Teemanumero 2/2020 on nyt ilmestynyt
Kasvatus & Ajan teemanumero (2/2020) käsittelee historianopetuksen murrosta. Teksteistä käy ilmi, että muutosta on nähtävissä etenkin historianopetusta ohjaavissa asiakirjoissa. Niissä saksalaiseen traditioon liitetty historiatietoisuuden korostaminen on saanut antaa tilaa angloamerikkalaiselle positivistiselle, historian tietoteoreettisiin kriteereihin nojautuvalle traditiolle. Uudenlaista otetta on havaittavissa myös koulun ulkopuolisessa historiakulttuurissa, muun muassa museoiden digitaalisissa historiasovelluksissa. Silti kouluissa opetus ei näytä suuremmin muuttuneen. Käsillä olevan teemanumeron tekstit tarjoavatkin lukijalle aineksia historianopetuksen suunnan arvioimiseen.
Teemanumeron artikkeleissa tarkastellaan, millaiseen traditioon suomalaiset historian opetussuunnitelmat sitoutuvat sekä miten historian ylioppilaskoe vastaa lukion historianopetukselle asetettuja tavoitteita. Artikkeleissa paneudutaan myös historianopettajien arviointikulttuuriin, lukiolaisten tapaan vastata historian esseekysymyksiin ja tuoreen tutkimustiedon kantautumiseen historian oppikirjoihin. Teemanumerossa emeritaprofessori tarkastelee historianopetuksen muuttumista puolivuosisataa kestäneen uransa aikana. Lisäksi teksteissä haistellaan historianopetuksen tuulia maailmalta ja selvitetään virtuaalitodellisuuden mahdollisuuksia historianopetuksessa. Vaikka teemanumero tarkastelee koulujen historianopetusta, tekstit käsittelevät myös laajemmin historian käyttöä yhteiskunnassa.
Tervetuloa lukemaan! Uusin numero löytyy osoitteesta https://journal.fi/kasvatusjaaika
Kasvatus & Aika on kasvatuksen historiallis-yhteiskunnallinen, monitieteinen vapaan saatavuuden lehti. Sitä julkaisee Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura. Vuodesta 2007 asti ilmestynyt Kasvatus & Aika tunnetaan kasvatushistorian johtavana kotimaisena tiedejulkaisuna.
Otamme jatkuvasti vastaan lehden teemoihin liittyviä artikkeliehdotuksia sekä ehdotuksia teemanumeroiksi. Lähetä artikkeliehdotuksesi kotisivujen kautta (https://journal.fi/kasvatusjaaika) ja teemanumeroideasi suoraan päätoimittajille Kirsi-Maria Hytönen (kirsi-m.hytonen@jyu.fi) ja Maija Lanas (maija.lanas@oulu.fi).