Call for Papers: Lähikuva 4/2018: Mediateollisuus

2018-05-12

CFP – Lähikuva 4/2018

Mediateollisuus

 

Mediateollisuus (media industries) on noussut viime vuosina huomattavaksi käsitteeksi ja tutkimusalaksi mediatuotannon tutkimuksessa. Keskeisenä lähtökohtana on, että erityisesti digitalisoituminen on mullistanut mediatuotannon kentän niin sisällöltään kuin laajuudeltaan.

Tuotannon muutokset vaativat tutkimukseltakin uudenlaisia tarpeita yhdistää historian, yhteiskuntatieteiden, poliittisen taloustieteen ja media- ja kulttuurintutkimuksen näkökulmia, jotta voidaan kunnolla kontekstualisoida ja analysoida kriittisesti mediateollisuuden tuotteita. Kysymys ei kuitenkaan tälläkään kertaa ole täysin uudesta tutkimussuuntauksesta, vaan yhtäältä aiempien rajojen ja dikotomioiden rikkomisesta, toisaalta esimerkiksi Frankfurtin koulukunnan kulttuuriteollisuus-käsitteen soveltamisesta 2000-luvun mediakulttuuriin.

Kutsumme tutkijoita, mediakulttuurin asiantuntijoita sekä eri median aloilla työskenteleviä tarjoamaan tutkimusartikkeleita, katsauksia ja näkökulmatekstejä mediatuotannosta numeroomme. Mediateollisuutta voi lähestyä esimerkiksi tuotantokoneistona, tiettynä tuotannon tai jakelun segmenttinä, monimediaalisina tuotantotapoina. Tekstit voivat kytkeytyä myös historiallisesti tai teoreettisesti mediateollisuuteen.

Numeroon suunnatut juttuehdotukset, jotka sisältävät tekstityypin (esim. tutkimusartikkeli, katsaus), otsikon, lyhyehkön sisältökuvauksen/tiivistelmän ja kirjoittajan yhteystiedot, pyydämme lähettämään 8.6.2018 mennessä Lähikuvan toimitussihteerille ja päätoimittajalle.

antti.lindfors@utu.fi

rami.mahka@utu.fi

Artikkelien ensimmäisten versioiden toivomme olevan valmiina 14.9.2018. Teemanumero ilmestyy joulukuussa 2018.

Terveisin Lähikuvan toimitus