Interreligious Challenges and Engagements for Churches and Islam in Europe
Abstract
Uskontojenvälinen dialogi on verrattain uusi ilmiö. Vaikka kristinusko on vuosisatojen ajan elänyt islamin vaikutuspiirissä, moderni uskontodialogi on syntynyt vasta 1960-luvulla. Toisen maailmansodan jälkeen pyrkimys ihmiskunnan keskinäisen rauhan vaalimiseen vahvistui. Kirkkojen maailmaneuvoston (KMN) muodostaminen ja Vatikaanin II konsiili (1962–1965) edistivät etenkin kristinuskon, islamin ja juutalaisuuden vuoropuhelun käynnistämistä. Kirkot ovat liittyneet eri tavoin uskontojenväliseen dialogiin, usein velvollisuudentunnosta eurooppalaisia sekulaareja valtioita kohtaan. Kirkollisen toiminnan rinnalla on myös lähtökohdiltaan ja luonteeltaan akateemista uskontodialogia.
Nykypäivänä uskontojenvälinen dialogi etsii keinoja, joilla käytännössä voitaisiin vaikuttaa polttaviin ajankohtaisiin ongelmiin, kuten väkivaltaiseen uskontojenväliseen vastakkainasetteluun. Tavoitteena on myös selkeyttää uskontoja koskevaa keskustelua. Uskontojenvälisen dialogin tärkein anti on antaa ja kehittää keinoja ihmisten välisen vuoropuhelun ja yhteyksien edistämiseen.
Islamin synty 600-luvulla ja nopea leviäminen toi kristinuskon kohdakkain islamin kanssa. Kristillisessä tulkinnassa islamia on pitkään tulkittu kielteisesti ja sen on katsottu edustavan uhkaa. Nykyinen ekumeeninen patriarkka Bartolomeos on voimakkaasti korostanut suurten maailmanuskontojen dialogin tärkeyttä ja erilaisten hengellisten perinteiden arvoa. Moskovan patriarkaatti puolestaan on 1990-luvulta alkaen osallistunut eurooppalaiseen uskontodialogiin. Viime vuosina myös Kreikan ja Kyproksen kirkot ovat aktivoituneet uskontojenvälisessä dialogissa, etenkin yhteyksien luomisessa islamiin. Esimerkiksi Kreikan kirkon piirissä esiintyy osaltaan historiallisista syistä johtuen vihamielisyyttä islamia ja muslimeja kohtaan. Islamilaisen maailman keskellä toimivien vanhojen patriarkaattien piirissä esitetyt kehotukset rauhaisaan uskontojenväliseen rinnakkaineloon ovat erityisen tärkeitä Lähi-idän nykytilanteessa.
Katolisen kirkon piirissä Vatikaanin toinen konsiili avasi tien uskontodialogille. Katolinen kirkko on sittemmin ryhtynyt dialogiin mm. islamin, juutalaisuuden, buddhalaisuuden, shintolaisuuden ja hindulaisuuden kanssa. Keskustelut käydään lähinnä paikallisten kirkkojen tasolla, mutta toimintaa ohjaa uskontodialogeista vastaava paavillinen virasto. Assissa vuodesta 1986 järjestetty Rauhan ja rukouksen päivä on konkreettinen ilmaus katolisen kirkon pyrkimyksistä maailman uskontojen välisessä vuoropuhelussa. Nykyinen paavi Franciscus on toistuvasti toiminut sen eteen, että ihmisten, uskontojen ja kulttuurien keskinäinen kunnioitus edistyisi ja niitä jakavat raja-aidat voitaisiin murtaa. Katolista kirkkoa voi luonnehtia uskontodialogin tiennäyttäjäksi: dialogi on kytketty osaksi kirkon hallintoa ja uskontojenvälistä vuoropuhelua harjoitetaan kaikkialla katolisessa maailmassa kutakuinkin yhdenmukaisesti.
KMN on erittäin aktiivinen toimija, jonka monet ohjelmat ovat pyrkineet edistämään rauhaa ja uskontojenvälistä ymmärrystä eri puolilla maailmaa. Lukuisista protestanttisista kirkoista vain jotkin yksittäiset kirkot ovat ryhtyneet dialogiin islamin kanssa, useimpien suhtautuessa välinpitämättömästi tai kielteisesti toisten uskontojen edustajiin. Länsi- ja Pohjois-Euroopan protestanttiset kirkot ovat kuitenkin aktivoituneet islamin kohtaamisessa etenkin vuoden 2000 jälkeen ja aivan erityisesti ajankohtaisen pakolaistulvan seurauksena.
Tärkein ajankohtainen kysymys Euroopassa on, miten uskonnolliset yhteisöt keskustelevat ja kohtaavat yhteisessä julkisessa tilassa. Jos vielä jokin aika sitten painotettiin miten tärkeää on integroida muslimit sekulaariin Eurooppaan, yhtä merkityksellisenä voidaan nyt pitää paikallisten kirkkojen pyrkimyksiä luoda tilaa kristittyjen ja muslimien kohtaamisille. Uskontojenvälinen dialogi tarvitsee tänä päivänä enemmän kuin koskaan aiemmin uskontojenvälisen toiminnan painopisteen siirtämistä paikallisille yhteisöille.
