LASTEN ÄÄNTEELLINEN KEHITYS: TUTKIMUSMETODOLOGIAA

Kirjoittajat

  • Katri Saaristo-Helin
  • Tuula Savinainen-Makkonen

Abstrakti

Tuula Savinainen-Makkonen, Oulun yliopisto
Lasten äänteellisen kehityksen tutkimusmenetelmällisistä käytänteistä
on Suomessa käyty toistaiseksi vain vähän keskustelua. Tämä artikkeli
käsittelee lasten äänteellisen kehityksen tutkimusmenetelmiä lähinnä
tieteellisen tutkimuksen toteuttamisen näkökulmasta mutta myös käytännön
puheterapiatyöhön liittyen. Artikkelissa kuvataan yleisimmät äänteellisen
kehityksen tutkimusmenetelmät ja menetelmien soveltamiseen liittyviä
valintoja. Aineistonkeruuseen liittyvistä asioista kerrotaan seikkaperäisesti
ja aineistonkeruun yhteyttä tutkimusaineiston laatuun painotetaan.
Litterointikäytänteistä ja haasteista kerrotaan nimenomaan suomalaistutkijan
näkökulmasta. Lisäksi artikkelissa pohditaan fonologiseen analyysiin ja
tutkimusten raportointiin liittyviä seikkoja muun muassa kieltenvälisen
vertailun näkökulmasta. Artikkelin toivotaan toimivan johdantona
äänteellisen kehityksen tutkimusmetodiikkaan esimerkiksi opinnäytetyötään
suunnitteleville tai äänteellisen kehityksen tutkimusmetodiikasta
kiinnostuneille kliinikoille.

Avainsanat: Fonologia, tutkimusmenetelmät, aineistonkeruu, transkriptio, raportointi, äänteellinen kehitys

Keywords: Phonology, research methods, data collection, transcription

Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2013-10-18

Viittaaminen

Saaristo-Helin, K., & Savinainen-Makkonen, T. (2013). LASTEN ÄÄNTEELLINEN KEHITYS: TUTKIMUSMETODOLOGIAA. Puhe ja kieli, 28(4), 167–185. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/pk/article/view/5121