Kulttuurintutkimus

Pienin askelin kestävään ruokakulttuuriin?

Sami Koponen — 2024-11-06

Vaikka monet kuluttajat ovat huolissaan ruoantuotannon ilmasto- ja ympäristövaikutuksista, lihan ja maitotuotteiden kokonaiskulutus on pysynyt suhteellisen vakaana. Tässä artikkelissa analysoimme tätä yleensä psykologisista näkökulmista tutkittua ristiriitaa hyödyntämällä sosiokulttuurisen ja erityisesti käytäntöteoreettisen kulutustutkimuksen näkökulmia. Kiinnitämme laaja-alaisten kulttuuristen ymmärrysten käsitteen avulla huomion kulttuurisiin tekijöihin, jotka tarjoavat kuluttajille tapoja oikeuttaa ilmastolle ja ympäristölle haitallista kulutusta erilaisissa sosiaalisissa ja kulttuurisissa konteksteissa ja tilanteissa. Tavoitteenamme on täydentää olemassa olevaa tietoa lihan ja maitotuotteiden kulutusta ylläpitävistä kulttuurisista ymmärryksistä. Artikkelimme aineistona on verkkokysely, joka suunnattiin vuonna 2020 Helsingin Sanomien lukijoille. Otimme tarkemman laadullisen analyysin kohteeksi vastaukset kuluttajilta, jotka ilmoittivat pitävänsä ruoan mahdollisimman vähäisiä ilmasto- ja ympäristövaikutuksia hyvin tärkeinä ruokavalinnoissaan. Tämän aineiston (n=5 085) analyysin tuloksena kuvaamme artikkelissa maltillisuutta aiemmassa tutkimuksessa marginaaliin jääneenä ja ainakin suomalaisen (kulutus)kulttuurin kontekstissa huomionarvoisena lihan ja maitotuotteiden käyttöä ylläpitävänä kulttuurisena ymmärryksenä. Kulttuurinen ymmärrys maltillisuudesta ohjaa ruoan ympäristö- ja ilmastovaikutuksista huolestuneita kuluttajia maltillisuuteen myös ruokaa koskevissa kestävyysteoissa. Ehdotammekin, että ruokakulttuurin ekologista kestävyyssiirtymää koskevassa tutkimuksessa tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota maltillisuuden kaltaisten kulttuuristen ymmärrysten rooliin ruokakulttuurin ekologisen kestävyyssiirtymän mahdollisena hidastajana.

Lukiolaiset Teemestarin kirjaa lukemassa

Anna Helle — 2024-11-06

Tämä artikkeli käsittelee empiirisen ekokritiikin alaan kuuluvaa tutkimusta, jossa selvitettiin, miten lukiolaiset lukevat ilmastofiktiota ja miten se vaikuttaa heihin. Pyysimme yli sataa lukiolaista eri puolilta Suomea lukemaan Emmi Itärannan Teemestarin kirjan (2012) ja kertomaan teoksen herättämistä ajatuksista ja tunteista. Aineisto kerättiin neljästä eri lukiosta. Siihen kuuluu opiskelijoiden kirjoittamia esseitä, kyselylomakevastauksia ja tallennettuja ryhmäkeskusteluita. Analysoimme aineistoa tässä artikkelissa laadullisen teoria- ja aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Nostamme esiin kolme ekokriittisen tutkimuksen kannalta tärkeää teemaa, joita ovat samastuminen, abstraktien ilmiöiden konkretisoiminen ja paikallisuuden vaikutus lukukokemukseen.

Tutkimuksemme osoittaa, että kirjallisuus vaikuttaa lukijoihin monimutkaisemmin kuin aikaisemmin on oletettu. Lukiolaiset eivät samastuneet kovin vahvasti romaanin nuoriin päähenkilöihin, toisin kuin olisi voinut aikaisemman tutkimuksen perusteella olettaa, mikä on olennaista, koska kirjallisuuden vaikuttavuutta arvioitaessa samastumisen on usein oletettu olevan keskeisessä roolissa. Tutkimuksemme mukaan ilmastokirjallisuuden lukeminen auttaa kuitenkin kuvittelemaan monipuolisesti ilmastonmuutosta ja sen seurauksia, joita pidetään usein vaikeasti hahmotettavina ilmiöinä, ja tässä mielessä romaani konkretisoi abstraktia ilmiötä. Paikallisuuden merkitystä koskevat tulokset ovat kahtalaisia: Yhtäältä romaanin tapahtumien sijoittuminen nykyisen Pohjois-Suomen alueelle dystooppisessa tulevaisuudessa teki teoksesta koskettavan varsinkin osalle pohjoissuomalaisista lukijoista. Toisaalta juuri Suomi tapahtumapaikkana teki romaanista joidenkuiden mielestä epäuskottavan, koska ilmastonmuutoksen ei ajateltu voivan vaikuttaa Suomeen kovin vahvasti. Hienoiseksi yllätykseksemme teoksen ilmastosanoman lisäksi tunteita herätti myös itse lukeminen; huomattavan moni lukiolainen koki kokonaisen romaanin lukemisen vaikeaksi ja raskaaksi.

Ympäristöherkkyydestä lajienväliseen liittolaisuuteen

Jenni Vauhkonen — 2024-11-06

Artikkelissa nykytaidetta kohdataan Korppoon metsiin sijoittuvalla Paljasjalkapolulla. Elävien kasvien kanssa tehdyt – toisin sanoen kasvitaiteen teokset avaavat tässä artikkelissa näkökulmia ihmisen kasvisuhteeseen, jonka etääntymistä viime vuosisatoina voidaan pitää merkittävänä tekijänä monien ilmasto- ja ympäristökriisien taustalla. Millaisen kasvisuhteen äärelle Paljasjalkapolku ja sen teokset johdattelevat? Mitä ne kertovat ihmisen mahdollisuuksista lähentyä ja liittoutua kasvien kanssa?

Kohdattavat teokset ovat Antti Laitisen Haarniska (2014) ja Hannah Streefkerkin Paikatut puut (2018), joita lähestytään ympäristölle herkistyen ja taiteen materiaalisuuksista vaikuttuen. Elävän männyn ympärille koottu metallinen Haarniska kutsuu pohtimaan ihmisen mahdollisuuksia suojella luontoa siihen kohdistuvilta uhilta. Paikatut puut korjaa puihin syntyneitä vaurioita punaisen villalangan avulla ja herättää keskustelua luontoon kohdistuvasta hoivasta sekä kasvisuhteen korjaamisesta.

Artikkelille tyypillinen, maailmalle avoin tutkimusasenne tuo yhteen teoreettisia otteita posthumanismista, uusmaterialismista ja fenomenologiasta, jotka kytkeytyvät luontevasti metodologiseen lähestymistapaan: ympäristöherkkyyteen. Näin tarkasteltuna Paljasjalkapolku johdattaa entistä vastavuoroisemman ja tulevaisuuteen katsovan kasvisuhteen äärelle, jossa liittolaisuus on avain entistä elinkelpoisempien tulevaisuuksien rakentamiseen niin ihmisille kuin kasveille.

Duodjiestetiikkaa hahmottamassa

Maarit Magga — 2024-11-06

Duodjin moniaistinen visuaalisuus ja estetiikka ilmenevät kirkollisissa tiloissa ja osoittavat duodjin soveltumisen taiteelliseen tutkimukseen. Gákti toimii tutkimuksen tulkinnan ja kontekstoinnin välineenä. Kaste ja konfirmaatio ovat kristillisiä pukeutumis- ja tapakulttuuria sisältäviä perhejuhlia. Perhejuhlapukeutuminen edustaa yhteisöllistä, perinteistä duodjia. Taiteellisesta duodjista ja sen tulkinnasta kertovat julkiseen, kirkolliseen tilaan sommitellut duodjitaidetekstiilit.

Teksti perustuu TaT Maarit Maggan väitöskirjasta Gákti lupauksena – duodjin moniaistinen visuaalisuus ja estetiikka kirkollisissa tiloissa laadittuun lektioon, joka esitettiin Lapin yliopistossa 16.2.2024.

Suomi on tieteen kieli myös Ruotsissa

Maarit Jaakkola — 2024-11-06

Kulttuurintutkimus valittiin lokakuussa Vuoden tiedelehdeksi 2024. Suomen tiedekustantajien liitto myönsi 25 000 euron tunnustuksen lehdellemme kiitellen julkaisuamme rohkeasti ajankohtaiseksi mutta samalla perinteistä kiinni pitäväksi. Olemme iloisia, että olemme kyenneet pitämään suomenkielisen tiedejulkaisemisen yhtä aikaa uudistuvana ja perinteisiin juurtuvana, tuoreena ja historiallisena. Suomen kielellä julkaiseminen ei kuitenkaan rajoitu pelkästään Suomen alueelle. Harva on tullut ajatelleeksi, että suomen kieli on tutkimuksen, akateemisen viestinnän ja arjen kieli myös naapurimaassamme Ruotsissa.

Kirja muovitettuna

Sara Sintonen — 2024-11-06

Koulukirjojen päällystämisen tematiikka on omanlaisensa, säännönmukaisesti esiin nouseva ja kokemustarina, joka voimistuu ja kehkeytyy usein kunkin lukuvuoden alussa. Opetuksessa ja oppimisessa ovat samanarvoisina aktiivisina läsnä yhtä lailla aine, inhimillinen ja ei-inhimillinen, jolloin ihmisten tulee ymmärtää olevansa vain osa kokonaisuutta. Tämän kertomiseen ja jakamiseen tarvitaan uusia ajattelemisen tapoja ja sanastoa.

Nuoret tutkijat kokoontuivat pohtimaan tiedejulkaisemisen käytäntöjä ja merkityksiä

Kaisa Murtoniemi — 2024-11-06

English abstracts

Lehden toimitus — 2024-11-06

English abstracts