Konstitutionaalisen demokratian paradoksin muodonmuutos Suomen valtiosääntöpolitiikassa: historiallinen siirtymä veropolitiikan määräenemmistövaatimuksesta perusoikeuksiin
Avainsanat:
valtiosääntöoikeus, konstitutionaalinen demokratia, veropolitiikka, määräenemmistö, perusoikeudet, valtiosääntöpolitiikkaAbstrakti
Konstitutionaalinen demokratia on paradoksaalinen poliittinen järjestelmä. Konstitutionaalisessa demokratiassa valtiosääntö konstituoi yksinkertaiseen enemmistövaltaan perustuvan poliittisen järjestelmän mutta samalla nimenomaisesti rajoittaa yksinkertaista enemmistövaltaa. Artikkelissa tarkastellaan, kuinka konstitutionaalisen demokratian paradoksi on todellistunut valtiosääntöoikeuden ja veropolitiikan suhteessa Suomessa sekä kuinka tämä suhde on historiallisesti muuttunut. Vuoden 1906 eduskuntauudistuksesta alkaen eduskunnan yksinkertaisen enemmistön tahtoa veropolitiikassa rajoitettiin määräenemmistövaatimuksella. Vaatimuksen poliittisena rationaliteettina oli rajoittaa yleisen äänioikeuden mahdollistamien enemmistöjen valtaa. Määräenemmistövaatimus poistettiin valtiosäännöstä 1990-luvun alussa pitkän valtiosääntöpoliittisen kehityksen seurauksena. 1990-luvulta eteenpäin yksinkertaista enemmistövaltaa veropolitiikassa on rajoitettu lähinnä perusoikeuksilla, jotka osin hahmotettiinkin määräenemmistölle vaihtoehtoisena tapana suojata poliittista vähemmistöä. Tätä valtiosääntöpoliittista muutosta tarkastelemalla artikkeli osoittaa, kuinka konstitutionaalisen demokratian paradoksin oikeudelliset muodot muuttuvat historiallisesti, vaikka oikeudellisten muotojen poliittinen rationaliteetti säilyisi samankaltaisena. Koska konstitutionaalisen demokratian paradoksi heijastelee 1900-luvun läntisen yhteiskuntamallin eli demokraattisen kapitalismin ristiriitoja, avaa artikkeli näkökulman demokraattisen kapitalismin valtiosääntöoikeudellisesti institutionalisoituihin jännitteisiin. Samalla artikkeli luo kokonaiskuvan Suomen vero-oikeuden valtiosääntöoikeudellisten reunaehtojen historiallisesta muutoksesta eduskuntalaitoksen ajalta.
The transformation of the paradox of constitutional democracy in Finnish constitutional policy: the historical shift from a supermajority requirement to fundamental rights in tax policy
Constitutional democracy is a paradoxical political system. In a constitutional democracy, the constitution constitutes a political system that is based on simple majority rule but, at the same time, it expressly limits simple majority rule. The article examines how the paradox of constitutional democracy is manifested in the relationship between constitutional law and tax policy in Finland, and how this relationship has changed historically. Starting from the parliamentary reform of 1906, the will of a simple parliamentary majority in relation to tax policy was constrained by a supermajority requirement. The political rationale behind the requirement was to limit the power of the majorities enabled by universal suffrage. The supermajority requirement was removed from the constitution in the early 1990s as a result of long-term constitutional policy development. From the 1990s onwards, simple majority rule in the field of tax policy has been constrained mainly by fundamental rights, which were indeed conceived in part as an alternative to the supermajority requirement as a means of protecting the political minority. By examining this constitutional change, the article shows how the legal forms of the paradox of constitutional democracy change historically, even if the political rationale of the legal forms remains similar. As the paradox of constitutional democracy reflects the conflicts inherent in twentieth-century democratic capitalist model of Western society, the article offers a perspective on the constitutionally institutionalised tensions of democratic capitalism. At the same time, the article provides an overview of the historical changes in the constitutional framework of Finnish tax law over the course of the existence of the parliamentary institution.
