Anne Laiho
Kirsi Vainio-Korhonen 2012. Ujostelemattomat. Kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa. Helsinki: WSOY. 255 s.
Ammattikätilöt olivat pitkään ainoita eurooppalaisia naisia, joiden edellytettiin olevan koulutettuja. Myös suomalaisille naisille kätilötyö oli ensimmäinen ammatti- ja koulutusmahdollisuus. Turun yliopiston Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhonen tutkii kirjassaan Ujostelemattomat kätilötyön käytänteitä 1700-luvulla. Samalla hän sukeltaa Ruotsi-Suomen naisten elämänpiirin ja synnytysten intiimeihin yksityiskohtiin sekä tuon ajan kaupunkiyhteisöjen elämään. Vainio-Korhosen lähteinä ovat ruotsalaiset viranomaisarkistot, kätilöiden omat kirjoitukset, väestörekisteriasiakirjat, perukirjat ja tuomioistuinten pöytäkirjat. Ruotsin lääkintäkollegion ja Tukholman synnytyssairaalan arkistot kätilömatrikkeleineen ovat keskeisessä osassa aineistoa.
Naisten asemasta, oppimiskyvystä ja tehtävistä kiisteltiin laajasti 1700-luvun Euroopassa. Naisia puolustaneet näkivät heidät järkevinä ja kykenevinä olentoina, ja rohkeimmat ehdottivat naisille myös lääkärin ja apteekkarin ammattien avaamista. Naisten opinmahdollisuuksia vastustaneet korostivat puolestaan naisten kykyjen ja toimintamahdollisuuksien rajoittuneisuutta ja katsoivat, että naiset sopivat vain tietyille aloille.
Ammattikätilöiden koulutuksen aloittamisen taustalla vaikuttivat Ruotsi-Suomen väestöpoliittiset haasteet. Lapsikuolleisuuslukuja haluttiin alentaa ja yhtenä keinona olivat ammattitaitoiset lapsenpäästäjät, jotka hallitsivat itseoppineita lapsenpäästäjiä ja välskäreitä paremmin hankalat synnytykset. Kun kätilöiden koulutusta suunniteltiin ja toteutettiin, ei sukupuolta nähty ongelmana. Myös naiset tarttuivat koulutusmahdollisuuteen ennakkoluulottomasti: luentoja, oppikirjoja ja tutkinnon suorittamista ei pidetty mahdottomana. Mutta kuten Vainio-Korhonen toteaa, opiskelu ei varmaankaan ollut helppoa, sillä naisten aiemmat lukukokemukset rajoittuivat todennäköisesti katekismukseen, virsikirjaan ja raamattuun. Tiedollisesti kätilökoulutus oli monipuolisinta ja haastavinta, mitä 1700-luvun Ruotsi-Suomessa naisille oli tarjolla. Manner-Suomessa vaikutti 89 kätilötutkinnon suorittanut naista ennen vuotta 1809. Tukholmaan kätilöoppiin lähteneet naiset olivat syntyperältään yleensä porvarillisia tai muita hyväosaisia kaupunkilaisnaisia, sillä vaatimuksena oli lukutaidon lisäksi kirjoitustaito, jota rahvaannaiset harvemmin omasivat. Monilla heistä oli myös lapsia, jotka he joutuivat jättämään muiden hoitoon lähtiessään kätilöopintoihin.
Paitsi siitä, mitä kätilöt tekivät ja millaista heidän opiskelunsa oli Tukholmassa, Ujostelemattomat kertoo 1700-luvun pääosin ylempien säätyjen synnytyskulttuurista, myös siitä, keitä ensimmäiset suomalaiset kätilöt olivat ja millaista elämää kätilöperheet viettivät. Lisäksi teoksessa luodataan kätilöiden juridisia tehtäviä ja kätilöitä vallankäyttäjinä 1700-luvun yhteiskunnassa. Koulutettu kätilö toimi synnytysten hoidon ohella virkansa puolesta tutkijana ja todistajana oikeudenkäynneissä, jotka koskivat esimerkiksi sikiönlähdetystä, lapsenmurhia, raiskauksia, seksuaalista poikkeavuutta tai huoruus- ja aviorikoksia.
Vainio-Korhosen teos säröttää kuvaa patriarkaalisen yhteiskunnan naisista, joiden ajateltiin yleisesti olevan edustettuina yhteisöissään vain miesten kautta. Kätilön ammatti rinnastui itsellisiin, auktorisoituihin käsityöläisammatteihin, kätilötyö tarkoitti tietyissä tilanteissa virkamiehen oikeudellisia velvollisuuksia ja tehtäviä, mahdollisti joillekin mahtinaisen aseman saavuttamisen ja antoi liikkumavapautta sekä takasi hyvän tai ainakin kohtuullisen palkkatulon.
Kätilöoppilaiden opettajina Tukholmassa toimivat synnytysopin professorit ja kätilökunnan kokeneimmat ammattilaiset, jotka hoitivat myös kuninkaallista perhettä. Oppilaat osallistuivat synnytysopin luennoille, lukivat kätilötyön oppaita ja harjoittelivat sairaaloissa sekä yksityiskodeissa. Kätilöoppilaat osallistuivat 1700-luvulla lääkäri- ja välskäriopiskelijoiden rinnalla ruumiinavauksiin, sillä heidän tuli tuntea naisruumiin anatomia. Myöhemmin 1800-luvulla terveysalan ammattilaisten oppimisympäristö eriytyi sukupuolen mukaan, kun sairaanhoitajaopiskelijat tutustuivat luurankojen anatomiaan ja lääkärit tekivät ruumiinavauksia. Opiskelu oli raskasta ja kätilöoppilaille saatettiin sälyttää synnytyssairaalassa myös töitä, jotka oikeastaan kuuluivat piioille ja pesijättärille. Kätilöopinnot päättyivät suulliseen päättötutkintoon ja Jumalan nimeen tehtyyn kätilövalaan. Jos tiedoissa havaittiin puutteita, lähetettiin kätilöoppilas lisäoppiin.
1700-luvun kätilökoulutuksen arvioinnit ovat mielenkiintoista luettavaa. Arvioinnilla on tärkeä asema koulutuksessa, niin entisaikoina kuin nykyisinkin: se viestii mikä on arvostettua, tärkeää ja tavoiteltavaa. Professori Jacob Almin kätilömatrikkeliin tekemät huomiot suomalaisista tai Suomeen sijoittuneista kätilöoppilaista [k]äsittää helposti, helläsydäminen ja omistautunut sairaanhoidolle tai [h]yvä pää, on paljon kykyä ja taipumusta kertovat oppimiskyvyn ja taipumusten tärkeydestä kätilöksi opiskelussa. Oppilaiden käytännön työn arvioinnissa positiivista palautetta annettiin nopeudesta, tarkkaavaisuudesta, ahkeruudesta, kiltteydestä ja sovittelutaidosta. Vainio-Korhonen arvioikin, että tuon ajan arvostukset sopivat hyvin myös oman aikamme hoitoalan ammattilaisilta edellytettyihin vaatimuksiin.
Kätilöiden monipuolisia tehtäviä ja samalla myös 1700-luvun mutkatonta suhtautumista sukupuoleltaan epäselviin ihmisiin kuvaavat tilanteet, joissa kätilöiden piti arvioida hermafrodiiteiksi väitettyjen sukupuolta. Kaksineuvoiset lapset tunnistettiin Ruotsin lakiteksteissä jo 1600-luvulta lähtien. Hermafrodiitteja ei kuitenkaan pidetty rikollisina tai hirviömäisinä. He saivat solmia avioliiton miehinä tai naisina, jos kyseisen sukupuolen elimet olivat riittävän kehittyneitä. Biseksuaalisuutta tai sukupuolen vaihtelua ei pidetty ongelmana, jos asiaan ei liittynyt vilppiä tai petosta. Vuosisadan lopulla ajattelutapa kuitenkin muuttui ja tiukkeni: hermafrodiitit eivät saaneet enää itse määritellä sukupuoli-identiteettiään, vaan sukupuolen määrittely tapahtui oikeuslääketieteellisellä ohjeistuksella lääkärin tai kätilön toimesta.
Vainio-Korhosen teksti etenee sujuvasti, paikoin jopa pyörryttävästi monine yksityiskohtineen, kuten henkilöiden ja paikan nimineen, niin että joskus virkkeiden pääajatus hämärtyy, kun lukija tempautuu yksityiskohtiin. Myös lukujen jäsentely olisi paikoin voinut olla selkeämpää: teos kärsii hienoisesta toistosta ja joistakin käsitellyistä teemoista on vaikea muodostaa kokonaiskuvaa, sillä tietoa on ripoteltu pitkin teosta.
Vainio-Korhonen toteaa teoksen olevan ensimmäinen suomenkielinen puheenvuoro varhaisiin ammattikätilöihin kohdistuneessa eurooppalaisessa tutkimuksessa. Sisko-Leena Hänninen (1965) on kuitenkin tutkimuksessaan Kätilötyön vaiheet käsitellyt jonkin verran Ruotsi-Suomen kätilötyötä. Teos ei ole Vainio-Korhosen lähteissä. Suomalaista hoitotyön historiatutkimusta onkin tarjolla 1800-luvun osalta melko runsaasti, joten Vainio-Korhosen teos täydentää perustellusti kuvaa varhaismodernilta ajalta.
Teoksen pääotsikko Ujostelemattomat on onnistunut. Vainio-Korhonen maalaa kursailemattoman kuvan kätilötyöstä ja kätilöksi opiskelusta kuvaamalla kammottaviakin yksityiskohtia, kuten kohtuun juuttuneen sikiön paloittelua ja ruumiinavausta. Kuvaukset ovat paikoin todella puistattavia mutta välittävät myös tehokkaasti aikakauden mentaliteettia ja tapoja: 1700-luvulla esimerkiksi anatomiateatterit ja julkiset teloitukset olivat tavallisia, jopa kansan huvia.
Vainio-Korhosen tietoteos täyttää tutkijayhteisön vaatimukset, ja se on kirjoitettu kiinnostavasti myös suuren yleisön näkökulmasta. Teos valottaa 1700-luvun arkea ja yhteiskuntaa sekä erityisesti naisen asemaa varhaismodernissa Ruotsi-Suomessa. Kätilötyön ja -koulutuksen näkökulmasta erilaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä voidaan tarkastella yllättävän monipuolisesti, ja lukukokemus viekin monien sellaisten asioiden äärelle, joita ei välttämättä tule liittäneeksi itse kirjan teemaan. Tämä johtaa väistämättä myös siihen, että monet mielenkiintoiset asiat käsitellään melko pintapuolisesti. Kirjoittaja on ilmeisesti joutunut tekemään kompromissin akateemisen yleisön ja laajemman lukijakunnan välillä. Teoksen kiinnostavuutta kuitenkin lisää se, että monet Vainio-Korhosen käsittelemät teemat esimerkiksi synnytysten kivunlievitys, lapsen sukupuolen määrittäminen, raiskaukset ovat ajankohtaisia kysymyksiä myös nyky-yhteiskunnassa tai keskeisiä elämänalueita
kuten esimerkiksi seksuaalisuus ja avioliitto jotka kiinnostavat yleensäkin ihmisiä.
Teoksen soisi löytävän tiensä myös terveysalan koulutukseen esimerkiksi kätilöiden ja lääkärien ohjelmaan jossakin muodossa. Ammattien ja koulutuksen historian tuntemus auttaa tiedostamaan ja ymmärtämään sitä historiallista painolastia ja niitä käsityksiä, joita ammattilaiset sekä ammattien ja niiden koulutuksen ympärille ryhmittyneet toimijat yhteiskunnassa kantavat mukanaan. Ammattien tietoperustaan liitetään kulttuurisia ja sosiaalisia merkityksiä, jotka kumpuavat historiasta ja osaltaan myös arvottavat ammatteja ja niiden koulutusta nykypäivänä.
Nyky-Suomessa kätilön työpanos painottuu suuriin kaupunkeihin, kun terveydenhuoltojärjestelmä keskittää synnytykset isompiin yksiköihin. Yhteiskunnan, terveydenhuollon ja väestön muutokset sekä erityisesti julkisen sektorin tehokkuusvaatimukset ovatkin muovanneet kätilön ammattia yllättäen samaan suuntaan kuin Vainio-Korhosen kuvaamana ajankohtana: Kaupungit etusijalla, Maaseudulla Jumalan huomassa. Professionäkökulmasta tarkasteltuna nykypäivä ei suo kätilöille yhtä vankkaa yhteiskunnallista asemaa ja arvostusta kuin 1700-luvulla. Kätilöiden erityisasema liudentui 1800-luvulla, kun sairaanhoitajakoulutus institutionalisoitui ja lääketiede sekä sen erikoisalat kehittyivät. Vainio-Korhosen teos saa myös pohtimaan, millaisia seurauksia nykyisellä synnytysosastojen keskittämisellä on naisten ja perheiden yhden keskeisimmän tapahtuman synnytyksen kannalta. Millaisia vaikutuksia sillä on itse kätilön ammatille, koulutukselle ja kätilötyölle? Tosin nykyinen kätilökoulutus antaa niin sanotun kaksoiskelpoisuuden, joka tarkoittaa kätilöille myös mahdollisuutta toimia laillistettuna sairaanhoitajana. Jäin myös miettimään, ketkä nykyisin haluavat hakeutua kätilökoulutukseen ja millaista kätilö- ja synnytyshistoriaa tullaan kirjoittamaan meidän ajastamme.