Call for Papers: Lähikuva 3/2019: Pelikulttuuri

2019-03-04

CFP – Lähikuva 3/2019

Pelikulttuuri

Audiovisuaaliset pelit ovat nykyään lähes kaikkialla, kaveriporukoiden konsolipeli-illoista aina mukana kulkeviin älypuhelinpeleihin sekä talousuutisten juttuihin suomalaisen peliteollisuuden menestystarinoista. Elokuvissa on alkanut esiintyä useammin pelillisiä piirteitä sen lisäksi, että elokuvista tehdään pelejä ja peleistä elokuvia. Viime vuosina yhä suuremmaksi kasvanut e-urheilu on hämärtänyt pelaamisen ja urheilun jo ennestään häilyvää rajaa.

Pelaamisessa on lukuisia kulttuureja, joita ei välttämättä edes mielletä kulttuuriksi: yhdessä pelaaminen on sosiaalinen tapahtuma, mutta muodostavatko aamuruuhkan bussissa pelaavat yksittäiset ihmiset pelikulttuurin? Onko pelaaminen muuttunut, yleistynyt, vai ainoastaan digitalisoitunut? Miten eri mediat kohtaavat pelikulttuureissa? Miten pelaaminen on kulttuuria ja millaisia pelikulttuureja on olemassa?

Pelikulttuuri-teemanumerossa julkaistaan tutkimusartikkeleiden lisäksi katsauksia, näkökulmia, kirja-arvioita ja puheenvuoroja aiheesta sekä haastatteluja. Lisätietoa erilaisista tekstityypeistä, tekstien pituudesta ja muotoiluista löydät Lähikuvan kirjoitusohjeista: https://journal.fi/lahikuva/about/submissions.

Lähettäkää tekstitarjouksenne, mukaan lukien artikkelityyppiehdotus, 23.3.2019 mennessä päätoimittaja Rami Mähkälle ja toimitussihteeri Antti Lindforsille:

rami.mahka@utu.fi

antti.lindfors@utu.fi