Koulu ja menneisyys

Oppivelvollisuus 100 vuotta

Janne Säntti — 2021-08-25

Kiistelty oppivelvollisuus

Sirkka Ahonen — 2021-08-25

Oppivelvollisuuslaki säädettiin vuonna 1921 antamaan 7–12-vuotiaille lapsille perhetaustasta ja asuinalueesta riippumaton oikeus opetukseen ja velvollisuus nauttia sitä. Vuonna 1968 säädetty peruskoulu-uudistus laajensi oppivelvollisuuden 16-vuotiaisiin asti. Vuonna 2020 eduskunta päätti ulottaa oppivelvollisuuden aina 18-vuotiaisiin asti. Oppivelvollisuus on vuosien 1920, 1968 ja 2020 eduskuntakeskusteluissa ollut yhteisen tahdon kohde mutta samalla myös koetus. Yhteiskunnallisten ja pedagogisten aatteiden törmäykset ovat tulkittavissa valtiopäiväasiakirjoista ja aikalaisteksteistä. Vuonna 1920 elettiin sisällissodan jälkitunnelmissa ja sekä oikeiston että vasemmiston laidoilla epäiltiin koko kansan yhteisen ja yhtäläisen koulutuksen suotavuutta. Oikeiston vanhoillinen siipi pelkäsi liian opin johtavan yhteiskunnalle vaarallisten aatteiden omaksumiseen, ja jyrkin vasemmisto puolestaan kavahti kansakouluopetuksen yksipuolista kristillis-isänmaallista arvopohjaa. Oppivelvollisuus toteutui lähinnä Kansallisen Edistyspuolueen ja Maalaisliiton muodostaman keskustan ponnistuksen ansiosta. Oppositio liitätti lakiin varauksia, joiden takia syrjäseuduilla asuvat ja tarpeiltaan erityiset lapset voitiin jättää vaille koulunkäyntimahdollisuutta, ja oppivelvollisuusiän jälkeisille kahdelle ikäluokalle säädetyt jatkoluokat jäivät maaseutukunnissa usein toteuttamatta. Peruskoulun puitelaki vuonna 1968 korjasi koulutuksen yhdenvertaisuuteen liittyviä puutteita ja laajensi oppivelvollisuutta kolmella ikävuodella. Vuonna 2020 säädetty laki laajensi oppivelvollisuutta edelleen kahdella vuodella. Laajennukset kohtasivat eduskunnassa pelkoja ja odotuksia, jotka olivat paljolti kaikuja 1920-luvun alun ja 1960-luvun lopun koulutuspoliittisista keskusteluista

Erityisopetus ja oppivelvollisuus

Markku Jahnukainen — 2021-08-25

Vaikka yleinen oppivelvollisuus säädettiin vuoden 1921 oppivelvollisuuslailla koko ikäluokkaa koskevaksi, moni poikkeavaksi katsottu oppilas jäi vielä pitkään parhaimmillaankin joko erityiskoulu- tai laitossijoitukseen ellei sitten kokonaan opetuksen ulkopuolelle (Tuunainen 2002). Sittemmin tukea tarvitsevien oppilaiden asemaa oppivelvollisuuden suorittamisen suhteen on kohennettu asteittain ja viimeisenä ryhmänä yhtenäiskoulun piiriin siirtyivät vaikeimmin kehitysvammaiset oppilaat syksyllä 1997 (Jahnukainen & Korhonen 2003). Oppivelvollisuuden ja samalla tuen kestolla on erityisopetuksen kannalta ollut merkittävä funktio: osa vammaisoppilaista opiskelee pidennetyn, eli vuotta aiemmin alkavan ja vuoden pidempään kestävän 11-vuotisen oppivelvollisuuden mukaisesti. Päätökset oppivelvollisuuden pituudesta tehdään yksilöllisesti. Oppivelvollisuuden pituuden säätely, samoin kuin oppimäärien yksilöllistäminen (Jahnukainen ym. 2020), ovat siis olleet osana eriyttämisen keinovalikoimaa. Yleisellä tasolla kuitenkin suomalainen perusopetusjärjestelmä on toimintamalliltaan varsin yhtenäinen ja reittien jakautuminen alkaakin nykyisellään siirtymässä oppivelvollisuuskoulusta toiselle asteelle (Jahnukainen ym. 2018). Oppivelvollisuusiän korottaminen ja oppivelvollisuuden laajentaminen on ollut pitkän linjan poliittinen hanke, joka nykyisellä Sanna Marinin hallituskaudella on muodostunut keskeiseksi koulutuspoliittiseksi hankkeeksi ja jossa tukea tarvitsevilla oppilailla on ollut keskeinen rooli.

Oppivelvollisuuskoulu yhteiskunnallisten viiteongelmien ratkaisukeinona

Paula Alanen — 2021-08-25

Sanna Marinin hallituksen ohjelmaan kirjattu tavoite oppivelvollisuuden laajentamisesta kattamaan myös toinen aste on herättänyt julkisessa keskustelussa kannanottoja puolesta ja vastaan. Esitetyt argumentit heijastelevat käsityksiä oppivelvollisuuden laajentamisen mahdollisista hyödyistä ja haitoista. Tässä tutkimuksessa oppivelvollisuuden toteutumista tarkastellaan haastattelutiedon valossa. Haastateltavat ovat eri-ikäisiä ja erilaisista taustoista tulevia mutta heitä yhdistää kokemus vaikeuksista ylittää koulun vuorovaikutuksen kynnyksiä, joko saavuttaa, ymmärtää tai hyväksyä yhteiskunnan heihin kohdistamia odotuksia. Tutkimus oppivelvollisuuskoulun vuorovaikutuksen ongelmista pyrkii lisäämään ymmärrystä tietämättömyyden yhteiskunnallisista seurauksista. Oppivelvollisuutta tarkastellaan Luhmannin systeemiteorian mukaisesti kansalaisten sivistämisen ja urille valikoitumisen keinona, jolla on käytännön seurauksia yksilöiden elämänkulussa. Tutkimustulokset tukevat näkemystä, että oppivelvollisuuskoulun vuorovaikutuksen perustana tulisi olla episteemisen oikeudenmukaisuuden vaade.

Raja-Karjalan kouluolot

Milla Uusitupa — 2021-08-25

Artikkelimme aiheena ovat Raja-Karjalan kouluolot 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Laatokan pohjoispuolella sijainnut Raja-Karjala kuului Suomeen toiseen maailmansotaan saakka, mutta poikkesi muusta maasta kieleltään ja kulttuuriltaan, sillä sen väestö koostui pääosin karjalankielisistä ortodokseista. Vaikka karjala oli Raja-Karjalassa enemmistön äidinkieli, sitä ei käytetty alueen kouluissa opetuskielenä vaan opetusta annettiin Suomen itsenäistymiseen saakka suomeksi ja venäjäksi ja Suomen itsenäistymisen jälkeen yksinomaan suomeksi. Koulujen opetuskielet kertovat paitsi Raja-Karjalan sijainnista poliittisesti herkällä raja-alueella myös rajaseudun asukkaiden kielellisen ja kulttuurisen erityislaadun unohtamisesta. Artikkelissa selvitämme, mitä Raja-Karjalan kouluoloista 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa tiedetään historiantutkimuksen ja muun kirjallisuuden valossa sekä millaisia koulumuistoja rajakarjalaistaustaiset itse ovat esittäneet 1960-luvulla taltioiduissa murrehaastatteluissa.

Kirjoittajat vuosikirja 2021

2021-08-25

Oppivelvollisuus vai oppioikeus?

Liisa Granbom-herranen — 2021-08-25

Artikkeli keskittyy Suomen vuosien 1921 ja 2020 oppivelvollisuuslakeihin sekä keskeisien niitä tukevien lakien ja asetuksien sisältöön. Tavoitteena on lyhyesti tarkastella, mitä lainsäädännössä ilmenevä käsitys oppivelvollisuudesta sisältää ja miten se on muuttunut sadassa vuodessa. Vai onko mikään muuttunut? Laeissa oppivelvollisuus näyttäytyy ensisijaisesti yhteiskunnan ja huoltajien velvollisuutena ohjata lasta ja nuorta kouluyhteisön valvonnassa. Lait ja asetukset legitimoivat yhteisöllisen valvonnan. Ne kuvaavat yhteiskunnan asettamia tavoitteita, mutta ne eivät kerro siitä, mitä tapahtui.

Yhteinen ja pakollinen vai erillinen ja valinnainen? Toisen asteen oppivelvollisuusuudistus osana sadan vuoden kamppailua ja jatkumoa

Pilvi Torsti — 2021-08-25

Tämä artikkeli pureutuu suomalaisen oppivelvollisuuden sataan vuoteen poliittisen valmistelun ja kamppailun näkökulmasta. Päähuomio on tuoreimmassa toisen asteen oppivelvollisuusuudistuksessa, jonka vaiheet esitellään alkuperäislähteitä hyödyntäen. Loppuluvussa verrataan toisen asteen oppivelvollisuusuudistusta vuoden 1921 oppivelvollisuusratkaisuun ja 1960-luvun peruskoulu-uudistukseen.

Johtopäätöksenä todetaan, että suomalaisen oppivelvollisuuden piirteinä erottuu kolme kokonaisuutta. (1) Poliittinen jakolinja on sekä sisällöllisesti että puolueiden välillä säilynyt jopa yllättävän samankaltaisena. (2) Laaja ja pitkäjänteinen valmistelutyö yhdessä yhteiskunnallisen muutoksen kanssa on edeltänyt poliittista käsittelyä ja ollut sille edellytys. (3) Yksittäisten henkilöiden pitkäjänteinen ja sitoutunut työ ja tinkimättömyys ratkaisevissa päätöskohdissa on ollut välttämätöntä.

Vuonna 2020 säädetyn ja 2021 voimaan tulleen oppivelvollisuuden laajennuksen osalta hyödynnetään kahdeksan puolueen relevantteja ohjelmallisia asiakirjoja sekä prosessiin itse osallistuneen kirjoittajan omia muistiinpanoja. Aiempien koulu-uudistusten osalta puheenvuorossa nojataan tutkimuskirjallisuuteen.

Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran toimintakertomus 2020

2021-08-25