ABC-vanhemmuusryhmän vaikuttavuuden arvio
– systemaattinen kirjallisuuskatsaus (2. arvio)
DOI:
https://doi.org/10.61259/kt.188985Abstrakti
Johdanto: Lapsen ja vanhemman välinen myönteinen vuorovaikutus on lapsen kehityksen kannalta tärkeä tekijä, joka vaikuttaa pitkälle aikuisuuteen. ABC-vanhemmuusryhmä on 3–12-vuotiaiden lasten vanhemmille tarkoitettu ryhmämenetelmä. Menetelmällä pyritään vaikuttamaan vanhempien vanhemmuustaitoihin ja lasten hyvinvointiin.
Tavoite ja tutkimuskysymys: Tässä systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa arvioidaan ABC-vanhemmuusryhmän vaikuttavuutta tutkimuskirjallisuuden perusteella. Katsaus vastaa seuraaviin kysymyksiin: Miten tarkasti ABC-vanhemmuusryhmä on kuvattu? Onko Suomessa käytössä olevalla ABC-vanhemmuusryhmällä tutkimusnäyttöön perustuvaa vaikuttavuutta vanhemmuustaitojen vahvistumiseen ja 3–12-vuotiaiden lasten hyvinvoinnin parantumiseen?
Aineisto ja tutkimusmenetelmät: Kirjallisuushaku tehtiin PCC-hakustrategialla (Population, Concept, Context), joka kohdistui kysymykseen: Mitä tutkimusta ABC-vanhemmuusryhmästä on tehty? Hakusanoina käytettiin seuraavia: P = leikki-ikäiset, alakouluikäiset, vanhemmat, perheet, C = ABC-vanhemmuusryhmä. Konteksti (C) jätettiin pois hakutulosten liiallisen rajaamisen välttämiseksi. Ensisijaisena kiinnostuksenkohteena haussa olivat menetelmästä tehdyt vaikuttavuustutkimukset, mutta mukaan otettiin myös muilla asetelmilla tehtyjä tutkimuksia. Kirjallisuushaku tehtiin kuuteen viitetietokantaan: MEDLINE, APA PsycInfo, CINAHL, ERIC, Web of Science ja Scopus. Lisäksi suomenkielisiä julkaisuja haettiin Finna.fi-palvelusta, ja hakua täydennettiin manuaalisella haulla.
Tulokset: Kirjallisuushaussa mukaan valikoitui kaksi satunnaistetulla vertailukoeasetelmalla (RCT) toteutettua tutkimusta ja kaksi kvasikokeellista tutkimusta ilman kontrolliryhmää. Tutkimukset oli tehty Ruotsissa. Kahdessa RCT-tutkimuksessa menetelmän koeryhmää verrattiin jonotuslistalla olevaan kontrolliryhmään. Tutkimusten mukaan vanhemmuuden minäpystyvyys (PSE) parani (η²p = 0,18 (vastaa d = 0,94), NNT (Number-Needed-to-Treat) = 3), mikä osoittautui keskeiseksi tekijäksi lapsen terveyden ja kehityksen (CHD) vahvistumisessa (η²p = 0,15 (vastaa d = 0,84), NNT = 3). Näiden vastemuuttujien osalta efektikoot olivat suuria. Vanhemmat kokivat myös kasvatuskäytäntöjensä (PPI) kehittyneen, kuuden kuukauden seurantamittauksessa erityisesti myönteinen kannustaminen ja kehuminen lisääntyivät (d < 0,10), ja epäjohdonmukainen kuri väheni (d = 0,14, NNT = 13). Vanhemman tunnesäätelytaidot (ERQ), kuten oman toiminnan uudelleenarviointi (d = 0,17, NNT = 11), paranivat interventioryhmässä kuuden kuukauden seurantamittauksessa. Kuuden kuukauden seurantamittauksessa interventioryhmän vanhemmat kuvasivat tunnesäätelytaitonsa vahvemmiksi (ERQ) (d < 0,10) kuin kontrolliryhmän vanhemmat. Näiden vastemuuttujien osalta efektikoot jäivät pieniksi. Efektikokojen luottamusvälejä ei ole raportoitu. Menetelmä nojaa kiintymyssuhdeteoriaan ja sosiaalisen oppimisen teoriaan. Menetelmällä todettiin myönteisiä vaikutuksia kaikkiin näiden teorioiden pohjalta valikoituneisiin päävastemuuttujiin. Menetelmän kuvaus ja käyttöönoton tuki toteutuvat kohtalaisesti.
