Hillitön antroposeeni mediatutkijan käsittelyssä: Jussi Parikan haastattelu
DOI:
https://doi.org/10.23983/mv.176510Abstrakti
Kulttuurihistorioitsijasta mediatutkijaksi muuntautunut Jussi Parikka kuuluu maailmanlaajuisesti tunnetuimpien suomalaisten mediatutkijoiden joukkoon. Matka tanskalaisen Aarhusin yliopiston Digital Aesthetics -tutkimuskeskuksen ja Environmental Media and Aesthetics -tutkimusohjelman johtoon alkoi vuosituhannen taitteessa Turun yliopistosta, josta Parikka väitteli vuonna 2007 tietokoneviruksia kulttuurisina ja mediateknologisina ilmiöinä käsitelleellä tutkimuksellaan.
Parikan tähänastista uraa voisi kuvailla kahdella adjektiivilla: kansainvälinen ja monialainen. Väittelemisensä jälkeen brittiläiseen yliopistomaailmaan solahtaneen Parikan media-arkeologiaa, mediageologiaa, ympäristömediaa, ympäristödataa sekä monia muita teknologista kulttuuria käsitteleville tutkimuksille on luonteenomaista myös taiteellisten toimintatapojen kunnianhimoinen metodologinen sovittaminen osaksi tutkimusasetelmaa. Tutkijan työnsä ohessa Parikka toimiikin taidekuraattorina. Vuonna 2021 hän sai kutsun Academia Europaean jäseneksi elokuvan, median ja visuaalisen kulttuurin jaostoon.
Parikan laaja-alaista kiinnostusta mediateoriaan ilmentää puolestaan hänen kirjallinen tuotteliaisuutensa. Parikan tunnetuimpia teoksia ovat historiallis-teoreettisesti ekologisia metaforia käsittelevät Insect Media (2010), Digital Contagions (2007/2016) ja A Geology of Media (2015), jotka muodostavat trilogian. Muita Parikan pääteoksia ovat What Is Media Archaeology? (2012) ja Operational Images (2023). Lisäksi hän on yhteiskirjoittanut teokset The Lab Book: Situated Practices in Media Studies (2022) ja Living Surfaces: Images, Plants, and Environments of Media (2024).
Jotain Jussi Parikan suomalaiseksi ainutlaatuisesta asemasta mediatutkimuksen maaperällä kertoo se, että hänen teoksiaan on käännetty peräti yhdelletoista eri kielelle, muun muassa japaniksi, koreaksi, kiinaksi, tšekiksi, italiaksi, ranskaksi, espanjaksi ja portugaliksi. Tätä taustaa vasten onkin kutkuttavaa, että ensimmäinen suomennos (ks. kuitenkin vuonna 2004 julkaistu Koneoppi) häneltä esitellään vasta nyt: mediatutkimuksen professori Seija Ridell suomensi yhteistyössä Parikan itsensä kanssa A Geology of Media -teoksen (2015) johdantoluvun tätä Media & viestintä -lehden Media/Maa-teemanumeroa varten. Haastattelimme Parikkaa paitsi siitä, miten mediatutkimuksellinen maaperä on teoksen julkaisun jälkeen muuttunut myös siitä, mihin mediatutkijan kannattaisi tänä päivänä huomionsa kohdistaa.
