Lama-ajan joutilas mies ja homososiaalinen yhteisö Pekko Aikamiespoika -elokuvissa 1993‒1997
Abstrakti
Tarkastelemme artikkelissa Pekko Aikamiespoikaa ja hänen Tyräaholla asuvia ystäviään esimerkkeinä positiivisesta joutilaisuudesta ja huolta pitävästä homososiaalisesta yhteisöstä. Pekko-elokuvien (1993‒1997) tuotannon ja tulkinnan kehys on 1990-luvun syvä lama. Ajan julkisessa keskustelussa suhde työttömiin koveni ja työvoiman ulkopuolelle jäämistä alettiin pitää yksilön henkilökohtaisena ominaisuutena. Joutilas työtön ei osallistunut tarpeeksi ahkerasti itsensä kehittämiseen ja kansakunnan talouden tasapainottamiseen. Samalla ajan miestutkimuksessa nostettiin esiin miehille asetetut epärealistiset rooliodotukset jatkuvasta selviytymisestä taloudellisesti tiukkoina aikoina. Pekko ystävineen edustaa positiivista joutilasta miestä, joka toimii aktiivisesti tärkeinä pitämiensä asioiden edistämiseksi, opiskelee haluamiaan asioita ja ennen kaikkea on arvostettu osa omaa yhteisöään. Näin hän on itse asiassa esimerkillinen innovatiivinen kansalainen, mutta hänen toimeliaisuutensa kohdistuu yhteiskunnan kannalta vääriin kohteisiin.
Timo Koivusalon Pekko on hahmona intermediaalinen ja ammentaa edeltävistä suomalaisen elokuvan lajityypeistä kuten maalaiskomedioista ja rillumarei- ja tukkilaiselokuvista. Pekko tarjoaa Uuno Turhapuron tavoin katsojalle sadunomaisen maailman, jossa arkipäivän murheet on mahdollista asettaa syrjään. Pekko-elokuvien aikalaiskritiikeissä nostettiin vahvasti esiin lama-ajan synkkien näkymien kaukaisuutta Tyräahon kylän idyllisessä maalaismaisemassa. Pekon joutilaisuus nouseekin erityiseen asemaan ristiinluettaessa elokuvien komediallista historiaa lama-ajan yhteiskunnallista kontekstia vasten.
