Suhtautuminen sarjavalittajiin ja valitusoikeuden väärinkäyttäjiin – Prosessinjohdollinen pulmakohta suomalaisten hallinto-oikeuksien sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen prosesseissa
Avainsanat:
hallinto-oikeudellinen lainkäyttö, valitusoikeuden väärinkäyttö, sarjavalittaja, hallinto-oikeus, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, prosessinjohtoAbstrakti
Sarjavalittajat ja valitusoikeuttaan väärinkäyttävät valittajat ovat ilmiö, joka tunnistetaan yleisesti oikeuslaitoksen eri sektoreilla, erikokoisissa tuomioistuimissa sekä myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa (EIT). Artikkelissa vertaillaan keskenään toisaalta suomalaisten hallintotuomioistuinten ja toisaalta kansainvälisen EIT:n suhtautumista sarjavalittajiin ja valitusoikeuden väärinkäyttäjiin sekä tutkitaan, miten tähän tilanteeseen on prosessinjohdollisesti kullakin taholla reagoitu.
Sarjavalittaminen ja valitusoikeuden väärinkäyttö on monissa tuomioistuimissa ongelma, johon tulee voida puuttua. Vaikka sarjavalittajien ja valitusoikeuttaan väärinkäyttävien valittajien määrää niin suomalaisissa hallinto-oikeuksissa kuin EIT:ssäkin on vaikea arvioida, kyseessä on kaikille tuttu ilmiö, joka todennäköisesti on tullut esiin jokaiselle tuomioistuimessa työskentelevälle uran jossain vaiheessa. Sarjavalittajien ja valitusoikeuttaan väärinkäyttävien valittajien määrä ei kenties prosentuaalisesti ole kovin suuri, mutta heidän valitustensa vaikutus tuomioistuimissa on sitäkin suurempi asioiden usein työlään luonteen vuoksi.
Pohjimmiltaan sarjavalittamisen ja valitusoikeuden väärinkäytön taustalla oleva perimmäinen syy on usein valittajan taustoissa, joihin ei tavallisesti voida puuttua juridisin keinoin. Vaikka juurisyyn poistaminen olisikin mahdotonta, mahdollista ja suotavaa on sen sijaan puuttua sarjavalittamisen yleisimpiin ilmenemismuotoihin eli ylipitkiin kirjelmiin ja lisämateriaalin toimittamiseen. Artikkelissa tehdyt johtopäätökset osoittavat, että suomalaiset hallinto-oikeudet ja EIT ovat tässä suhteessa miltei toistensa ääripäitä: hallinto-oikeudet sallivat lähes kaikenlaisen materiaalin aikaan ja paikkaan katsomatta, kun taas EIT on ehkä liiankin tarkka rajoittamaan aineistoa ja valitusoikeutta väärinkäytön perusteella. Kultainen keskitie lienee jossain näiden ääripäiden välillä.
The treatment of serial appellants and those who abuse the right of appeal – A conundrum of procedural management in Finnish administrative courts and the European Court of Human Rights
Serial appellants and appellants who abuse their right of appeal are a phenomenon that is widely recognised across various sectors of the justice system, in courts of different sizes and also in the European Court of Human Rights (ECHR). The article compares how Finnish administrative courts and the ECHR approach serial appellants and those who abuse the right of appeal and examines how each has responded to the issue from the perspective of procedural management.
In many courts, serial appeals and the abuse of the right of appeal are a problem that must be addressed. Although it is difficult to estimate the number of serial appellants and appellants who abuse their right of appeal in Finnish administrative courts and the ECHR, this is a familiar phenomenon that virtually anyone working in the judicial system will have encountered at some point in their career. The number of serial appellants and appellants who abuse their right of appeal may not be very high in percentage terms, but their appeals have a disproportionately large impact on courts of law due to the often laborious nature of the matters in question.
Ultimately, the root cause of serial appeals and the abuse of the right of appeal often lies in the appellant's background, which typically cannot be addressed through legal means. Even if eliminating the root cause is impossible, it is possible and desirable to take action to address the most common manifestations of serial appeals, namely pleadings of excessive length and the submission of supplementary material. The conclusions drawn in the article demonstrate that Finnish administrative courts and the ECHR are almost at opposite ends of the spectrum on this issue: the administrative courts allow almost all kinds of material regardless of time and place, while the ECHR is perhaps overly restrictive in limiting material and the right of appeal on grounds of abuse. The reasonable middle ground would seem to lie somewhere between these two extremes.
