SISÄKORVAISTUTETTA KÄYTTÄVIEN AIKUISTEN ELÄMÄNLAATU

Kirjoittajat

  • Kukka-Maaria Blomberg
  • Eila Lonka

Abstrakti

Tutkimuksemme tavoitteena oli selvittää vaikeasti kuulovikaisten aikuisiällä
kuuroutuneiden sisäkorvaistutetta käyttävien henkilöiden elämänlaatua ja
kerätä heidän kokemuksiaan kuulonhuollosta. Tietoa kerättiin Hollannissa
kehitetyn Nijmegen Cochlear Implant Questionnaire -mittarin (Hinderink,
Krabbe & van den Broek, 2000) pohjalta rakennetulla kyselyllä, jonka
soveltuvuutta suomalaisille sisäkorvaistutteen käyttäjille myös arvioitiin.
Kyselyyn vastasi 40 aikuista, joista suurin osa arvioi elämänlaatunsa hyväksi
tai erittäin hyväksi. Tuloksia analysoitiin tilastollisesti faktorianalyysillä, ja
havainnot latautuivat viidelle kärkimuuttujien mukaan nimetylle faktorille:
perustason kuuntelutaidot (0,77), vaativan tason kuuntelutaidot (0,92), oman
äänen hallinta (0,88), toiminnan rajoitukset (0,92) sekä itsetunto (0,91).
Faktoreiden välillä esiintyi odotetusti yhteyksiä. Hyvät kuuntelutaidot
olivat yhteydessä sekä oman äänen hallintaan, toiminnan rajoitteiden
kokemiseen että itsetuntoon. Tulokset paljastivat kuitenkin kuuntelutaitojen
yksilökohtaisia eroja. Kuulonhuollon palveluiden saatavuuteen enemmistö
oli vähintään kohtalaisen tyytyväisiä.


Asiasanat: Sisäkorvaistute, elämänlaatu, itsearviointikysely

Keywords: Cochlear implant, quality of life, self-report questionnaire

Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2013-10-18

Viittaaminen

Blomberg, K.-M., & Lonka, E. (2013). SISÄKORVAISTUTETTA KÄYTTÄVIEN AIKUISTEN ELÄMÄNLAATU. Puhe ja kieli, 30(4), 233–248. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/pk/article/view/4745