Miten Ylen sisällöllinen yhteistekeminen näkyy verkossa, sosiaalisessa mediassa ja televisiossa?
DOI:
https://doi.org/10.23983/mv.178303Avainsanat:
hybridi mediajärjestelmä, sisällöllinen yhteistekeminen, sosiaalinen media, uutisvideo, YleisradioAbstrakti
100-vuotias Yleisradio on suomalaisille luottamusta herättävä instituutio. Sen toiminnassa, kuten muutenkin media-alalla, on nähty isoja muutoksia viime vuosina. Kehitysnäkökulmasta tarkasteltaessa yksi uusi merkittävä innovaatio, jota Yle on ryhtynyt toteuttamaan on sisällöllinen yhteistekeminen. Sen avulla Yle pyrkii tehostamaan toimintaansa ja suunnittelemaan sisältöjä, jotka soveltuisivat mahdollisimman hyvin sen eri julkaisualustoille – verkkoon, sosiaaliseen mediaan ja televisioon. Tarkastelemme Ylen sisällöllistä yhteistekemistä laadullisen haastatteluaineiston kautta: haastattelimme kahta tuottajaa ja kolmea some- ja videotoimittajaa Ylen Pasilan ja Turun toimituksista loppuvuodesta 2024. Tämä analyysikirjoitus pohjaa tuloksiin, jotka tuotettiin Jyväskylän yliopiston Hetkellisyys ja visuaalisuus sosiaalisen median uutissisällöissä -tutkimushankkeessa ohjatussa kandidaatintutkielmassa. Tutkimuksessa selvitettiin, miten Yle hyödyntää videotuotannossaan eri alustojen eli sosiaalisen median, verkon ja television yhteistyötä, millaista sisällöllinen yhteistekeminen on käytännössä ja minkälaisia haasteita siihen liittyy. Pohdimme myös, millaisia mahdollisuuksia sisällöllisellä yhteistekemisellä on tulevaisuudessa. Temaattisen analyysin ohjaamana syntyi viisi teema eli näkökulmaa sisällölliseen yhteistekemiseen. Ensimmäinen teema Yksi video lisää tehokkuutta käsittelee videoiden kustannustehokkuutta, sillä videot säästävät aikaa ja resursseja. Toinen teema Verkosta on moneksi kertoo verkkovideoiden soveltuvuudesta eri julkaisualustoille. Kolmannessa teemassa Videoiden muoto ja grafiikat käsitellään videoiden eri kuvakokojen ja muotojen haasteita ja mahdollisuuksia yhteistekemisessä. Neljännessä teemassa Videokerronnan tahti syvennytään videoiden kerronnan erilaisuuteen eri alustoilla. Viides teema Erilaiset konseptitkeskittyy sisällöllisen yhteistekemisen avuksi luotuihin konsepteihin.