Euroopan unionin ympäristömarkkinointioikeus – informaatio kestävän kuluttamisen sääntelyllisenä työkaluna
Avainsanat:
markkinointi, kuluttajansuoja, ympäristönsuojelu, EU, informaatioAbstrakti
Artikkelissa analysoidaan ja jäsennetään Euroopan unionin oikeudesta löytyviä ympäristöinformaatioon perustuvia sääntelykeinoja kestävämmän kulutusvalinnan edistämiseksi. Artikkelissa tarkastellaan sekä vapaaehtoisia ympäristöväittämiä ja kestävyysmerkintöjä koskevaa sääntelyä että pakottavia ympäristöinformaatiovelvoitteita. Keskeiset tarkasteltavat säädökset ovat markkinointidirektiivi, energiamerkintä-, rengasmerkintä-, EU-ympäristömerkintä- ja luomutuotantoasetus sekä automerkintädirektiivi ja ekosuunnitteluasetus. Tarkasteltava säännösmateriaali voidaan hahmottaa elinkeinonharjoittajan näkökulmasta EU-ympäristömarkkinointioikeudeksi, sillä se asettaa edellytyksiä lainmukaiselle markkinoinnille.
Artikkelissa hahmotetaan keskeisiksi ympäristöinformaatiosääntelyn keinoiksi harhaanjohtamiskielto, merkintöjen sääntely, tietokantojen ylläpitäminen, markkinointimateriaalien sisällöllinen sääntely, velvollisuus pitää saatavilla (teknistä) lisätietoa sekä digitaalinen tuotepassi. Artikkelissa todetaan, että EU:n ympäristöinformaatiosääntely on määrällisesti lisääntynyt ja digitalisoitunut. Sääntely on sektoraalista, fragmentaarista ja osin epäkoherenttia. Komission delegoiduilla säädöksillä on merkittävä rooli sääntelyn kokonaisuudessa. Lopuksi artikkelissa pohditaan, minkälaisen roolin sääntely antaa kuluttajalle ja asiakkaalle sääntelyn yhteiskuntapoliittisten tavoitteiden saavuttamisessa.
Environmental marketing law in the European Union – information as a regulatory tool for sustainable consumption
The article analyses and distils the regulatory mechanisms found in EU law that are based on environmental information and aimed at promoting more sustainable consumption choices. The article examines both voluntary regulation concerning environmental claims and sustainability labelling and mandatory environmental information obligations. The key regulations discussed include the Unfair Commercial Practices Directive, Energy Labelling Regulation, Tyre Labelling Regulation, EU Ecolabel Regulation and Organic Farming Regulation, as well the Car Labelling Directive and Ecodesign for Sustainable Products Regulation. From the perspective of economic operators, the examined regulatory material can be perceived as EU environmental marketing law, as it lays down requirements for lawful marketing.
The article identifies the prohibition of misleading practices, the regulation of labelling, the maintenance of databases, regulation governing the content of marketing materials, the obligation to make additional (technical) information available and the Digital Product Passport as the key regulatory mechanisms pertaining to environmental information. The article notes that EU regulation on environmental information has increased in volume and expanded into the digital sphere. The regulation is sectoral, fragmented and partly incoherent. The Commission’s delegated acts play a significant role in the overall regulatory framework. The article concludes with a discussion of what role the regulation assigns to consumers and customers in achieving the social policy objectives of regulation.
