Suomalaista valtiollista yliopistopolitiikkaa ohjaavat perustelut tuloksellisuuden aikakaudella

Kirjoittajat

  • Jarmo Kallunki UNIFI ry
  • Soile Koriseva
  • Henni Saarela

Abstrakti

Suomalainen yliopistopolitiikka valtiollistui 1980-luvulle tultaessa, minkä jälkeen valtiolla on ollut merkittävä rooli yliopistopolitiikassa, jonka ohjaus on keskitetty opetusministeriöön. Tärkeäksi työkaluksi ovat muodostuneet korkeakoululaitoksen kehittämissuunnitelmat, joista ensimmäinen vahvistettiin 1980-luvun lopulla. Suunnitelmien avulla voidaan analysoida valtiollisen yliopistopolitiikan kehityslinjoja ja kunkin aikakauden erityispiirteitä. Valtiollisella yliopistopolitiikalla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa valtion yliopistoihin kohdistamia toimenpiteitä ja tavoiteasetteluja.
Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2015-09-01

Viittaaminen

Kallunki, J., Koriseva, S., & Saarela, H. (2015). Suomalaista valtiollista yliopistopolitiikkaa ohjaavat perustelut tuloksellisuuden aikakaudella. Kasvatus & Aika, 9(3). Noudettu osoitteesta https://journal.fi/kasvatusjaaika/article/view/68541