Kirjoittajakutsu teemanumeroon 3/27: Kohti yrittäjyyskasvatuksen jaettua dialogia

2026-02-06

Yrittäjyyskasvatus on saanut merkittävää huomiota koulutuksessa ja kasvatuksessa lävistäen laajasti koulutusjärjestelmän eri tasot. Yrittäjyyskulttuurin vahvaa nousua ja ilmenemistä koulutuksessa on tutkittu runsaasti, ja yrittäjyyden artikuloituminen koulutuksen toimintaa ohjaavaksi periaatteeksi ja päämääräksi on herättänyt positiivisten äänenpainojen lisäksi myös huolta ja kritiikkiä (ks. Alhojärvi & Kainulainen, 2025; Harni & Pyykkönen, 2018).

Viime vuosina kriittiset äänenpainot yrittäjyyskasvatusta ja erityisesti sen toteutustapoja kohtaan ovat voimistuneet (ks. Ilonen ym., 2023). Kriittinen yrittäjyyskasvatustutkimus on nuori tutkimussuuntaus, joka kyseenalaistaa yrittäjyyskasvatuksen vallitsevia oletuksia ja käytäntöjä sekä nostaa esiin marginaaliin jääneitä aiheita (Berglund & Verduijn, 2018). Kriittinen lähestymistapa ei ole yhtenäinen, vaan siinä voidaan erottaa erilaisia painotuksia siinä, miten kriittisyys kulloinkin mielletään ja mihin kritiikki kohdistuu. Lisäksi kriittiselle yrittäjyyskasvatustutkimukselle on tyypillistä, että se on moniäänistä ja sitä käydään useilla eri tieteenaloilla ja tutkimuskentillä. Tämän vuoksi jaettu dialogi kritiikin oivalluksista on puutteellista.

Tämän teemanumeron tavoitteena on syventää dialogia ja tutkimusta eri tieteenalojen ja näkökulmien välillä. Kutsumme eri tieteenalojen tutkijoita ja asiantuntijoita lähestymään yrittäjyyskasvatusta moniäänisesti rikastuttaen ymmärrystä siitä ja sen vaikutuksista. Toivomme teemanumeroon empiirisiä ja teoreettisia tutkimusartikkeleita, katsauksia, puheenvuoroja ja kirja-arvioita, jotka tarkastelevat yrittäjyyskasvatusta. Erityisesti toivomme rakentavaa kriittistä keskustelua, joka lisää ajattelun, toiminnan ja tuntemisen mahdollisuuksia yrittäjyyskasvatuksesta yhteiskunnassa.


Mahdollisia aihepiirejä:

  •  Yrittäjyysstrategiat, pedagogiset ratkaisut, niiden legitimaatio ja vaikutukset
  • Kriittinen yrittäjyyskasvatustutkimus ja yrittäjyyskasvatuksen arvot
  • Yrittäjyyskasvatuksen opetuksen, oppimisen ja arvioinnin praktinen ja kriittinen tarkastelu
  • Yrittäjyyskasvatuksen jaettu dialogi ja kestävä tulevaisuus

 
Toimitusprosessin aikataulu

Tieteellisten käsikirjoitusten abstraktit (enintään 500 sanaa) lähetetään 13.4.2026 mennessä osoitteeseen sanna.ilonen(at)utu.fi. Abstraktista tulee ilmetä seuraavat tiedot:

  • otsikko
  • kirjoittajien nimet ja yhteystiedot, yhteyshenkilön nimi alleviivattuna
  • lähdeluettelo.

Teemanumeron vierailevat toimittajat valitsevat ehdotuksista parhaiten teemanumeron kokonaisuuteen sopivat ehdotukset. Yhteyshenkilölle lähetetään tieto ehdotuksen sopivuudesta 1.5.2026 mennessä. Valmiit, Kasvatus-lehden kirjoitusohjeiden mukaiset käsikirjoitukset toimitetaan 7.9.2026 mennessä teemanumeron toimittajille. Tämän jälkeen teemanumeron kirjoittajille järjestetään yhteinen kirjoittajaseminaari 5.10.2026. Kirjoitusseminaarin kommenttien pohjalta käsikirjoituksista työstetään Kasvatus-lehden ohjeiden mukaisesti laaditut kokonaiset käsikirjoitukset, jotka toimitetaan 1.12.2026 vertaisarviointiin. Julkaistavat artikkelit käyvät läpi ulkopuolisen vertaisarvioinnin. Vertaisarvioinnin pohjalta muokatut viimeiset julkaistavaksi tarkoitetut versiot lähetetään teemanumeron toimittajille 15.3.2027.

Teemanumeroon kutsutaan myös lyhyempiä kirjoituksia, puheenvuoroja, kolumneja sekä kirja-arvioita. Näitä ehdotuksia otamme vastaan 15.3.2027 saakka. Kaikki tekstit lähetetään sähköpostitse osoitteeseen sanna.ilonen(at)utu.fi.

Julkaistavaksi päätyvien käsikirjoituksien tulee noudattaa lehden kirjoittajaohjeita, ks. https://journal.fi/kasvatus/about/submissions. Kirjoittajat vastaavat tekstien kielenhuollosta. Kasvatuksen toimitus hyväksyy julkaistavat käsikirjoitukset. Teemanumero julkaistaan kesäkuussa 2027.

Teemanumeron vierailevat toimittajat

Sanna Ilonen (KTT) toimii yliopisto-opettajana ja yrittäjyyden opintojen vastuuhenkilönä Turun yliopistossa, johtamisen ja yrittäjyyden laitoksella. Ilosen tutkimusintressit liittyvät yrittäjyyskasvatukseen korkeakouluissa ja sen eri näkökulmiin. Lenita Hietanen (FT, yrittäjyyskasvatuksen dosentti, musiikkikasvatuksen dosentti) toimii vanhempana yliopistonlehtorina Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa. Hietasen tutkimusintressit yrittäjyyskasvatuksen alueella kohdentuvat yrittäjämäiseen asenteeseen ja toimintaan erityisesti yleissivistävässä koulutuksessa, perusopetuksesta opettajien perus- ja täydentävään koulutukseen. Kati Peltonen (KTT, KM) toimii tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio (TKI) -johtajana LAB- ammattikorkeakoulussa. Peltosen tutkimusintressit liittyvät erityisesti korkea-asteella toimivien opettajien yrittäjyyskasvatusvalmiuksien vahvistumiseen, yrittäjämäisen oppimisen edistämiseen sekä yrittäjämäisen organisaatiokulttuurin ja yrittäjyysekosysteemien kehittämiseen. Minna Hämäläinen (KTT) toimii tutkijatohtorina LUT-yliopistossa. Hämäläisen tutkimusintressit kytkeytyvät yrittäjyyskasvatukseen ja sen eri ulottuvuuksiin.

 

Lähteet                         

Alhojärvi, T., & Kainulainen, M. (2025). Jälkikapitalistinen yrittäjyyskasvatus: Kritiikin umpikujat ja toisintekemisen mahdollisuus. Kasvatus, 56(1), 72–86. https://doi.org/10.33348/kvt.142278

Berglund, K., & Verduijn, K. (toim.) (2018). Revitalizing entrepreneurship education. Adopting a critical approach in the classroom. Routledge.

Harni, E., & Pyykkönen, M. (2018). Yrittäjyyskasvatus ja kansalaisuuden eetos. Sosiologia, 55(3), 281–297. https://journal.fi/sosiologia/article/view/124352

Ilonen, S., Peltonen, K., Laalo, H., & Hietanen, L. (2023). Kriittinen yrittäjyyskasvatustutkimus nyt ja tulevaisuudessa. Ammattikasvatuksen aikakauskirja, 25(4), 4–26. https://doi.org/10.54329/akakk.141577