Koulu ja menneisyys

Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja käyttö 1890–1921

Lauri Kemppinen — 2024-12-12

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, miten Uno Cygnaeuksen muisto rakennettiin, kuinka sitä vaalittiin ja millaisiin tarkoituksiin sitä käytettiin vuosina 1890–1921. Hänen maineensa rakentaminen toteutettiin elämäkerrallisten tekstien, historiankirjoituksen, painokuvien ja kipsisten rintakuvien avulla. Cygnaeuksen elämänvaiheet eivät kuitenkaan nousseet kansakoulun oppisisällöiksi. Suurmieselämäkerrat olivat merkittävässä asemassa luotaessa perusteita kansalliselle historiankirjoitukselle ja nationalistisesti sävyttyneelle kehityskertomukselle kaikkialla Euroopassa. Viimeistään 1900-luvun alussa Cygnaeuksesta oli tullut kansakouluväen oma suurmies ja myyttinen Isä, jonka kokemuksiin ja käsityksiin eläytyminen toimi yhteisöä yhdistävänä voimana. Hänen muistonsa julkinen vaaliminen kulminoitui vuonna 1910 järjestettyyn satavuotisjuhlaan. Juhla järjestettiin edistämään kansanopetuksen koulutuspoliittisia tavoitteita, oppivelvollisuuslain valmistelua ja oppilashuoltoon liittyviä ratkaisuja.

Tutkimus osoittaa, että Cygnaeuksen tarinaa ei kerrottu yhtenä suurena kertomuksena, vaan sitä mukautettiin tilanteen ja tarpeiden mukaan, muistuttaen joustavia ja muuntuvia sankarilegendoja. Eri yhteiskuntaryhmät tulkitsivat Cygnaeuksen juhlimista omista näkökulmistaan. Porvarilliset piirit hyödynsivät hänen muistoaan puhuessaan isänmaallisuudesta ja perustuslaillisuudesta; työväestö vaati Cygnaeuksen nimissä koulun tasa-arvoistamista ja demokratian lisäämistä. Muistamisen kulttuurit vaikuttivat myös opettajien ja opiskelijoiden historiatietoisuuteen, erityisesti Jyväskylän ja Tammisaaren seminaareissa.

Cygnaeuksen auktoriteettiin vetoaminen tarjosi mahdollisuuden sekä kritisoida kansakoulua että esittää radikaaleja kehittämisehdotuksia, jolloin kansallissankarin kuvaa hyödynnettiin yhteiskunnallisten ja koulutuksellisten päämäärien edistämiseksi. Uno Cygnaeuksen, muistamisen kulttuuri luultavasti rohkaisi tekemään tulevaisuuteen luottavaa ja laadukkaaseen koulutukseen nojaavaa koulutuspolitiikka.

Osaamisen parantaminen vai itsemääräytymisen vahvistaminen?

Juha Koikkalainen — 2024-12-12

Termit osaaminen ja elinikäinen oppiminen esiintyvät tämän päivän sivistyspoliittisessa keskustelussa toistuvasti. Käytämme näistä kahdesta termistä yhteisnimitystä kvalifikaatiodiskurssi. Tarkastelemme osaamisen ja elinikäisen oppimiseen liittyvien näkökulmien suhdetta kasvatuksen tehtäviin tukeutuen Gert Biestan ja Pauli Siljanderin esityksiin kasvatuksen funktioista. Artikkelimme varsinaisen ytimen muodostaa itsemääräytymisen pohtiminen ja sen kytkeminen kasvatukseen: mitä kasvatuksen tulisi olla, jotta jokaisella olisi mahdollisuus tulla omanlaisekseen yksilöksi. Tarkastelemme tässä yhteydessä myös sitä, muodostaako kvalifikaatiodiskurssi uhan yksilön itsemääräytymiselle ja miten voimme välttää uhan toteutumisen.

Luova mutta oikeakielinen

Nita Mäenpää — 2024-12-12

Tarkastelen artikkelissani Oulun suomenkielisten yläkansakoulujen kirjoittamisen opetusta ja sen tavoitteita vuosina 1890–1940. Vastaan artikkelissani historiantutkimuksen näkökulmasta kysymyksiin siitä, kuinka kirjoittamisen opetuksen erilaiset puolet ja tavoitteet näyttäytyivät Oulun kansakouluissa ja mitä tavoitteet kertoivat kirjoittavan lapsen ideaalista aikakaudella. Aineistot koostuvat pääasiassa opetussuunnitelmista, opettajankokousten pöytäkirjoista sekä kieliopin ja kirjoittamisen oppi- ja opaskirjoista.

Kirjoittaminen ja sen sisällä etenkin kieliopin opettaminen herättivät aikakaudella keskustelua, sillä vaikka kirjoittaminen oli tärkeä kansalaistaito, kielioppi koettiin kansakouluikäisille lapsille turhan abstraktiksi aihealueeksi. Lapsen luontaista luovuutta ei myöskään haluttu tukahduttaa liialla kertaamisella. Samalla jonkinlaisten yhteisten sääntöjen omaksumista pidettiin olennaisena normeihin sopeutuvan kansalaisyhteiskunnan jäsenen tuottamiseksi.

Artikkelissani analysoin tätä osittain ristiriitaistakin ajattelutapaa kirjoittamiseen liittyvien diskurssien ja teemojen kautta. Tulosten perusteella Oulussa seurattiin kansallisia pedagogisia virtauksia mutta otettiin huomioon myös paikkakunnan omat tarpeet opetuksessa. Etenkin oikeinkirjoituksen opetus ja tavoitteet herättivät keskustelua. Normittavat kielenkäytön vaatimukset pysyivät tarkasteluajanjaksolla samankaltaisina, mutta etenkin ajanjakson loppupuolella korostui uudenlainen, lapsen luonnetta ja toimeliaisuutta korostava kasvatussuuntaus. Luovan kirjoittamisen ja omaehtoisen ajattelun merkitys olivat kuitenkin läsnä lapsikäsityksessä ja opetusajattelussa koko ajanjakson.

Kant kasvatuksesta

Matti Taneli — 2024-12-12

Kirjoittajat

SKKHS — 2024-12-12

Neljä teesiä peruskoulupolitiikan rapautumisesta ja synteesi koulun pelastamiseksi

Hannu Simola — 2024-12-12

Etiikan opetuksen poterot

Eero Salmenkivi — 2024-12-12

Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran toimintakertomus vuodesta 2023

SKKHS — 2024-12-12

Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura ry

Föreningen för pedagogik- och utbildningshistoria i Finland rf

The Finnish Society for the History of Education