RETORISET KYSYMYKSET OSAAMISTA JA OSALLISTUMISTA HERÄTTELEMÄSSÄ OPISKELUVERKKOKESKUSTELUSSA

Kirjoittajat

  • Liisa Kääntä

Abstrakti

Artikkelissa tutkitaan retoristen kysymysten käyttöä yliopisto-opiskelijoiden asynkronisissa verkkokeskusteluissa, joissa käsitellään tieteelliseen kirjoittamiseen ja gradutyöskentelyyn liittyviä aiheita. Keskustelut on käyty kurssilla Tieteellinen kirjoittaminen suomeksi vuosina 2009 ja 2010. Lähtökohtana on ollut oletus, että retorisia kysymyksiä käytetään esimerkiksi argumentointiin, kannanottamiseen ja vuorovaikutuksen ylläpitämiseen ja että niihin reagoidaan hyvin vaihtelevasti. Tulokset vahvistavat tämän, sillä retorisia kysymyksiä käytetään sekä oman osaamisen osoittamiseen että muiden osallistujien huomioimiseen ja sitouttamiseen meneillään olevan topiikin käsittelyssä. Kysymyksiin myös reagoidaan eli tällaisessa verkkokeskustelussa voidaan ottaa kantaa tai osoittaa samanmielisyyttä retorisella kysymyksellä tehtyihin toimintoihin, kuten mielipiteisiin. Tutkimus yhdistää teknologiavälitteistä viestintää keskustelunanalyyttiseen kysymysten
ja responssien tarkasteluun, jossa on keskitytty retoristen kysymysten
piirteiden, funktioiden ja responssityyppien analyysiin.

Avainsanat: asynkronisuus, opiskelukeskustelu, retorinen kysymys, vastavuoroisuus, verkkovuorovaikutus

Keywords: asynchronicity, learning discussion, online interaction, reciprocity,rhetorical question

Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2015-05-05

Viittaaminen

Kääntä, L. (2015). RETORISET KYSYMYKSET OSAAMISTA JA OSALLISTUMISTA HERÄTTELEMÄSSÄ OPISKELUVERKKOKESKUSTELUSSA. Puhe ja kieli, 35(1), 23–42. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/pk/article/view/50825