Maahanmuuttovastaisuudesta koronakriittisyyteen: Populistisen vastamedian laajeneva ekosysteemi journalismin näkökulmasta

Kirjoittajat

  • Salla Tuomola

Avainsanat:

populistinen vastamedia, vastajulkisuus, journalismi, rajatyö, hybridi mediajärjestelmä

Abstrakti

Journalistista mediaa kritisoiva ja haastava vastajulkisuus on viime vuosina kasva­nut suomalaisessa mediakentässä. Alun perin maahanmuuttovastaisuuden ympä­rille perustettujen verkkosivustojen lisäksi populistiseksi vastamediaksi voidaan lukea myös yleisemmin systeeminvastaiset eli yhteiskuntajärjestelmää kyseen­alaistavat sekä koronakriittiset julkaisut. Äärioikeistoon identifioituvien sivusto­jen aihepiirit ovat monipuolistuneet uusien maailmanlaajuisten kriisien myötä julkaisujen ottaessa kantaa esimerkiksi koronapandemiaan ja Ukrainan sotaan. Nämä journalistisen median tietoja ja tulkintoja kyseenalaistavat sivustot ovat edelleen kuitenkin riippuvaisia valtamediasta. Ne kritisoivat valtamedian sisältöä ja jäljittelevät sen ulkoasua hyödyntääkseen journalistisen tiedonvälityksen luo­tettavuusmielikuvaa. Tämä tutkimus perehtyy populistiseen vastamediaan kah­della tavalla. Se kartoittaa Suomessa aktiivisesti toimivia populistisia vastamedia­julkaisuja ja syventyy lisäksi tarkemmin kolmeen esimerkkijulkaisuun konkretisoi­malla, miten niiden jutut eroavat vakiintuneesta journalismista. Kartoituksen perusteella populistisesta vastamediasta erottuu tässä ajassa kolmenlaisia, pai­notukseltaan hieman erilaisia julkaisuja: maahanmuuttovastaisia, yleisemmin systeeminvastaisia sekä koronavastaisia vastamedioita. Populistiset vastamediat kiinnittyvät antagonistiseen, poissulkevaan ja omaa identiteettiään vahvistavaan vastajulkisuuteen, jota ne omalla toiminnallaan myös tuottavat. Aiempia tutki­mushavaintoja tukien esimerkkijulkaisujen analyysissä käy ilmi, että vaikka popu­listiset vastamediat muistuttavat ulkoasultaan ja juttujensa rakenteelta journalis­mia, sisällöllisesti ne poikkeavat merkittävästi journalismin säännöistä tietojen esittämisen periaatteiden ja eettisten toimintatapojen osalta.

Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2023-06-21

Viittaaminen

Tuomola, S. (2023). Maahanmuuttovastaisuudesta koronakriittisyyteen: Populistisen vastamedian laajeneva ekosysteemi journalismin näkökulmasta. Media & viestintä, 46(2), 43–67. https://doi.org/10.23983/mv.131188