus Uudellamaalla. Yksittäisistä väestöryhmistä on tunnistettavissa erityisesti nuorten kasvanut lähtömuuttoalttius. Havaitsimme myös muita käyttäytymismuutoksia, joista osa oli lyhytaikaisia ja osa voimistui koronapandemian edetessä.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2023-12-21