Nykyperheet kuvataan usein entistä pirstaleisemmiksi, ja uusperheet, samaa sukupuolta olevat pariskunnat, adoptiot ja huoltajuuskiistat nähdään nykymaailman ilmiöinä. Vastakohtana häämöttää mielikuva menneisyyden harmonisesta perheestä, johon liitetään turvallisuus, pysyvyys, eheys ja vastuullisuus. Menneisyyden perhe kuvitellaan helposti ehyenä yhteisönä, jossa sen jäsenten tavoitteet olivat sopusoinnussa keskenään. Myös perhehistorian tutkimusta on ajoittain moitittu siitä, että se saattaa korostaa perheen yhteisiä tavoitteita ja funktionaalisuutta siinä määrin, että perheen sisäiset konfliktit, valtasuhteet ja riisto jäävät huomaamatta (Wierling 1995, 160). Nostalgisimmat kuvat menneisyydestä hajoavat kuitenkin, jos niitä tarkastellaan lähemmin, kuten Stephanie Coontz on tuonut esiin teoksessaan The Way We Never Were: American Families and the Nostalgia Trap (2002).
Emil Aaltosen säätiön rahoittama hanke Perheen jäljillä (Dos. Anu Lahtinen ja työryhmä, http://perheenjaljilla.blogspot.com) on vuodesta 2013 hakenut uusia tulokulmia "entisaikojen perheeseen" Suomessa ja muualla Pohjolassa. Ajallisesti hanke on keskittynyt nimenomaan teollistumista edeltäneeseen aikaan, jota voisi kutsua esimoderniksi. Käytännössä kyse on Ruotsin ajasta ja tuon aikakauden perinnöstä. Lisäksi hankkeen piirissä tarkastellaan sitä, miten menneisyyden perintö on nähty 1900- ja 2000-luvuilla. Hankkeen tavoitteena on nostaa esiin ja kyseenalaistaa oletuksia, joita usein toistetaan nykyajassa, sekä arjen keskusteluissa että tutkimuksessa. Tavoitteena on, että tutkimus voi auttaa suhteuttamaan nykypäivän ongelmia, rauhoittamaan moraalipaniikkia ja hahmottamaan erilaisia vaihtoehtoja. Entisaikojen haikailulla ja kauhistelulla on oma sosiaalinen merkityksensä arjen ajatuksenvaihdossa, mutta tieteen, päätöksenteon ja yhteiskunnallisen keskustelun pohjana uudet tutkimukseen perustuvat näkökulmat puoltavat paikkaansa.
Entisajan perheiden historia ei tietenkään ole Suomessakaan täysin tutkimaton manner, vaan sitä on tutkittu ja tulkittu lainsäädännön, hallintolähteiden, yksityisarkistojen ja lehdistökeskustelun kautta (ks. esim. Pylkkänen 1990, Pulma 1991, Markkola 1994, Häggman 1994 ja 1996). Perhe keskuskäsitteenä on kuitenkin jäänyt tutkimuksesta syrjään, vaikka entisajan perhesuhteita onkin kommentoitu esimerkiksi sukupuolihistorian, oikeushistorian sekä uuden sosiaalihistorian näkökulmasta monenlaisissa osatutkimuksissa (esim. Lahtinen 2007, Korpiola 2009, Ilmakunnas 2009, Miettinen 2012 ja 2015, Ojala 2014, Kietäväinen-Sirén 2015). Jotta tehty tutkimus saavuttaisi eri aihepiirien tutkijat, hanke pyrkii kokoamaan avainhavaintoja ja suhteuttamaan niitä perheen ja perhesuhteiden laajempiin kehityslinjoihin. Tässä lyhyessä katsauksessa pohdin joitakin hankkeen työssä esiin nousseita haasteita, joihin yhteisjulkaisu aikanaan tarttuu perinpohjaisemmin.
Erityisen tärkeää on kosketuspinnan löytäminen sukupuolihistorian ja perhehistorian painotusten välillä, sillä molemmat esittävät kysymyksiä ja havaintoja, jotka paikantuvat perhesuhteisiin. Kulloinenkin yhteiskunta, kulttuuri ja lainsäädäntö ovat asettaneet sukupuoleen liittyviä odotuksia ja oletuksia, joiden merkitys yksilön elämälle konkretisoitui usein juuri perhepiirin tarjoamissa mahdollisuuksissa tai rajoituksissa. Tämä oli erityisen keskeistä sääty-yhteiskunnassa, jossa syntyperän merkitys oli kiistaton. Usein kun puhuttiin perhe-elämälle asetetuista odotuksista, puhuttiin myös perheen sisäisestä, sukupuolitetusta työnjaosta: mitä (osin ristiriitaisia) vaatimuksia ja odotuksia isyys, äitiys, sisaruussuhteet ja pojan tai tyttären velvoitteet toivat mukanaan (Lahtinen 2015).
Eri tulokulmien yhdistely ei luonnollisestikaan ole aivan helppoa, kun tarkasteltavana on monenlaisia aineistoja, yhteiskuntaryhmiä, muutoslinjoja, käsitteitä ja tieteellisiä tutkimusperinteitä. Jopa aivan peruskäsite "perhe" aiheuttaa jonkin verran päänvaivaa, sanaahan ei nykymerkityksessä tunnettu tai käytetty vielä Ruotsin vallan ajalla. Vanhempien ja lasten tunnesiteet oletettiin kuitenkin voimakkaammiksi kuin muiden sukulaisten tai kotitalouden jäsenten väliset. Myös perintöoikeus ja elatusvelvollisuus erottivat lähisuhteet erityiseksi ryhmäkseen. Nämä suhteet myös esitettiin ihanteellisina malleina muille vuorovaikutussuhteille. (Lahtinen 2007, 2021, 3537, 8587, 120122.)
Ruotsin ajan lähteissä voikin löytää ihanteen hierarkkisesta harmoniasta ja sen mukaisista perhesuhteista. Tämän ihannekuvan mukaan mies johti perheen päänä vaimoaan ja lapsiaan, jotka osoittivat hänelle kuuliaisuutta. Ihannevaimo taas oli toimintavalmis miehen tuki ja lastensa hoivaaja mutta myös auktoriteetti. Sisarukset puolestaan huolehtivat toisistaan verisukulaisuuden tuomien velvoitteiden ja tunnesiteiden vuoksi. (Ks. esim. Lahtinen 2007, 2021, 3537, 8587, 120122). Hierarkia ei sulkenut pois rakkautta, vaan rakkaus oli hierarkkinen tunne (Korhonen 2002). Tämä ihannekuva pakeni tietenkin arjen realiteetteja (ks. esim. Jokiaho 2000), mutta elää ehkä osittain nykykeskustelun menneisyyskuvissa.
Kotitalouden ja sukulaisuuden risteämiskohtaan sijoittui joka tapauksessa keskiajalla ja uuden ajan alussakin talouden, oikeuden ja tunnesuhteiden kannalta erityinen ryhmä. On luontevaa käyttää käsitteitä perhe ja perhesuhteet, kun käsitellään vanhempien, lasten ja sisarusten muodostamaa kokonaisuutta ja heidän välillään vallinneita suhteita. Kyse oli erityisestä ryhmästä kotitalouden ytimessä, jota aviomies ja aviovaimo osin vanhemmuuden, osin isännyyden ja emännyyden arvovallalla johtivat silloin kun johtivat (ks. esim. Lamberg 2001, 89; Lahtinen 2007, 2021). Minkä tahansa perheen olemukseen liittyy näet toinenkin ajallinen ongelma, joka haastaa yksinkertaiset mielikuvat avioparista tai lapsista ikuisesti hoitamassa omia määrättyjä tehtäviään. Jokainen yksittäinen perheyksikkö oli altis muutoksille. Perheenjäsenet kuolivat ja heidän asemansa perheessä muuttui ajan myötä, iän karttuessa.
Perhe voidaankin ymmärtää prosessina, yksilön elämänkulun aikana muuttuvina merkityksellisinä lähisuhteina. Avioliittoja solmittiin, mutta ne myös päättyivät, Ruotsin vallan ajalla yleensä toisen puolison kuolemaan. Lesket sovittelivat elämäänsä uusiin oloihin tai solmivat uuden avioliiton, jonka mukana saattoi tulla uuden puolison lapsia aiemmasta liitosta. Lapsia syntyi ja kuoli, heitä lähetettiin pois kotoa tai he menivät naimisiin. Perheessä, jossa sisarusten ikäerot olivat suuria, vanhemmat sisarukset saattoivat olla maailmalla nuorimmaisten syntyessä, eivätkä he välttämättä koskaan eläneet samassa taloudessa. Tässä mielessä menneisyyden perheet eivät olleet sen pysyvämpiä kuin uudemmatkaan, vaikka muutosten syyt olivat osin erilaisia kuin nykyään.
On muutenkin tärkeää muistaa suuret erot normien ja arjessa eletyn elämän välillä. Toisilla lapsilla oli laaja perhe, mutta monet myös syntyivät naimattomille äideille. Varsinkin vanhempien kuollessa joku toinen sukulainen, isovanhempi, vanhempien sisarus tai vanhempi sisarus, saattoi ottaa vanhemman tehtävät hoitaakseen. Tätä erilaisten lähisuhteiden kenttää voi havainnollistaa seuraavalla kaaviolla, joka tunnustaa normeissa korostettujen perhesuhteiden merkityksen, mutta tunnustaa myös vaihtoehtoiset, täydentävät ja muuttuvat lähisuhteet.
KAAVIO 1.
Jotta kokonaisuus ei olisi liian yksiselitteinen, on muistettava, että perheenjäsenet elivät ja yhä elävät samanaikaisesti useita yllämainittuja vuorovaikutussuhteita, joihin liittyy erilaisia valta-asetelmia, tunnesiteitä ja velvoitteita. Varhaismodernin ihanteen mukainen kuuliainen vaimo saattoi samanaikaisesti olla rakastettu tytär, arvovaltainen äiti ja toisaalta läheinen (tai etäinen) sisar.
Yksinomaan lyhyt katsaus perhesuhteiden historiaan tuo esiin jo monia määritelmä- ja rajausongelmia, ja kun mukaan otetaan eri säätyjen ja yhteiskuntaryhmien väliset erot, yhteiskunnan ajallinen muutos tai maaseudun ja kaupungin väliset erot, käy selväksi, että entisajan ajaton malliperhe oli yhtä kuvitteellinen ennen ja nyt. Sen sijaan menneisyydestä löytyy kokonainen kirjo erilaisia monimutkaisia, yksilöä eteenpäin auttavia mutta myös rajoittavia lähisuhteita. Perheen jäljillä -hankkeeseen linkittyneet osaprojektit, ennen kaikkea väitöskirjat, ovat tuoneet esiin, että menneisyyden perhe-elämässä voidaan nähdä monenlaisten ristiriitojen ja myös ratkaisumallien kirjo. Tässä monimuotoisuudessa, ennemmin kuin monoliittisen "entisajan" kaipailussa, voisi olla aineksia nykyisenkin perhekeskustelun tueksi.