Tuskien taivalta? Upseeriliiton urheilutoimikunta 1948–1972

Kirjoittajat

  • Jarkko Kemppi Itä-Suomen yliopisto

Abstrakti

Artikkelin aiheena on Upseeriliitto ry:n urheilutoiminta 1940-luvulta 1970-luvun alkuun ja erityisesti Upseeriliiton urheilutoimikunta, jonka vastuulla oli Upseeriliiton liikunta-asiat. Artikkelissa tarkastellaan toimikunnan työtä perustamisesta aina sen päättymiseen asti. Lisäksi käsittelen Upseeriliiton vaikutusta eri sotilasurheiluorganisaatioiden kehityksessä. Alkuperäisaineistoa on vain yksi kansio, joka sisältää muutamia kokouspöytäkirjoja ja toimintakertomuksia. Enemmän urheiluun liittyvää aineistoa on Upseeriliiton vuonna 1920 perustetussa pää-äänenkannattajassa Sotilasaikakauslehdessä. Julkaisussa on koko sen toiminnan ajan ollut liiton tiedotteiden lisäksi paljon artikkeleja ja ennen kaikkea mielipidekirjoituksia, jotka ovat kuvastaneet upseerikunnan mielialoja eri aikoina. Sotilasaikakauslehti on antanut koko toimintansa ajan upseereille mahdollisuuden kirjoittaa vapaasti havaitsemistaan epäkohdista. Urheilutoimikunnan lakkauttamiselle ei ollut selkeää yksittäistä syytä. Kokonaisuutena Upseeriliitolla alkoi 1970-luvun alussa olla niin paljon edunvalvontaan liittyviä tehtäviä, että muun muassa oman urheilutoiminnan ylläpitämistä ei nähty enää järkevänä. Sen sijaan Upseeriliitto oli aktiivinen monissa urheiluorganisaatioissa, kuten Sotilasurheiluliitossa.
Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2010-06-01

Viittaaminen

Kemppi, J. (2010). Tuskien taivalta? Upseeriliiton urheilutoimikunta 1948–1972. Kasvatus & Aika, 4(2). Noudettu osoitteesta https://journal.fi/kasvatusjaaika/article/view/68181