Kirjoituskutsu: ”Ikääntyneiden kuntoutuminen” (Kuntoutus 4/2025)

2024-09-19

Tulevina vuosina ikääntynyt väestö kasvaa Suomessa edelleen voimakkaasti. Oikea-aikaisella kuntoutuksella ja kuntoutumista tukevilla toimilla mahdollistetaan ikääntyneiden mielekästä kotona asumista ja parannetaan hoiva-asumisen laatua. Kuitenkin kuntoutuksen vähäisyys on yksi keskeinen haaste iäkkäiden palveluissa. Kuntoutus myös mielletään edelleen liian kapeasti irralliseksi palveluksi tai joukoksi erillisiä toimenpiteitä. Lisää keskustelua ja kehittämistä tarvitaan.

Kuntoutuksen tarkoitus on ylläpitää ja vahvistaa toimintakykyä sekä tukea ikääntyneitä ihmisiä elämään merkityksellistä arkea. Ominaista on suunnitelmallisuus, tavoitteellisuus, kokonaisvaltaisuus ja ammattilaisuus. Kuntoutus kattaa fyysisen, sosiaalisen, psyykkisen ja kognitiivisen toimintakyvyn osa-alueet. Ikääntyneiden kohdalla erityisiä huomioitavia asioita kuntoutumisessa ovat liikkuminen, ravitsemus, mielen hyvinvointi, uni sekä sosiaalinen ja fyysinen asuinympäristö. Kuntoutumisessa prosessin lähtökohta on kuulla henkilön omia tarpeita, tunnistaa merkityksellisen arjen tekijöitä sekä tukea etenemistä kohti yhdessä määriteltyjä tavoitteita. Kuntoutumisen edistäminen ei ole kuitenkaan vain ammattilaisten tehtävä, sitä voivat tukea myös läheiset ja vapaaehtoiset. Suomessa ikääntyvien kuntoutuksen kenttä on laaja, sitä toteuttavat niin hyvinvointialueet, yksityiset palveluntuottajat kuin järjestötkin.

Toivomme saavamme teemanumeroon tieteellisiä artikkeleita, katsauksia ja analyyseja sekä muita kirjoituksia, joissa tarkastellaan ikääntyneiden kuntoutuksen ja kuntoutumisen kenttää monitieteisesti ja tehdään uusia avauksia tulevaisuuteen.

Kuntoutus-lehti noudattaa vertaisarviointia. Vertaisarvioitujen tutkimusartikkeleiden lisäksi julkaisemme muun muassa vertaisarvioimattomia katsauksia ja analyyseja, puheenvuoroja, hankekuvauksia, lektioita sekä kirja-arvosteluita.

Tieteellisen käsikirjoituksen tiivistelmä ja käsikirjoitus

Lähetä tieteellisen artikkelikäsikirjoituksen tiivistelmä – työotsikko ja kuvaus artikkelin sisällöstä (ml. teoreettinen viitekehys, tutkimustehtävä ja -aineisto, menetelmät sekä keskeiset tulokset) – sähköpostin liitetiedostona 16.12.2024 mennessä. Abstraktin pituus on noin 2000 merkkiä välilyönnit mukaan laskien. Ilmoitamme abstraktin hyväksynnästä teemanumeroon 20.1.2025 mennessä.

Abstraktin pohjalta alustavasti hyväksytty ja Kuntoutus-lehden kirjoittajaohjeiden mukaan laadittu tieteellinen artikkelikäsikirjoitus lähetetään toimitussihteerille 31.3.2025 mennessä, minkä jälkeen käsikirjoitukset lähetetään vertaisarviointiin. Toimitus päättää käsikirjoituksen julkaisemisesta vertaisarviointiprosessin jälkeen.

Katsaukset ja analyysit -osaston käsikirjoitus ja tiivistelmä

Lähetä katsaukset ja analyysit -osaston käsikirjoituksen tiivistelmä – työotsikko ja kuvaus artikkelin sisällöstä (ml. teoreettinen viitekehys, tutkimustehtävä ja -aineisto, menetelmät sekä keskeiset tulokset) – sähköpostin liitetiedostona 31.3.2025. Abstraktin pituus on noin 2000 merkkiä välilyönnit mukaan laskien. Ilmoitamme abstraktin hyväksynnästä teemanumeroon 30.4.2025 mennessä.

Abstraktin pohjalta alustavasti hyväksytty ja Kuntoutus-lehden kirjoittajaohjeiden mukaan laadittu katsaukset ja analyysit -osaston artikkelikäsikirjoitus lähetetään 30.6.2025 mennessä. Toimitus päättää käsikirjoituksen julkaisemisesta.

Käsikirjoitukset muihin osastoihin

Puheenvuorot, hankekuvaukset, lektiot ja kirja-arvostelut lähetetään 30.6.2025 mennessä.

Kaikki käsikirjoitukset lähetetään Kuntoutus-lehden toimitussihteerille sähköpostin liitetiedostoina osoitteeseen kuntoutuslehti@kuntoutussaatio.fi.

Kirjoitusohjeet: https://journal.fi/kuntoutus/about/submissions.

Lisätietoja: teemanumeron päätoimittaja Elisa Virkola (elisa.virkola@miinasillanpaa.fi) sekä päätoimittajat Maarit Karhula (maarit.karhula@kela.fi) ja Mika Pekkonen (mika.pekkonen@verve.fi)