Ulkoinen olemus ja sukupuolen rakentaminen 1700-luvun englantilaisten aatelistyttöjen kasvatuksessa

Kirjoittajat

  • Henna Karppinen-Kummunmäki Turun yliopisto

Abstrakti

1700-luvun englantilaisten aatelistyttöjen kasvatuksessa oli kyse muustakin kuin kirjoittamaan ja lukemaan opettelusta. Myös pukeutumisella ja ulkoisella olemuksella oli merkitystä kasvatettaessa nuoria tyttöjä naisiksi. Tämä artikkeli tarkastelee sitä, kuinka ulkoinen olemus, liikkuminen ja pukeutuminen olivat osa aatelistyttöjen kasvatusta ja koulutusta. Keskeisenä kysymyksenä on, kuinka ulkoinen olemus liittyi aikakauden naisihanteeseen ja sukupuolikäsityksiin. Lähteinä ovat 1700-luvulla julkaistut kasvatus- ja käytösoppaat. Esimerkkinä oppaiden soveltamisesta todelliseen elämään käytetään herttuallisen Lennoxin perheen neljän sisaren välistä kirjeenvaihtoa. Artikkeli osoittaa, että pukeutumisella ja ulkoisella olemuksella oli merkittävä rooli 1700-luvun sukupuolikäsityksissä, ja että tytöt omaksuivat nämä asenteet sekä muodollisen kasvatuksen että sosiaalisen opastuksen kautta. Artikkelin teemat ovat osa kirjoittajan kulttuurihistorian oppiaineeseen valmistuvaa tohtorinväitöskirjaa.
Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2014-03-01

Viittaaminen

Karppinen-Kummunmäki, H. (2014). Ulkoinen olemus ja sukupuolen rakentaminen 1700-luvun englantilaisten aatelistyttöjen kasvatuksessa. Kasvatus & Aika, 8(1). Noudettu osoitteesta https://journal.fi/kasvatusjaaika/article/view/68564