Kohti monialaisen maa- ja metsätilan integroitua suunnittelua

Asiantuntijoiden ratkaisuehdotuksia maaseudun biotalouden haasteisiin

Kirjoittajat

  • Tuomo Takala Itä-Suomen yliopisto
  • Teppo Hujala Itä-Suomen yliopisto
  • Eeva-Liisa Repo Suomen metsäkeskus
  • Jukka Tikkanen Itä-Suomen yliopisto
  • Raili Hokajärvi Oulun ammattikorkeakoulu

Avainsanat:

päätöstuki, maatilayritys, digitalisaatio, liiketoiminta, 635-menetelmä

Abstrakti

Biotalous saattaa avata maatilayrityksille uusia liiketoiminnan mahdollisuuksia. Mahdollisuuksien hahmottamisessa ja hyödyntämisessä voisi puolestaan olla apua uudenlaisista päätöksentekoa tukevista (päätöstuen) palveluista. Artikkelissa tarkastellaan, miten nykyistä tilatason päätöstukea voitaisiin kehittää toteuttamaan kestävää biotaloutta. Tulokset perustuvat järjestelmälliseen työpajamuotoiseen asiantuntija-arviointiin. Menetelminä hyödynnettiin 635-ryhmätyötekniikkaa, äänestyksiä ja itseohjautuvaa yhteistyöskentelyä. Asiantuntijat nostivat päätöstuen keskeisimmiksi kehittämisalueiksi uusien asiakkaiden ja rinnakkaisten tulonlähteiden tunnistamisen, yrittäjän tavoitteiden hahmottamisen sekä kokonaisvaltaisen liiketalouslaskennan kehittämisen. Ratkaisuehdotuksissa korostuivat digitaaliset yhteistyötavat, yritysten välinen yhteistyö ja alueelle ominaiset biotalousmahdollisuudet. Asiakashyötyä ja yrittäjän osallistamista painotettiin. Biotaloustilan päätöstuen kehittämiseen kytkeytyy myös useita haasteita, yhtenä suurimmista vaihtelu biotalouden käsitteen määrittelyssä. Ratkaisuideoiden jalostaminen edelleen vaatii alan palveluntarjoajilta aloitteellisuutta, luovuutta ja yhteistyökykyä.
Osasto
Artikkeli

Julkaistu

2019-09-16

Viittaaminen

Takala, T., Hujala, T., Repo, E.-L., Tikkanen, J., & Hokajärvi, R. (2019). Kohti monialaisen maa- ja metsätilan integroitua suunnittelua: Asiantuntijoiden ratkaisuehdotuksia maaseudun biotalouden haasteisiin. Maaseutututkimus, 27(2), 30–51. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/maaseutututkimus/article/view/144284