ÄÄNTELYN KEHITTYNEISYYS 8 KUUKAUDEN IÄSSÄ JA SEN YHTEYS VARHAISEN TUOTTAVAN SANASTON KOKOON

Kirjoittajat

  • Henna Liukkonen
  • Sari Kunnari

Abstrakti

Tämän tutkimuksen tarkoituksenaoli saada tietoa siitä, millaista
suomalaislasten ääntely on 8 kuukauden iässä. Lisäksi tutkittiin, onko
ääntelyn kehittyneisyydellä yhteyttä lapsen varhaisen tuottavan sanaston
kokoon. Tutkimuksen aineistona käytettiin 10 lapselta 8 kuukauden iässä
tehtyjä noin puolen tunnin mittaisia videonauhoituksia, jotka litteroitiin
ortografisesti osin IPA:a apuna käyttäen. Lisäksi ääntelyt luokiteltiin eri
tasoille niiden kehittyneisyyden mukaan ja määritettiin kultakin lapselta niin
kutsuttu keskimääräinen jokeltelutaso. Ensisanojen kehitystä tarkasteltiin
lasten vanhempien täyttämien sanapäiväkirjojen avulla. Tutkimuksessa
havaittiin, että lasten ääntelyssä oli paljon yhtäläisyyksiä, mutta myös
suuria yksilöllisiä eroja. Ääntelyn kehittyneisyys näytti olevan yhteydessä
kuusi kuukautta myöhemmin ilmenevän tuottavan sanaston laajuuteen.
Tutkimuksessa saatiin lisää tietoa suomalaislasten ääntelyn piirteistä.
Havainnot ääntelyn kehittyneisyyden yhteydestä ensisanojen kehitykseen
antavat viitteitä siitä, että päätelmiä sanaston kehityksestä voidaan tehdä jo
sen perusteella, millaisia ääntelyitä lapsi tuottaa esileksikaalisella kaudella.

Avainsanat: ääntelyn kehitys, jokeltelu, keskimääräinen jokeltelutaso,
ensisanojen kehitys

Keywords: development of vocalization, babbling, mean babbling level, development of vocabulary

Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2013-10-18

Viittaaminen

Liukkonen, H., & Kunnari, S. (2013). ÄÄNTELYN KEHITTYNEISYYS 8 KUUKAUDEN IÄSSÄ JA SEN YHTEYS VARHAISEN TUOTTAVAN SANASTON KOKOON. Puhe ja kieli, 32(1), 3–15. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/pk/article/view/6331