Välivuotta viettävien nuorten toimijuus viivästyneessä koulutussiirtymässä

Kirjoittajat

  • Katariina Waltzer
  • Leena Penttinen
  • Leena Holopainen
  • Kristiina Lappalainen

Abstrakti

Elämänkulussa kriittisinä nuoruusikään liittyvinä siirtyminä näyttäytyvät koulutusvalinnat ja työelämään siirtyminen. Aiemmassa tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota siihen, kuinka nuorten aikuisten toimijuutta määrittävät yhteiskunnalliset ja kulttuuriset odotukset ja täytyminen. Tässä artikkelissa tarkastelemme korkeakouluopintoihin pyrkivien välivuosia viettäneiden nuorten toimijuutta koulutussiirtymässä. Tutkimuksen keskeinen käsite on toimijuus elämänkulussa. Tutkimukseen haastateltiin 28:aa nuorta aikuista, joilla on takanaan toisen asteen koulutus sekä sen jälkeisiä suunniteltuja tai suunnittelemattomia välivuosia ennen korkeakouluun hakeutumista tai pääsyä. Haastateltavat olivat osallistuneet Korkeakoulustartti-hankkeen järjestämään toimintaan, jonka tavoitteena oli tukea uravalintaan liittyvää päätöksentekoa ja korkeakouluun hakeutumista. Aineisto kerättiin vuosina 2019–2021. Analysoimme toimijuuden modaliteettien avulla nuorten toimijuutta heidän tsensä kokemana voimisen, haluamisen, tuntemisen, osaamisen, kykenemisen ja täytymisen monimuotoisena dynamiikkana. Tulokset kertovat potentiaalista, joka rakentuu toimijuuden kokemuksista, mutta myös toimijuutta rajoittavista yhteiskunnallisista odotuksista. Erityisesti rajoittava täytyminen näyttäytyi työvoimapoliittisten toimenpiteiden velvoittavana pakkona mutta myös sisäistettyinä kulttuurisina odotuksina.

Asiasanat: elämänkulku, toimijuus, modaliteetit, koulutussiirtymät

***

The agency of young adults taking a gap year in a delayed educational transition

Educational choices and the transition to working life appear to be critical events related to adolescence in the life course. Previous research has produced information on how social and cultural expectations and fulfillment determine the agency of young adults. In this article, we examine the agency of young adults who have spent gap years before the transition to higher education. The main concept of the research is agency in the life course. Twenty-eight young adults who had spent planned or unplanned gap years after upper secondary education and before applying to or entering university were interviewed for the study. The interviewees had taken part in activities organized by the Korkeakoulustartti project. The aim of the project was to support decision-making related to career choice and applying for higher education. The data were collected during the years 2019–2021. Utilizing the modalities of agency, we analyzed how young adults experienced themselves through a multifaceted dynamic of power, desire, feeling, competence, ability, and fulfillment. The results showed that potential is built from individual experiences of agency, but also from social expectations that limit agency. In particular, restrictive fulfillment appeared to be both an obligatory compulsion of labor policy measures, but also an internalized cultural expectation.

Keywords: life course, agency, modalities, educational transitions

Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2022-10-25

Viittaaminen

Waltzer, K., Penttinen, L., Holopainen, L., & Lappalainen, K. (2022). Välivuotta viettävien nuorten toimijuus viivästyneessä koulutussiirtymässä. Nuorisotutkimus, 40(3), 5–21. https://doi.org/10.57049/nuorisotutkimus.9122541