Demokratia akateemisen kapitalismin puristuksessa

Psykososiaalinen luenta yliopistotyön logiikoista yliopistouudistuksen jälkeisessä ajassa

Kirjoittajat

Avainsanat:

atomisaatio, epävarmuus, kilpailu, yliopisto, yliopistodemokratia

Abstrakti

Vuonna 2009 uudistetun yliopistolain jälkeen yliopistojen hallintomallit ja työkulttuurit ovat olleet monenlaisten muutosten kohteena. Johtamisjärjestelmien kehittämisen trendinä on ollut ”strategisen johtamisen” ja markkinalogiikan vahvistaminen yliopistodemokratian kustannuksella, toisin sanoen vallan siirtäminen yliopistoyhteisöltä keskusjohdolle ja ulkopuolisille. Työyhteisöihin näillä muutoksilla on tavoiteltu esimerkiksi työn tuottavuuden kasvua, mutta samaan aikaan reformit saavat aikaan odottamattomia seurauksia. Vaikka tietotyön organisointia koskevaa keskustelua on käyty viime vuosina kasvavassa määrin, on etenkin työntekijöiden kokemusten peilaaminen laajempiin organisatorisiin käytänteisiin ja yhteiskunnallisiin muutoksiin ollut vähäisempää. Artikkelissa kokoamme yhteen Työyhteisön pohjavirtaukset -tutkimushankkeen kolmen empiirisen osatutkimuksen tuloksia ja analysoimme niitä yliopistodemokratian kaventumisen näkökulmasta sekä peilaamme tuloksia strategista johtajuutta peräänkuuluttavaan yliopistopolitiikkaan. Aineistossa yliopistotyö näyttäytyy työntekijöiden kokemuksissa emotionaalisesti kuormittavana ja epävarmuuden sävyttämänä. Artikkelissa tarkastelemme, millaisia seurauksia markkinalogiikkaan perustuvalla tietotyön organisoinnilla on yliopistoyhteisöjen toiminnalle ja akateemisen subjektiviteetin rakentumiselle. Päädymme kysymään, miten yliopistoyhteisön itsehallinnon vahvistaminen – siis demokraattisempi päätöksenteko – voisi korjata tietotyön organisoinnin epäkohtia ja vahvistaa yliopistojen demokraattista sivistystehtävää.

Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2021-11-22

Viittaaminen

Nikkola, T., & Tervasmäki, T. (2021). Demokratia akateemisen kapitalismin puristuksessa: Psykososiaalinen luenta yliopistotyön logiikoista yliopistouudistuksen jälkeisessä ajassa. Kasvatus & Aika, 15(3–4), 300–314. https://doi.org/10.33350/ka.109711