Tunteita ja ruumiillisuutta

Päiväkodin kasvattajien kertomuksia tunteista kasvattajien ja lasten välisissä suhteissa

Kirjoittajat

  • Elmiina Tahkola Oulun yliopisto
  • Virve Keränen Oulun yliopisto

Avainsanat:

kasvattajat, kerronnallisuus, päiväkoti, ruumiillisuus, suhteet , tunteet

Abstrakti

Aiempi tunteisiin liittyvä tutkimus on osoittanut tunteiden olevan merkityksellinen osa kasvattajien ja lasten välisiä suhteita. Tässä artikkelissa tarkastelemme, millaisiksi tunteet kasvattajien ja lasten välisissä suhteissa muotoutuvat päiväkodin kasvattajien kertomuksissa. Teoreettisena lähtökohtana on ruumiillisuus, jonka kautta ymmärrämme tunteet sekä yksilöllisesti että suhteissa ruumiillisesti rakentuvina. Metodologisesti tutkimus nojaa kerronnallisuuteen. Tutkimusaineistona on kolme kasvattajien kanssa käytyä kerronnallista ryhmäkeskustelua. Analysoimme aineiston holistisen luennan ja heuristisen analyysin avulla. Tutkimustulosten mukaan tunteet kasvattajien ja lasten välisissä suhteissa muotoutuivat 1) suuntautumisena lasta kohti, 2) jännitteisenä tunnetyönä ja 3) opittavina taitoina. Tutkimuksemme herättää pohtimaan tunteista käytävää keskustelua varhaiskasvatuksessa ja yhteiskunnassa laajemminkin nostamalla esiin tunteiden ruumiillisuuden ja jännitteisyyden osana kasvatussuhteita.

Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2025-03-12

Viittaaminen

Tahkola, E., & Keränen, V. (2025). Tunteita ja ruumiillisuutta: Päiväkodin kasvattajien kertomuksia tunteista kasvattajien ja lasten välisissä suhteissa. Kasvatus & Aika, 19(1), 90–105. https://doi.org/10.33350/ka.130105